Lampinen kärkitulokseen, Kaukolahti loikki ennätyksen ja kärkituloksen

Kaukolahti kimmahteli voiton

Puolimaileri Ville Lampinen ja kolmiloikkaaja Tuomas Kaukolahti kohensivat talven kotimaisia kärkituloksia Yhdysvaltain yliopistokisoissa.

Lampinen juoksi 800 metrillä kolmanneksi kauden parhaallaan ja kotimaisella kärkiajalla 1.50,88. Tulos syntyi Big Eastin mestaruuskilpailuissa Staten Islandilla New Yorkissa. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Rey Rivera ajalla 1.49,97.

Lampinen juoksi ensimmäiset 400 metriä 54,69 ja paransi tuntuvasti kauden parastaan. Ennen viikonvaihteen kisaa Lampisen talven paras oli 1.52,21.

Lampinen urakoi kilpailussa myös 4 x 400 metrin viestin, jonka Villanova voitti ajalla 3.12,84 ja sinetöi Big Eastin joukkuemestaruuden.

Kaukolahti ponnisti Seattlessa kolmiloikan voittoon ennätyksellään 16,29. Tulos syntyi neljännellä kierroksella. Sitä edellisellä hän ponnisti 16,22.

Seattlen tulos ylitti viidellä sentillä Kaukolahden vuonna toissa vuonna tekemän ulkorataennätyksen ja vie hänet kotimaan kaikkien aikojen hallitilastossa kahdeksanneksi. Kaukolahden sisäratojen ennätys oli aiemmin tänä talvena tehty 16,08.

Kaukolahden ennätyshyppy löytyy tästä linkistä.

Yleisurheilutuloksia:

Staten Island, New York:

Yliopistosarjan hallikilpailu (Big East Championships):

Miehet, 800 m: 1) Rey Rivera 1.49,97 USA, 2) Spen Brown USA 1.50,27, 3) Ville Lampinen Suomi 1.50,88 (kkk).

Seattle, Yhdysvallat:

Yliopistosarjan hallikilpailu:

Miehet, kolmiloikka: 1) Tuomas Kaukolahti Suomi 16,29 (kkk).