Lampela kolmas – Kosonen teki kärkituloksen – Mononen rikkoi nuorten MM-rajan

Suomen joukkue on ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Cluj-Napocassa, Romaniassa, maajoukkueiden EM-kilpailuiden ykkösliigassa yhdeksäs.

Superliigaan nousee kaksi parasta joukkuetta. Lauantain jälkeen johdossa on Hollanti pistein 175 ja toisena Tšekki pistein 160½. Suomen sijoitus on yhdeksäs pistein 136. Eroa Ruotsiin on vain 3½ pistettä ja viidentenä olevaan Norjaankin vain 6 pistettä.

Romania ja Viro ovat jääneet muista joukkueista niin paljon, että ne ovat jo ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen käytännössä pudonneet Kakkosliigaan.

Elina Lampela oli seiväshypyssä kolmas

Avauspäivän lajeissa (joista osa toisessa jutussa) Elina Lampela oli naisten seiväshypyssä kolmas ylitettyään 445. Hän pääsi yrittämään 450:sta vain kerran, kun kilpailussa sallittiin yhteensä vain neljä pudotusta.

– Hyppy kulki hyvin ja oli hyvä fiilis, mutta tuo neljän pudotuksen sääntö vähän sotki, Lampela sanoi.

– Ensimmäinen yritys 450:sta meni läpi. Toiseen olisin vaihtanut seipään, mutta se ei ollut mahdollista. Hyviä päänahkoja tuli, kun voitin esimerkiksi Angelica Bengtssonin.

Seiväshypyn voitti Sveitsin Angelica Moser, joka meni 465.

Daniel Kosonen paransi kahdesti kauden kärkitulosta

Miesten korkeushypyssä Daniel Kosonen ylitti ensimmäisellä yrityksellään 205, 209 ja 213, minkä jälkeen hän paransi kauden kotimaisen kärkituloksen 217:ään kolmannella yrityksellään ja 220:een toisella yrityksellään ja oli viides. Voittaja oli Valko-Venäjän Andrei Tshurila tuloksella 225.

Varaedustaja Ilona Mononen paransi  3000 metrin ennätystään toistakymmentä sekuntia ja kamppaili seitsemänneksi kauden kotimaisella kärkituloksella. Hänen aikansa 9.17,24 rikkoo tulosrajan 19-vuotiaiden MM-kilpailuihin ja on 18-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilaston neljänneksi paras. Juoksun voitti Valko-Venäjän Darja Barisevitsh ajalla 9.01,60.

– Todella hieno kokemus. Tiesin etukäteen, että tässä juoksussa on minulle hyviä selkiä seurata ja pääsin vielä edustamaan Suomea, Mononen hehkutti.

Naisten 3000 metrin estejuoksun voitti Hollannin Irene van der Reijken ajalla 9.39,00. Suomea edusti 17-vuotias ensikertalainen Venla Saari, joka loppusuoralla kamppaili kymmenenneksi ajalla 10.41,04.

Baas ennätysvauhdissa: ”Ei ollut paras päivä”

Mette Baas oli naisten 400 metrin B-erässä toinen ennätyksellään 53,31. Juoksun voitti vuoden 2012 Euroopan mestari, Ruotsin Moa Hjelmer kauden parhaalla ajallaan 52,94. Baasin edellinen ennätys oli viime kesänä juostu 53,42.

– Aika pahalta juoksu tuntui. Ei ollut ihan paras päivä, Baas kertoi.

Miesten 400 metrillä Tuomas Lehtonen aloitti rohkeasti, mutta kangistui loppusuoralla B-erän viimeistä edelliseksi ajalla 48,65. A-erän voitti Hollannin Jochem Dobber ajalla 45,40.

Norjan Magnus Tuv Myhre voitti miesten 5000 metriä pitkällä kirillään. Voittoaika oli 13.46,98. Ossi Kekki jaksoi 3000 metriin asti omaa ennätysvauhtiaan väliajan ollessa 8.28. Kahdella viimeisellä kilometrillä Kekki uupui 11:nneksi ajalla 14.35,07.

Kreikan Militiádis Tentóglou hyppäsi pituutta huipputuloksen 838. Hän on vuosina 2018–2021 voittanut kolme Euroopan mestaruutta joko ulkona tai hallissa. Kristian Bäck oli yhdeksäs tuloksella 736.

– Yleensä kaivan sen 770 vaikka mistä, mutta nyt on tullut parina edellisvuonna niin vähän kilpailuja. Tässä oli kaksi kisaa alla lyhyellä ajalla, hermosto ei vaan ollut palautunut, vaikka olosuhteet olivat hyvät, Bäck sanoi.

18-vuotias ensikertalainen Anni-Linnea Alanen oli naisten keihäänheitossa seitsemäs heitettyään 51,06. Kisan voitti Tshekki Nikola Ogrodníková tuloksella 61,86. Arttu Kangas oli miesten kuulantyönnön kymmenes työnnettyään 17,61. Tämänvuotinen Euroopan hallimestari tshekki Tomáš Staněk voitti tuloksella 20,79.

Suomella pikaviesteissä varaedustajia ja vaihtorikko

Naisten 4×100 metrillä Suomen pikaisesti kokoonpantu nelikko Johanna Kylmänen, Mette Baas, Viivi Lehikoinen ja Anna Pursiainen oli kuudes ajalla 44,77.

– Ei pöllömpiä vaihtoja tuolla harjoittelulla, Lehikoinen summasi joukkueen juoksua.

Miesten pikaviestissä Suomen joukkueen aloittaja Riku Illukka juoksi erinomaisesti. Eljas Aallon ja Oskari Lehtosen toinen vaihto kuitenkin epäonnistui. Aalto ja Lehtonen palasivat vielä vaihtopaikalle ja Samuel Purola hölkkäsi maaliin ajassa 70,61. Koska Sveitsi hylättiin, niin Suomi palkittiin tästä kahdella pisteellä.

Hollanti voitti sekä miesten että naisten viestit ajoin 38,81 ja 43,38.