Laine ja Lällä ennätyksiin Jyväskylässä – Lakalta lupaava maaottelukenraali – JKU:n viestinaiset vauhdissa

HKV:n Topias Laine päätti kesän keihäänheittokilpailunsa ennätykseensä Jyväskylän Harjucupissa. Hän voitti kilpailun tuloksella 78,42. Laineen, 19, aiempi ennätys oli heinäkuun puolivälissä kauden avauskilpailussa heitetty 78,16.

– Kokeilin nyt heittää vähän kovemmalla vauhdilla, kun olen koko kesän heittänyt hitaammalla vauhdilla ja tämä on kauden viimeinen kilpailu. Otin vauhtia askelparin lisää ja se meni hyvin. Tuli tasainen sarja, Laine sanoi.

Laine sivalsi kisassa ennätyksensä ohella 75,85, 76,41 ja 77,25 kantaneet heitot, jotka nekin olisivat riittäneet voittoon. Toiseksi sijoittui Äänekosken Urheilijoiden Jami Kinnunen tuloksella 75,63.

– Oli kiva näyttää maaotteluun valituille, että parempi heittää Tampereella hyvin, Laine veisteli.

Sini Lällä voitti naisten korkeushypyn ennätyksellään 187. Edellinen ennätys oli Turun Kalevan kisoissa SM-hopean tuonut 186.

– Verryttelyhypyt olivat huonoja. Minulla on ollut ongelmana, etten saa verryttelyhyppyihin riittävää tsemppiä. Olin myös aika väsynyt, koska nukuin yön huonosti. Juoksu kulki kuitenkin yllättävän helposti ja hyppy lähti kulkemaan, Lällä kertoi.

– 187:n ylitys oli hyvä ja nousin riman päälle myös yrityksissä 190:stä. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa yrittämään sitä korkeutta. Tuntuu, että se olisi voinut mennä.

Ruotsi-otteluun valittu Lällä jakaa Suomen vuositilastossa kakkospaikan Jessica Kähärän kanssa.

Lakalta lupaava maaottelukenraali

Ruotsi-otteluun valmistautuva Elmo Lakka voitti kotikentällään 110 metrin aitajuoksun ajalla 13,75. Paremmin hän on tänä kesänä juossut vain Turun Kalevan kisoissa, jossa uran seitsemäs Suomen mestaruus heltisi ajalla 13,70.

Lakka on voittanut pika-aidat Ruotsi-ottelussa joka kerta kesästä 2015 alkaen sillä poikkeuksella, että vuoden 2017 maaottelussa hän ei kilpaillut.

– Tämä oli minulle maaottelun kenraali. Hain tuntumaa, kun Kalevan kisoista on jo vähän aikaan, Lakka sanoi.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava aıturi sai Turun Kalevan kisoissa juoksuunsa kaipaamansa räväkkyyttä ja näkee, että maaottelussa on edellytykset parantaa kesän kotimaista kärkitulosta alle 13,70:n.

– Kropassa oli nyt vähän samat elkeet kuin viime kesänä Sveitsissä ennen ennätysjuoksua, mutta juoksu ei vaan osunut ihan kohdalleen. Oli ongelmia alkusileällä ja kolhin ensimmäistä aitaa aika isosti. Siihen nähden tulos oli aika hyvä, Lakka sanoi.

Salminen aitoi 17-22-vuotiaiden SE:n – JKU:n viestinelikko vireessä

Aitamatkoilla syntyi muitakin hyviä tuloksia. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Heidi Salminen, 16, voitti harvoin juostun 200 metrin aitajuoksun ajalla 26,90, joka on 17-22-vuotiaiden ikäluokissa Suomen kaikkien aikojen paras tulos. Naistenkin kaikkien aikojen tilastossa Salminen yltää kolmanneksi Nooralotta Nezirin ja Annimari Kortteen jälkeen.

Naisten 4×100 metrin viestinjuoksussa Jyväskylän Kenttäurheilijat juoksi voiton kesän kotimaisella kärkiajalla 45,43. Aika on seurajoukkueiden kaikkien aikojen kuudenneksi paras tulos. Kaikki viisi sitä parempaa tulosta ovat nekin JKU:n juoksemia vuosina 2014 tai 2019. Harjulla kapulaa kiidättivät Sanni Mahonen, Aino Pulkkinen, Anniina Kortetmaa ja Nooralotta Neziri.

JKU:n naiset juoksivat kauden kotimaisen kärkiajan myös 4×400 metrillä. Uusi kärkitulos kirjataan 4.02,75. Kauden kärkiaika on myös JKU:n 19-vuotiaiden miesten 4×100 metrin aitaviestin voittoaika 53,83.

Sibbo-Vargarnan Joona Luotonen voitti 100 metriä ajalla 10,69, joka jää kolme sekunnin sadasosaa hänen tänä kesänä juoksemastaan ennätyksestään. Juoksussa oli myötätuulta 2,2 metriä sekunnissa.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juho Koivisto pinkaisi 17-vuotiaiden 110 metrin aitajuoksun voittoon ennätyksellään 14,33. Naisten 100 metrin aitajuoksun voitti Varkauden Kenttä-Veikkojen seiväshyppääjä Laura Ollikainen ajalla 14,50, joka olisi oma ennätys, mutta juoksussa oli myötätuulta 2,1 metriä sekunnissa.

Vuosi sitten 100 metrin Suomen mestaruuden voittanut Kokkolan Työväen Urheilijoiden Konsta Alatupa voitti 400 metriä ajalla 50,70. Porin Yleisurheilun Eero Ahola voitti kuulantyönnön pyörähdettyään viimeisellä yrityksellään 17,92.

Miesten 800 metriä voitti toista sekuntia ennätystään parantanut Lempäälän Kisan 18-vuotias Santtu Heikkinen ajalla 1.51,80. Heikkinen piti takanaan Niko Viljolan, Elias Tuomisen ja Ruotsi-ottelun 1500 metrille valitun Niklas Heikkilän, joka oli neljäs 800 metrin ennätyksellään 1.52,42.

JYVÄSKYLÄ 1.9.2020 Harjucup

(Lämpötila alussa 17°C ja lopussa 6°C.)

Miehet,

100 m (2,2 m/s): 1) Joona Luotonen SibVa 10,69, 2) Viljami Hietaharju JKU 10,82, 3) Valtteri Louko 17 LapuanVi 10,93 … 9) Valtteri Kinnunen 13 JKU 12,50 (0,4 m/s).

400 m: 1) Konsta Alatupa KokkTU 50,73 (ent. ennätys 57,81 -16).

800 m: 1) Santtu Heikkinen 18 LempKi 1.51,80, 2) Niko Viljola HKV 1.52,22, 3) Elias Tuominen NaantLö 1.52,26, 4) Niklas Heikkilä KuusankUS 1.52,42, 4) Joni Virkkala GamlakarlIF 1.54,40, 6) Jussi Raittinen 30 KurikRy 1.55,22, 7) Samu Heikkonen LUM 1.55,24, 8) Mikko Hirvonen JoKa 1.56,31, 9) Juho Savolainen 19 JoKa 1.58,17 (B-erän voittaja) … 11) Otto Vilpponen 17 JoKa 1.59,47, 19) Luukas Kontro 15 JKU 2.03,98, Lauri Hassi 30 OrivPo keskeytti (jänis).

10000 m: 1) Antti Hyttinen 37 VaajakKu 33.24,18.

110 m aj (0,7): 1) Elmo Lakka JKU 13,75, 2) Juuso Peltola 19 JKU 14,66 … 4) Valtteri Kalliokulju LiePa 22,37 (kaatui).

110 m aj (91,4 cm, 0,8 m/s): 1) Juho Koivisto 17 JKU 14,33, 2) Louko 14,36, 3) Veeti Lettojärvi 17 JKU 15,28.

200 m aj (1,2): 1) Vesa Kittilä PyhäjoWi 26,07.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 210, 2-4) Mika Polku (45-v.) VirtainU & Valtteri Mattila ÄänekU & Aleksi Klemola UllavKi 190. – Kosonen (200-o, 205-o, 210-xo, 215-xxx). – Ikätasoitus: Polku 209.

Seiväs: 1) Tommi Järvenpää 14 JKU 362.

3-loikka: 1) Ilpo Kantanen KuopRe 14,04 (1,5 m/s), 2) Niko Simola VammSV 13,90, 3) Oskari Käpyaho 18 LapuanVi 13,59 (ent. ennätys 13,56 voittaessaan 16-v. SM:n 2018).

Kuula: 1) Eero Ahola PoYU 17,92, 2) Nico Oksanen TuUL 17,12. – Ahola (17,44, 16,99, 17,38, x, 17,62, 17,92).

Keihäs: 1) Topias Laine 19 HKV 78,42 (19-v. maailman kärkitulos, 19-v. Suomen ka-7), 2) Jami Kinnunen ÄänekU 75,63, 3) Toni Keränen LimingNM 73,91, 4) Teemu Wirkkala ToholU 73,73, 5) Janne Läspä 18 KaustPV 69,29 (ennätys vuoden alussa 61,55), 6) Taneli Juutinen KuopRe 68,06, 7) Leevi Lindi KeitKu 67,86, 8) Juho Järvinen 19 KarstKi 65,06, 9) Jere Salo LauttakLu 63,94, 10) Juho Takanen 18 KuortKu 61,58, 11) Juuso Hassi OrivPo 61,10. – Laine (75,85, 76,41, 77,25, 78,42, x, x). Kinnunen (75,63, x, 73,84, 72,31, -, 72,24). Keränen (x, 70,24, x, 70,38, x, 73,91). Wirkkala (73,73, x, x, x, x, 73,21).

Keihäs (600 g): 1) Otto Hautanen 15 PylkönmYr 57,53.

Keihäs (400 g): 1) Aleksi Kinnunen 13 SuolUrho 52,78.

4×400 m: 1) JKU (M22) 3.30,15 (Daniel Savolainen, Dani Lirkki, Pietari Valoranta, Jonatan Kinnunen, 2) JKU (M19) 3.33,63 (Juuso Peltola, Arttu Peltola, Eemil Helander, Kristian Peltola).

4×800 m: 1) JKU (M15) 9.18,91 (Konsta Vuorela, Lauri Lakanen, Kalle Tossavainen, Kontro).

4×100 m aj (91,4 cm): 1) JKU (M19) 53,83 (kkk), (J.Peltola, Lettojärvi, Lirkki, A.Peltola).

Naiset,

100 m (0,7): 1) Sanni Mahonen JKU 12,16, 2) Roosa Mähönen JKU 12,41, 3) Janette Rinne HKV 12,45 (C-erän voittaja, 0,8 m/s) … 6-7) Laura Ollikainen VarkKV 12,70 (0,8 m/s) & Pihla Tiihonen 14 JKU 12,70 (15-v. erän voittaja, 0,2 m/s), 8) Veera Reponen 14 JoutsPo 12,71 (0,2).

400 m: 1) Siiri Rainio JKU 58,81.

800 m: 1) Veera Perälä SeinäjSU 2.16,34.

100 m aj (2,1): 1) Laura Ollikainen VarkKV 14,50, 2) Eveliina Bogdanoff KuivasjAu 14,52, 3) Heta Rasinkangas JKU 14,55.

200 m aj (1,5): 1) Heidi Salminen 17 JKU 26,90 (naisten ka-3 & 22-v. SE & 19-v. SE & 17-v. SE).

Korkeus: 1) Sini Lällä JKU 187, 2) Venla Pulkkanen 18 LA 175, 3) Tuuli Järvinen 15 KeurKi 172, 4) Emilia Jauhiainen 11 KiuruvU 143 (11-v. ryhmän voittaja). – Lällä (169-o, 175-o, 178-o, 183-xo, 187-xxo, 190-xxx).

Seiväs: 1) Järvinen 352, 2) Oosa Siukonen 19 JKU 352, 3) Jenna Tuomaala 15 JKU 322.

3-loikka: 1) Sini Sanaslahti KaipVi 12,94 (0,9 m/s), 2) Roosa Mähönen JKU 11,70 … 6) Katja Sillgren 48 JKU 10,32. – Sanaslahti (x, x, 12,77/0,9, 12,94/0,9, x, x). – Ikätasoitus: Sillgren 12,28.

Kuula (2 kg): 1) Jauhiainen 11,38.

Keihäs, maaottelukarsinta: 1) Julia Valtanen 19 RaumU 56,01, 2) Jenni Kangas LA 55,69, 3) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 54,73, 4) Heidi Nokelainen 30 JoKa 53,37, 5) Siiri Elomaa 17 TP 52,38, 6) Roosa Ylönen ÄänekU 52,08, 7) Suvi Kemppainen KajKi 51,75, 8) Jelena Jaakkola 31 SoinSi 50,36, 9) Miia Makkonen SysmSi 48,46, 10) Saara Lipsanen LUM 48,32, 11) Sanni Nokelainen JKU 43,07, 12) Heli Pynnönen HankasHa 41,93. – Valtanen (52,03, 51,78, 56,01, 52,53, x, x). Kangas (51,30, x, x, 55,47, x, 55,69). Jääskeläinen (51,88, 54,73, 51,83, 50,95, 51,80, x). Nokelainen (52,36, 52,02, 53,13, 51,73, 48,83, 53,37). Elomaa (50,15, 47,82, 47,50, 50,65, 49,50, 52,38).

4×100 m: 1) JKU 45,43 (kkk & ka-6), (Sanni Mahonen, Aino Pulkkinen, Anniina Kortetmaa, Nooralotta Neziri).

4×400 m: 1) JKU (N22) 4.02,75 (kkk), (Johanna Kulmala, Siiri Rainio, Pinja Hirvilahti, Aino Pulkkinen).

3×800 m: 1) JKU (N17) 7.19,02 (Venla Saari, Christine Kuusisto, Heidi Salminen).