Elmo Lakan pitkä ura arvokisajuoksijana tuli päätökseen 110 metrin aitajuoksun välierissä EM-kisoissa Birminghamissa.
Tie finaaliin ei kuitenkaan auennut, kun Lakka oli omassa erässään kuudes ajalla 13,89. Kolmesta välierästä meni finaaliin suoraan kaksi parasta juoksijaa, ja aikavertailussa vaadittiin ajat 13,31 ja 13,35.
Santeri Kuusiniemi oli omassa erässään seitsemäs ajalla 13,96. Kumpikaan juoksija ei ollut tyytyväinen suorituksiinsa, odotukset eilisten alkuerien jälkeen olivat korkeammalla.
– Pääsin paukusta hyvin liikkeelle, mutta eilisen vastatuuleen ylityöntämisen tapaan ajauduin liian lähelle ensimmäistä aitaa ja aita lähti matkaan. Se vie vauhtia vedosta, mutta ei auta selitellä, Lakka totesi tyynesti.
– Tuollaista se aitajuoksu on, vaikka 15 vuotta sitä olen jo tehnyt. Tällainen kisa laittaa adrenaalia liikkeelle. Tulee melkein hevosen voimat, mutta ei kuitenkaan sen vertaa, että pääsisi kovaa maaliin, aituri kevensi tunnelmaa.

Uusi ura seurajohtajana
Lakka ilmoitti jokin aika sitten lopettavansa kilpauransa. ”Nyt on perheen aika loistaa ja aikaa panostaa työelämään.” Liikuntatieteiden maisteri Lakka aloittaa syksyllä Helsingin Kisa-Veikkojen toiminnanjohtajana ja on jo aloitellut muuttoa Jyväskylästä Helsinkiin.
– En olisi halunnut tällaisia jäähyväisiä, näitä on tullut ihan tarpeeksi, mutta se on ollut minun tarinani, Lakka tunteili.
Huippu-urheilijan uransa parhaimmiksi muistoiksi hän nostaa paikan EM-kisojen finaalissa sekä kahdet olympiakisat. Suomen mestaruuksia 110 metrin aidoissa Lakka ehti saavuttaa 11. Suomen ennätyksen 13,31 hän juoksi viisi vuotta sitten.

Kuusiniemi: Hutiin meni tämä juoksu
Santeri Kuusiniemi manaili juoksunsa alkua, jossa hän otti kontaktia toisella aidalla ja iskuja tuli muitakin matkan aikana.
– Ekalla askeleella telineistä nousin pystyyn, ja kiihdytys oli siinä. Rytmistä sain kiinni jossain toisen tai kolmannen aidan paikkeilla. Hutiin meni tämä juoksu, Kuusiniemi kertoi.
Kuusiniemi kertoo olevan kuitenkin vahvassa kunnossa, ja kilpailuhaluja riittää tälle kesälle.
– Ruotsi-ottelussa olisi kiva saada mitattua kuntoa ulos.

Davidila etsii vielä loikkavirettään
Aaro Davidila ei onnistunut parantamaan kesän parastaan kolmiloikan karsinnassa. Hyppy on vielä kateissa talven vamman takia.
Davidila sijoitus oli 20:s tuloksella 15,68. Ensimmäinen hyppy kantoi 15,48, paras tulos tuli toisella, ja kolmas suoritus meni yliastutuksi. Finaaliin kelpuutettiin 12 hyppääjää.
– Olosuhteet ja sää olivat hyvät, hyppypinta yllätti hyvyydellään, Davidila totesi.
– Jalat toimivat hyvin, ja fyysinen kunto on urani parasta, mutta ominaisuuksien siirtäminen lajisuoritukseen ei vielä onnistu pitkän kuntoutusjakson jälkeen. Väkisin runttaamalla menee 16 metriä, mutta on vielä kaukana, että lähtee kunnolla lentämään. Tuntuu, että on yhden kisan tai hypyn päässä, että tulosta tulisi, Davidila kertoi kunnostaan.
Karsinnan pisimmän hypyn loikkasi Portugalin Pedro Picardo tuloksella 17,16. Kolme seuraavaa miestä tulivat Italiasta.
EM-kisat, Birmingham
Miehet,
110 m aj välierät:
Erä 1 (-0,1): 1) Just Kwaou-Mathey Ranska 13,33, 2) Milan Trajkovic Kypros 13,40, 3) Zeno van Neygen Belgia 13,41.
Erä 2 (-0,7): 1) Jason Joseph Sveitsi 13,38, 2) Thomas Wilkes Ranska 13,40, 3) Enrique Llopis Espanja 13,47, … 6) Elmo Lakka Suomi 13,89.
Erä 3 (-0,5): 1) Jakub Szymanski Puola 13,26, 2) Samuel Bennett Iso-Britannia 13,26, 3) Theo Pedre Ranska 13,31, … 7) Santeri Kuusiniemi Suomi 13,96.
Kolmiloikka, karsinta: 1) Pedro Picardo Portugali 17,16, 2) Andy Diaz Hernandez Italia 17,05, 3) Simon Biasutti Italia 16,71, 4) Andrea Dallavalle Italia 16,55, 5) Jonathan Seremes Ranska 16,47, 6) Necati Er Turkki 16,45, … 20) Aaro Davidila Suomi 15,68.



