Lakka aitoi voittoon Ranskassa: ”Lähtöpää kaipaa vielä herkkyyttä” – Rinne ja Heikkinen ennätysvauhdissa Manchesterissa

Elmo Lakka juoksi voittoon Nantesin kansainvälisten hallikilpailujen 60 metrin aitajuoksussa Ranskassa. Lakka voitti kilpailun kauden kotimaisella kärkiajalla 7,77 ja oli myös alkuerien nopein ajalla 7,86. Joonas Rinne avasi hallikautensa kohentamalla 800 metrin halliennätyksensä lukemiin 1.48,74 Manchesterissä, Britanniassa.

Lakka oli Nantesissa ylivoimainen voittaja, vaikka oma juoksu ei ollut täysin sitä, mitä hän toivoi.

– Kolmen viikon treenileirin päälle tuo oli ookoo kauden avaus. Juoksun lähtöpää kaipaa vielä herkkyyttä ja terävyyttä. Jäin molemmissa juoksuissa telineisiin ja kesti vähän aikaa päästä vauhtiin, mutta aitominen tuntui hyvältä, Lakka kertaili.

Lakan hallikauden tavoite on parantaa halliennätystään 7,63 ja onnistua maaliskuisissa EM-kilpailuissa Istanbulissa. Lakan mukaan lähtökohdat ovat hyvät.

– Luottavaisin mielen lähden kilpailukauteen. Tuo kolmen viikon leiri Teneriffalla oli todella onnistunut. Tein suurimman osan treeneistä Norjan Vladimir Vukicevicin kanssa ja mukana oli paljon kilpailunomaisia harjoituksia, Lakka sanoi.

Lakan kilpailukausi jatkuu ensi viikolla kahdella kilpailulla. Niissä tavoite on rikkoa Istanbulin EM-raja 7,64.

– Haluan sen rikkoa. Se on suhteellisen kova raja ja kertoo siten kunnosta, Lakka totesi.

Rinne: ”Tavoite oli, että ennätys olisi 1.48-alkuinen”

Joonas Rinne juoksi Manchesterissä 800 metrin halliennätyksensä 1.48,74. Tulos on paras suomalaisen jyrkillä halliradoilla juoksema aika neljännesvuosisataan. Viimeksi sitä nopeammin juoksi Wilson Kirwa vuonna 1998.

Ennätys riitti neljänteen sijaan ja vei Rinteen Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa viidenneksi. Rinteen aiempi halliennätys oli 1.49,98.

– Ennätys tuli reilusti. Siihen olen tosi tyytyväinen, että ennätys on nyt 1.48-alkuinen. Se oli asetettu tavoitteeksi ja antaa luottoa jatkoa kohden. Oma vauhdinjako juoksussa tosin jätti hampaankoloon, Rinne sanoi.

Juoksun jänis veti 400 metriä reiluun 53 sekuntiin, kun tavoite oli tuntuvasti kovempi. Rinne nousi viimeisellä 200 metrillä taistelemaan kolmannesta sijasta, mutta jäi siitä seitsemän sadasosaa. Juoksun voitti italialainen Münchenin EM-kilpailujen finalisti Simone Barontini ajalla 1.48,09.

– Vähän terävämmin olisin voinut lähteä liikkeelle ja päästä heti vähän lähemmäksi keulaa. Hyvä kuitenkin, että talven ensimmäinen kilpailu oli tällainen kiihtyvä ja tuli vahvalla lopulla. Mieluummin niin, kuin olisin lähtenyt liian kovaa ja hyytynyt lopussa, Rinne tuumi.

Heikkinen ja Saleva halliennätyksiin

Halliennätystään kohensi Manchesterissä myös 800 metrin ensimmäisessä erässä toiseksi ajalla 1.51,19 juossut Santtu Heikkinen. Erän voitti Irlannin Zak Curran ajalla 1.51,06. Heikkisen erässä 400 metrin väliaika oli 53,53. Heikkinen oli erässään pitkään kolmas, kunnes nousi viimeisellä kierroksella toiseksi ja haastoi Currania loppuun asti.

Eero Saleva oli 3000 metrillä yhdeksäs halliratojen ennätyksellään 8.03,16. Juoksun voitti Ruotsin Emil Danielsson ajalla 7.48,23. Salevan aiempi halliennätys oli 8.12,10.

 

SUOMALAISIA ULKOMAILLA:

NANTES (FRA) 28.1.2023 Kv. hallikilpailut

Miehet,

60 m aj: 1) Elmo Lakka 7,77 (kkk). – Alkuerät: 1) Lakka 7,86.

Naiset,

Korkeus: 1) Irina Gerashtshenko Ukraina 193 … 4) Sini Lällä Suomi 175.

MANCHESTER (ENG) 28.1.2023 Kv. Hallikilpailut

Miehet,

60 m, alkuerät erä 2: 1) Reece Prescod Iso-Britannia 6,60 ( Prescod  ei juossut finaalia)

800 metriä: 1) Simone Barontini Italia 1.48,09, 2) Sam Reardon Britannia 1.48,46, 3) Ole Jakob Solbu Norja, 4) Joonas Rinne Suomi 1.48,74 (kkk & ka-5):

B-erä: 1) Zak Curran Irlanti 1.51,06, 2) Santtu Heikkinen Suomi 1.51,19.

3000 m: 1) Emil Danielsson Ruotsi 7.48,23 … 9) Eero Saleva Suomi 8.03,16.

Naiset

1500 m: 1) Ellie Baker Iso-Britannia 4.10,12, 2) Erin Wallace Iso-Britannia 4.10,43, 3) Jen Selman Iso-Britannia 4.12,10.

60 m aj: 1) Natalia Christofi Kypros 8,05, 2) Sarah Lavin Irlanti 8,08.

Kuula: 1) Yemisi Ogunleye Saksa 18,04.