Lähtörumba ei syönyt huippuvireistä Hursketta – Lakka kärkiaikaan – Alasaari voitti ja kolhi kainaloaan – Tuuri ja Korkeasalo mestareiksi

Aituri Reetta Hurske antoi yleisurheilun hallikauden SM-kilpailuissa Helsingissä vakuuttavan näytteen kunnostaan pari viikkoa ennen Istanbulissa pidettäviä EM-kilpailuja.

Hurske oli alkuerien nopein huippuajalla 7,85 ja voitti finaalin ajalla 7,83, joka jää kaksi sekunnin sadasosaa Hurskeen Suomen ennätyksestä. Hurskeella on nyt hallussaan 11 kaikkien aikojen nopeinta suomalaisnaisen juoksemaa aikaa 60 metrin aitajuoksussa.

Erityisen arvokkaaksi Hurskeen finaalijuoksun teki se, että liikkeelle päästiin vasta, kun Annimari Korte ja Lotta Harala olivat joutuneet sivuun vilppilähdön takia. Näiden lisäksi oli vielä yksi ylimääräinen telineisiin komennus, ennen kuin päästiin matkaan.

– Totta kai se, että lähtöjä niin monta, syö omaa lähtöä. Mutta pitää keskittyä omaan tekemiseen. Niin se voi olla arvokisoissakin. Harmittaa kun startteja tuli monta, vire oli kuitenkin niin hyvä, Hurske sanoi.

– Finaalissa juoksu tuli hyvin, mutta reaktioaika ei varmaan ollut yhtä hyvä, kuin alkuerässä ja lähtökiihdytyksessä oli parsittavaa.

Hurskeella vielä yksi startti ennen EM-kilpailuja

Hurske juoksee vielä yhden kansainvälisen kilpailun ennen Istanbulin EM-kilpailuja. Kunto on koko kauden ollut erinomainen.

– Olen tyytyväinen siihen, että tuollaisilla ajoilla, mitä nyt alkuerissä juoksin, mennään jatkoon EM-halleissa, Hurske sanoi.

Kortetta finaalin jääminen väliin vilppilähdön takia ei isommin harmittanut.

– Ihan tyytyväinen olen, ettei tarvinnut juosta. Olen ihan loppu. Alkuerä vielä meni, Korte viittasi siihen, että hän juoksi aiemmin päivällä 200 metrin alkuerissä ennätyksensä 24,26, ja vielä 60 metrin aitajuoksun alkuerät ennen finaalia.

– Kaikki verryttelyt tähän mukaan lukien, olin aika väsynyt, Korte sanoi.

Korte starttasi viikonloppuna 60 metrin alku- ja välierissä sekä finaalissa, 200 metrin alkuerissä, 60 metrin aitajuoksun alkuerissä ja 4×200 metrin viestinjuoksussa.

Harala koki, että hän nykäisi, muttei irronnut telineistä.

– Oma kokemus oli se, että otin paineet telineisiin ja nykäisin, mutta en irronnut. Reaktioaika oli alle sallitun, Harala totesi.

Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen ja  Espoon Tapioiden Saara Keskitalo olivat toinen ja kolmas ennätyksillään 8,25 ja 8,28.

Lakka piti haastajat takanaan: ”Lähtöpää ei vielä toimi”

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka ei antanut seuratovereilleen Ilari Manniselle ja Santeri Kuusiniemelle armoa miesten 60 metrin aitajuoksun finaalissa. Lakka aitoi mestariksi kauden kotimaisella kärkiajalla 7,67 juostuaan alkuerissä 7,75.

– Se oli sinnepäin, mutta lähtöpää ei vielä toimi. Pojat kun päästää metrin eteen telineistä lähtiessä, siinä joutuu vähän juoksemaan. Ehkä se oli vähän salaisuus tänään. Ei voinut vetää vapaalla, vaan mitaleista piti taistella, Lakka arvioi mestaruuusjuoksuaan.

Lakalle SM-kilpailut olivat osa hallikauden valmistautumista maaliskuun alun EM-kilpailuihin, jotka kilpaillaan Istanbulissa. Lisää terävyyttä lähtöön Lakka hakee vielä kilpailemalla kuluvalla viikolla Madridissa.

– Lähtö tulee sieltä ajallaan. Se ei tule yliyrittämisellä ja puristamisella. Siihen pitää löytää sellainen sopiva helppous ja rentous.

Miesten 60 metrin aitajuoksun finaali oli hyvätasoinen. Manninen oli toinen kauden parhaallaa ajallaan 7,72 ja Kuusiniemi kolmas ajalla 7,80. Manninen harmitteli, ettei pystynyt säilyttämään juoksun alun johtopaikkaansa.

– Oli vaikea pitää oma juoksu rentona. Se meni vähän sellaiseksi taisteluksi, Manninen tuumi.

Mestariksi hypännyt Tuuri hakee balanssia vauhdinjuoksuun

Turun urheiluliiton Heta Tuuri ponnisti korkeushypyn voittajaksi 181:n ylityksellä. Tuuri avasi kilpailukauden sivuamalla ennätystään 190. Sittemmin tulokset ovat hieman vaihdelleet. Helsingissä kilpailu päättyi kolmeen yritykseen korkeudesta 184.

– Kunto tuntuu hyvältä. Vauhti meinaa kulkea, mutta sen kanssa mennään rajamailla, tuleeko liian kovaa vai liian hiljaa, Tuuri sanoo.

Tuurin kilpailutulosten sarja tällä kaudella on seuraava: 190, 184, 182, 188 ja 181.

– Nopeus on lisääntynyt alkukaudesta, kun herkkyys on kasvanut. Kun nopeus kasvaa, se näkyy monissa pienissä asioissa, ehtivätkö kädet mukaan, tuleeko ponnistus ja vapari ajoissa. Se ehkä on ollut se haaste.

Omanlaisensa haasteen ovat tuoneet hyppypaikojen vaihtelevat alustat. Liikuntamyllyssä alusta on melko pehmeä. Istanbulin EM-hallia Tuuri odottelee kuitenkin luottavaisena.

– Valmentajan kanssa juteltiin, että vedetään yksi sellainen harjoitus, jossa koetetaan vaan hakea vauhtia ja sillä sitten mennään, Tuuri sanoo.

Vasa Iddrottssällskapin Elin Pajunen oli kilpailussa toinen ylitettyään Tuurin kanssa saman tuloksen 181. Jyväskylän Kenttäurheilijoden Sini Lällä oli kolmas 178:n ylityksellä.

Alasaari taivutti mestariksi, vaikka seiväs teloi kainaloa

Seiväshyppääjä Juho Alasaari lähti Liikuntamyllystä Suomen mestarina, mutta teippaus toisen käden hauiksen tuntumassa. Laihian Lujaa edustava 19-vuotias Alasaari ylitti 532, mutta 542:n ylityksessä hän sai seipäästä kolhun kainalon seudulle.

– Hyvä hyppy, joka liikkui reilusti eteenpäin ja seiväs lähti hypyssä mukaan, mitä minulla harvemmin käy. Mutta laskeuduin vähän niin kuin seipään päälle ja seipäänpää osui kainaloon. Sinne tuli haava ja käsi oli vähän tunnoton, tai oikeastaan vain puoliksi tunnoton, Alasaari kertoi.

– Kisa oli muuten perustekemistä, eikä tuloksellisesti mitään erikoista. Voitto oli nyt tärkeintä.

Vaasan Tovereiden Jere Keskinen oli toinen ylitettyään 520 ja Kuortaneen Kunnon Johan-Antti Kivilahti kolmas 505:n ylityksellä.

Vehmaalle ylivoimainen mestaruus

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa ei ollut yllätettävissä pituushyppypaikalla. Vehmaa, 18, ponkaisi kilpailun kaksi pisintä hyppyä 746 ja 749 kahdella viimeisellä yrityksellään.

Liikuntamyllyn hyppypaikalla Vehmaa ei päässyt samanlaisiin hyppyihin, kuin viikko sitten Pohjoismaisessa maaottelussa Karlstadissa, missä hän ponnisti 773. Vehmaalle kesti tovin tottua Liikuntamyllyn juoksualustaan.

– Rata on aika hidas. Se syö parhaan terän hypystä. Hetken kesti taas oppia juoksemaan siinä, Vehmaa totesi.

Vehmaalle SM-viikonvaihde toi pituushypyn mestaruuden ohella viidennen sijan lauantaisella 60 metrillä oman ennätyksen 6,89 höystämänä.

– Juoksu kulki yllättävän hyvin ja nyt sain myös pituushypyn kulkemaan. Oulun nuorten SM-kilpailut vielä kauden viimeisenä kilpailuna. Siellä ohjelmassa on 60 metrin aidat ja pituus. Oulussa aidat on se pääasia. Vehmaa sanoi.

Lahden Ahkeran Karim Echahid oli kilpailussa toinen 737 kantaneella hypyllä ja Viipurin Urheilijoiden Kristian Bäck kolmas tuloksella 726. Bäck jätti kolme viimeistä hyppyään väliin.

Ilona Ruoholalle ensimmäinen Suomen mestaruusa

Turun Urheiluliiton kolmiloikkaaja Ilona Ruohola, 19, voitti ensimmäisen naisten Suomen mestaruutensa tuloksella 12,98. Ruohola hyppäsi erittäin tasaisen sarjan. Hänen viisi pisintä hyppyään kantoivat seitsemän sentin sisään ja olisivat jokainen oikeuttaneet Suomen mestaruuteen. Ruoholaa valmentaa Johan Meriluoto.

Vihdin Viestin Elina Kostiainen loikki toiseksi tuloksella 12,78. Kostiainen on pitkällä urallaan noussut SM-kilpailuissa kuudesti mitalikorokkeelle ja saavuttanut yhteensä 19 pistesijaa, mutta ensimmäinen mestaruus hallissa tai ulkona on toistaiseksi vielä voittamatta.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Laura Koivisto ylsi kolmanneksi tuloksella 12,61. Hänelle 12 senttiä hävisi Mikkelin Kilpa-Veikkojen Lotta Kirvesmies.

Korkeasalo: ”Kolmas mestaruus tyydyttää”

Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo voitti kolmannen kerran peräkkäin kuulantyönnön hallikauden Suomen mestaruuden. Helsingissä se heltisi tuloksella 18,93, joka jäi vain yhdeksän senttiä omasta ennätyksestä. Korkeasalon tasaisen sarjan toiseksi pisin työntö kantoi 18,74.

– Olisi pitänyt vähän pidemmälle työntää. Vähän harmittaa, etten vaan päässyt oikeisiin asentoihin, että olisi päässyt kunnolla tuuttamaan. Sama tilanne oli kuin Karlstadissa, Korkeasalo viittasi sitten pidettyihin PM-kilpailuihin.

– Kolmas mestaruus tyydyttää, mutta sellaista pidempää työntöä olen hakenut pari viimeistä kisaa.

Turun Urheiluliiton Nico Oksanen oli toinen työnnettyään ennätyksensä tuntumaan tuloksella 18,38.

– Parempi kisa kuin viikko sitten Ruotsissa. Edellisessä kilpailussa oli hätäilyä ja tekniikka oli sellaista sähläämistä. Ihan kokosin sen tämän viikon yhdessä treenissä. Tasapainoinen kisa, mutta Korkeasalo oli parempi.

Hallitseva ulkoratojen mestari Porin Yleisurheilun Eero Ahola työnsi kolmanneksi tuloksella 18,10. Mikko Toiviainen Loimaan Jankosta oli neljäs, Panu Tirkkonen Keiteleen Kunnosta viides ja kuudenneksi ylsi ensi kerran 16 metriä ylittänyt Rymättylän Soihdun Aaro Leinonen.

Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti Kultaisen juoksijan

Suomen parhaan seuran palkinnon Liikuntamyllyssä voitti ylivoimaisesti Jyväskylän Kenttäurheilijat, jonka pistemäärä oli 94,5.

Ylivoimaisen JKU:n jälkeen toiseksi sijoittui Tampereen Pyrintö pistein 57. Kolmas oli 35 pistettä koonnut Helsingin Kisa-Veikot yhden pisteen edellä Espoon Tapioita.

JKU päätti hallimestaruuskilpailut sekä miesten että naisten 4×200 metrin viestinjuoksujen kultamitaleihin. Naisten joukkueen aika 1.36,36 on myös uusi tämän lajin Suomen ennätys.

Ennätysjoukkueessa juoksivat Anniina Kortetmaa, Nooralotta Neziri, Heidi Salminen ja Aino Pulkkinen.

Miesten viestin JKU voitti ajalla 1.28,02. Joukkueessa juoksivat Viljami Kaasalainen, Ilari Manninen, Konsta Alatupa ja Santeri Kuusiniemi.

 

HELSINKI, Myllypuro 19.2.2023 Suomen hallimestaruuskilpailut, 2. päivä

Finaalit:

Miehet,

200 m: 1) Eljas Aalto SibVa 21,09, 2) Viljami Kaasalainen JKU 21,50, 3) Lassi Kaukonen HKV 21,88, 4) Sampo Kiviharju HämTa 21,91 (ae. 21,90), 5) Matias Linkoaho HKV 22,46 (ae. 22,01), 6) Arttu Paananen HIFK 23,78 (ae. 22,05).

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.50,19, 2) Aleksi Kivelä LempKi 1.51,31, 3) Niko Viljola HKV 1.51,38, 4) Elias Tuominen NaantLö 1.51,78, 5) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.53,68 (17-v. SE, ent. 1.54,53 Kumpulainen 29.1. Helsinki, 6) Junnu Korvenpää KU-58 1.55,70 (B-erän voittaja), 7) Lauri Hassi OrivPo 1.56,10, 8) Atte Nevala KU-58 1.56,23, 9) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 1.56,44, 10) Lassi Kuva LA 1.56,89, 11) Antton Launto SauvU 1.57,58.

3000 m: 1) Santtu Heikkinen LempKi 8.22,06, 2) Eero Saleva HKV 8.23,04, 3) Samu Mikkonen TP 8.24,17, 4) Hannu Granberg LA 8.27,15, 5) Julius Mäkinen TP 8.29,40, 6) Eero Heinonen TuUL 8.35,34, 7) Niko Putkinen LA 8.41,26, 8) Joni Virkkala GamlakarlIF 8.42,10, 9) Arash Ahmad Gul LA 8.43,66, 10) Walte Hautala LA 8.48,96, 11) Samuel Auvinen JoKa 8.52,53, 12) Jussi Karkkulainen PyhäselU 9.02,15.

60 m aj: 1) Elmo Lakka JKU 7,67 (kkk), 2) Ilari Manninen JKU 7,72, 3) Santeri Kuusiniemi JKU 7,80, 4) Pyry Santahuhta KankaanpSL 7,98, 5) Eero Hirvinen KankaanpSL 8,21, 6) Arttu Saari KUYU 8,34 (ae. 8,28).

Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 532, 2) Jere Keskinen VaasTo 520, 3) Johan-Antti Kivilahti KuortKu 505, 4) Iiro Suutarinen ÄhtärU 485, 5) Albin Lundberg VasaIS 485, 6) Anton Kunnas SibVa 445, Aleksi Saarelainen EspTa ilman tulosta (485).

Pituus: 1) Kasperi Vehmaa LUM 749, 2) Karim Echahid LA 737, 3) Kristian Bäck VU 726, 4) Julius Toivola JKU 723, 5) Kristian Peltola JKU 701, 6) Pyry Keränen KarkkPo 701, 7) Arttu Tauriainen PernU 700, 8) Janne Etelämäki KuortKu 698, 9) Konsta Kauppinen OrimJy 664.

Kuula: 1) Arttu Korkeasalo LielKi 18,93, 2) Nico Oksanen TuUL 18,38, 3) Eero Ahola PoYU 18,10, 4) Mikko Toiviainen LoimJa 17,20, 5) Panu Tirkkonen KeitKu 16,25, 6) Aaro Leinonen RymättSo 16,02, 7) Matti Kahilainen PihtipTu 15,38, 8) Miika Lahtonen MynämIs 15,32, 9) Aatu Kangasniemi NurmijYU 14,99.

4×200 m: 1) JKU 1.28,02 (Viljami Kaasalainen, Ilari Manninen, Konsta Alatupa, Santeri Kuusiniemi), 2) SibVa 1.28,86 (Eljas Aalto, Mikael Granqvist, Anton Kunnas, Matias Tulokas), 3) HKV 1.29,81 (Matias Linkoaho, Elias Jrad, Simeon Vorselman, Lassi Kaukonen), 4) TP 1.30,82 (Jere Haapalainen, Jaakko Linnus, Kalle Raitala, Aleksi Savolainen), 5) LiePa 1.31,07 (B-erän voittaja), (Tuomas Lehtonen, Kalle Kompuinen, Markus Hurri, Samuli Raikunen), 6) VasaIS 1.33,87 (Benjamin Olli, Ive Ntumba, David Bamm, Albin Lundberg), 7) TuWe.36,31 (Joska Tommola, Teemu Holttinen, Tuomas Leppänen, Juuso Kosonen), HIFK keskeytti (Arttu Paananen, Anton Tallbacka, Pekka Sinkkonen, Erik Back).

7-ottelu: 1) Juuso Toivonen ÄhtärU 5314 (kkk), 2) Juuso Hassi OrivPo 5229, 3) Leo Rautiainen KU-58 5133, 4) Aleksi Savolainen TP 5095, 5) Joni Heikkinen OP 5014, 6) Ville Toivonen ÄhtärU 4938, 7) Ville Kattelus YlihJu 4635, Otto Ylöstalo SibVa keskeytti.

7-ottelu 60 m aj: 1) Hassi 8,49, 2) Heikkinen 8,49, 3) Rautiainen 8,56, 4) J.Toivonen 8,58, 5) V.Toivonen 8,59, 6) Savolainen 8,65, 7) Kattelus 8,75.

7-ottelu Seiväs: 1) J.Toivonen 452, 2) Hassi 452, 3) Savolainen 452, 4) V.Toivonen 432, 5) Rautiainen 422, 6) Kattelus 392, 7) Heikkinen 372,

7-ottelu 1000 m: 1) Heikkinen 2.50,11, 2) Rautiainen 2.53,48, 3) J.Toivonen 2.55,07, 4) Savolainen 2.56,34, 5) Hassi 2.56,75, 6) V.Toivonen 3.09,88, 7) Kattelus 3.10,40.

Naiset,

200 m: 1) Anniina Kortetmaa JKU 23,64, 2) Aino Pulkkinen JKU 23,64, 3) Milja Thureson TuTo 24,00, 4) Anna Pursiainen EspTa 24,13 (ae. 24,02), 5) Silja Kempas JoKa 24,46 (ae. 24,15), 6) Hilla Uusimäki KU-58 24,57 (ae. 24,17).

800 m: 1) Veera Mattila VammSV 2.08,01, 2) Elle Ceder HKV 2.08,29 (19-v. SE & 17-v. SE, ent. 19-v. SE 2.08,31 Minna Lamminen 2001 & ent. 17-v. SE 2.10,55 Riina Vilén 2000), 3) Heini Ikonen JKU 2.08,41, 4) Ronja Koskela KuivasjAu 2.08,94, 5) Emilia Jousimaa LA 2.11,01, 6) Erika Utriainen VeitsilKV 2.13,25, 7) Marika Aarnio TuWe 2.13,96 (B-erän voittaja), 8) Rauha Buchwald HKV 2.14,90, 9) Venla Virrantuomi HKV 2.15,09, 10) Roosa Lahtinen YlöjU 2.17,54, 11) Ilona Pulkkinen TuWe 2.17,58, 12) Jemina Forss TP 2.18,11, 13) Kiia Keinonen TP 2.18,98.

3000 m: 1) Johanna Peiponen LapLu 9.31,53, 2) Nelli Nordlund LA 9.35,19, 3) Taru Palsa HKV 9.38,07, 4) Aino Niemi TuUL 9.43,61, 5) Katri Niemistö JKU 10.01,45, 6) Pihla Hokkanen JKU 10.03,56, 7) Sofie Lövdahl VasaIS 10.03,67 (B-erän voittaja), 8) Lotta Sundqvist TuUL 10.03,88, 9) Salla Laukkanen JoKa 10.07,92, 10) Maria Murtorinne-Taskinen HKV 10.12,38, 11) Laura Karkkulainen PyhäselU 10.14,89, 12) Iida Haataja OP 10.18,01, 13) Alisa Virtanen JKU 10.18,78, 14) Amanda Virtanen TuUL 10.23,36, 15) Cecilia Österblad VasaIS 10.29,87, 16) Veronika Virtapohja LA 10.30,73, 17) Emma Hakala EspTa 10.32,83, 18) Johanna Sällinen TuUL 10.34,87, 19) Katariina Kärkkäinen IisVi 10.42,36, 20) Kaarina Lehtonen HyvinkSU 10.45,60.

60 m aj: 1) Reetta Hurske TP 7,83 (SM-kisaennätys, ent. 7,85 Hurske alkuerissä, aik. 7,97 Nooralotta Neziri 2019), 2) Saga Vanninen TP 8,25, 3) Saara Keskitalo EspTa 8,28, 4) Jessica Kähärä MiKV 8,32 (ae. 8,29), Annimari Korte HIFK (ae. 8,25) & Lotta Harala TP (ae. 8,13) hylättiin vilppilähdön vuoksi.

Korkeus: 1) Heta Tuuri TuUL 181, 2) Elin Pajunen VasaIS 181, 3) Sini Lällä JKU 178, 4) Miia Lindholm HIFK 175, 5) Venla Pulkkanen JKU 171, 6-7) Johanna Nieminen JKU & Aino Aalto VehmaistU 171, 8) Vilma Knutar GamlakarlIF 167, 9) Elina Kakko PerttPe 162.

3-loikka: 1) Ilona Ruohola TuUL 12,98, 2) Elina Kostiainen VihdVi 12,78, 3) Laura Koivisto JKU 12,61, 4) Lotta Kirvesmies MiKV 12,49, 5) Siri Savolainen NaantLö 12,15, 6) Wilhelmiina Harju JKU 12,14, 7) Saana Peura TervolTe 12,02, 8) Hanna Peltola TP 11,93, 9) Miia Lindholm HIFK 11,93, 10) Janika Jokinen TU-38 11,81, 11) Jenna Saarilahti TP 11,61, 12) Siiri Nyyssönen JoKa 11,36.

4×200 m: 1) JKU 1.36,36 (SE, ent. 1.37,53 HIFK 2017), (Anniina Kortetmaa, Nooralotta Neziri, Heidi Salminen, Aino Pulkkinen), 2) HIFK 1.39,53 (Annimari Korte, Mila Heikkonen, Elmiina Siikala, Viivi Lehikoinen), 3) EspTa 1.40,44 (Anna Pursiainen, Saara Keskitalo, Martta Valtonen, Julia Ihantola), 4) HKV 1.42,99 (Siiri Siirtola, Kira Kruuti, Venla Virrantuomi, Petra Häggqvist), 5) TP 1.46,04 (Vilma Itälinna, Jenna Saarilahti, Jemina Forss, Ronja Koivisto), 6) HeTa 1.52,74 (Silja Laaksonen, Milka Koivukoski, Aura Arvas, Saga Laine).

5-ottelu: 1) Vilma Itälinna TP 4223, 2) Neea Käyhkö SavRi 4220, 3) Jessica Rautelin EsboIF 4009, 4) Emmi Valtonen TuUL 3603, 5) Minttu Mattinen LUM 3504, 6) Laura Lepistö PoYU 3432, 7) Ronja Koivisto TP 3391, 8) Ida Ounaslehto EsboIF 3242, 9) Emmi Hietanen HämTa 3191, 10) Lotta Putkiranta EspTa 3076.

5-ottelu 60 m aj: 1) Itälinna 8,51, 2) Valtonen 8,77, 3) Rautelin 8,77, 4) Käyhkö 8,79, 5) Ounaslehto 8,93, 6) Mattinen 9,15, 7) Hietanen 9,23, 8) Lepistö 9,39, 9) Koivisto 9,88, 10) Putkiranta 10,05.

5-ottelu Korkeus: 1) Käyhkö 183, 2) Itälinna 165, 3) Putkiranta 165, 4) Rautelin 162, 5) Mattinen 159, 6) Valtonen 156, 7) Koivisto 153, 8) Hietanen 150, 9) Lepistö 150, 10) Ounaslehto 150.

5-ottelu Kuula: 1) Lepistö 13,26, 2) Itälinna 12,48, 3) Rautelin 12,47, 4) Valtonen 12,36, 5) Putkiranta 12,01, 6) Koivisto 11,77, 7) Mattinen 11,20, 8) Ounaslehto 11,08, 9) Käyhkö 11,05, 10) Hietanen 10,99.

5-ottelu Pituus: 1) Itälinna 629, 2) Käyhkö 622, 3) Rautelin 557, 4) Mattinen 544, 5) Lepistö 534, 6) Valtonen 530, 7) Koivisto 528, 8) Ounaslehto 511, 9) Hietanen 500, 10) Putkiranta 461.

5-ottelu 800 m: 1) Rautelin 2.16,01, 2) Itälinna 2.23,26, 3) Käyhkö 2.26,76, 4) Koivisto 2.28,03, 5) Valtonen 2.35,36, 6) Mattinen 2.36,80, 7) Lepistö 2.39,18, 8) Hietanen 2.41,56, 9) Ounaslehto 2.45,92, 10) Putkiranta 2.50,31.

Alkukilpailut:

Miehet,

200 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Sampo Kiviharju HämTa 21,90, 2) Jonathan Hyvärinen HKV 22,60, Benjamin Olli VasaIS hylättiin (vilppilähtö).
  2. erä: 1) Viljami Kaasalainen JKU 21,73, 2) Elias Jrad HKV 22,42, 3) Jaakko Linnus TP 22,51.
  3. erä: 1) Matias Linkoaho HKV 22,01, 2) Arttu Paananen HIFK 22,05, 3) Rasmus Vehmaa LUM 22,23, Eero Hirvinen KankaanpSL hylättiin (ratarikko).
  4. erä: 1) Eljas Aalto SibVa 21,44, 2) Atte Sormunen TP 22,49, 3) Ive Ntumba VasaIS 22,71.
  5. erä: 1) Lassi Kaukonen HKV 21,95, 2) Konsta Alatupa JKU 22,22, 3) Tuomas Lehtonen LiePa 22,27, 4) Topi Huttunen VieremKo 22,35.

60 m aj, alkuerät:

  1. erä: 1) Ilari Manninen JKU 7,79, 2) Pyry Santahuhta KankaanpSL 8,06, 3) Arttu Saari KUYU 8,28, 4) Matias Tulokas SibVa 8,40, 5) Joni Järvinen LA 8,50.
  2. erä: 1) Elmo Lakka JKU 7,72, 2) Santeri Kuusiniemi JKU 7,84, 3) Eero Hirvinen KankaanpSL 8,37, 4) Fredrik Björkqvist KronÅs 8,70.

Naiset,

200 m, alkuerät:

  1. erä: 1) Hilla Uusimäki KU-58 24,17, 2) Julia Ihantola EspTa 24,28, 3) Silja Filenius HIFK 25,43, 4) Maija Jussila JKU 25,61.
  2. erä: 1) Annimari Korte HIFK 24,26, 2) Johanna Kylmänen RaisKu 24,61, 3) Merituuli Jääskeläinen LUM 25,02, 4) Riika Tirkkonen JoKa 25,87.
  3. erä: 1) Aino Pulkkinen JKU 23,83, 2) Mila Heikkonen HIFK 24,96, 3) Pirkitta Marjanen PoYU 25,14.
  4. erä: 1) Milja Thureson TuTo 24,11, 2) Jenna Kokkonen KajKi 24,29, 3) Amelie Koivuluoma SeinäjSU 25,45, 4) Saimi Lupala IFRaseb 25,87.
  5. erä: 1) Silja Kempas JoKa 24,15, 2) Elisabet Salmela VeitsilKV 24,42, 3) Elmiina Siikala HIFK 25,01, 4) Sandra-Sofia Nieminen OP 25,01.
  6. erä: 1) Anna Pursiainen EspTa 24,02, 2) Heidi Salminen JKU 24,64, 3) Petra Häggqvist HKV 24,93.
  7. erä: 1) Anniina Kortetmaa JKU 23,95, 2) Laura Loponen LA 24,72, 3) Kira Kruuti HKV 25,30, 4) Jasmin Showlah HIFK 25,43.

60 m aj, alkuerät:

  1. erä: 1) Annimari Korte HIFK 8,25, 2) Saga Vanninen TP 8,28, 3) Siiri Siirtola HKV 8,57, 4) Meeri Riiali ImatrU 8,62, 5) Reetta Hämäläinen LA 8,95.
  2. erä: 1) Lotta Harala TP 8,13, 2) Vilma Mäki AlavuU 8,43, 3) Iina Holopainen HIFK 8,54, 4) Essi Vehmaa LUM 8,92, 5) Emilia Kiiski JoKa 9,00.
  3. erä: 1) Reetta Hurske TP 7,85 (SM-kisaennätys, ent. 7,97 Nooralotta Neziri 2019), 2) Tanja Kokkonen HIFK 8,41, 3) Niina Karttunen SavRi 8,52, 4) Viivi Avikainen JuvanU 8,79, 5) Laura Koivukoski EurajVe 8,89.
  4. erä: 1) Jessica Kähärä MiKV 8,29, 2) Saara Keskitalo EspTa 8,33, 3) Sonja Stång KuivasjAu 8,56, 4) Mila Heikkonen HIFK 8,72, 5) Venla Väliharju TP 8,91.

Kultainen juoksija -pistekilpailu:

1) JKU 94,5, 2) TP 57, 3) HKV 35, 4) EspTa 34, 5) TuUL 28, 6) LUM 26, 7) LA 25, 8) LempKi 24.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.time4results.com/yu/2023/smhallit