Lahdesta peruuntuneet yleisurheilun moniotteluiden SM-hallikilpailut järjestetään kahdessa osassa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, eli Pirkkahallissa.
15-vuotiaiden sarjassa moniotteluiden SM-hallimitalit ratkotaan 6. helmikuuta ja 17-22-vuotiaiden sarjoissa 11.-13. maaliskuuta. Tarkemmat kilpailupäivät 17-22-vuotiaille varmistuvat myöhemmin.
SM-hallimoniottelut järjestää Tampereen Pyrintö. Päätös asiasta tehtiin Suomen Urheiluliiton (SUL) kilpailuvaliokunnan aluevastaavien kilpailukalenterikokouksessa.
Moniotteluiden SM-hallien piti alkujaan olla Pajulahti-hallissa Lahden Nastolassa 22.-23. tammikuuta, mutta Lahden Ahkeran kilpailuvaliokunta totesi, ettei se vallitsevan koronatilanteen vaatimissa puitteissa pysty järjestämään kisoja.
– Lahden Ahkeran päätöksen jälkeen kisoille haettiin uutta järjestäjää ja sellainen löytyi. Kisat järjestetään Tampereella niissä puitteissa, mitä viranomaisohjeet sanovat ja sillä varauksella, että viranomaisten määräykset eivät muutu sillä tapaa, että kisoja ei saisi järjestää, SUL:n kilpailupäällikkö Mika Muukka muistuttaa.
Miesten ja naisten sarjoissa moniotteluiden hallimestaruudet ratkotaan Kuopion SM-halleissa 19.-20. helmikuuta.
Kiekonheiton halli-SM siirtyi maaliskuulle
Kiekonheiton hallikauden SM-kilpailu siirtyy maaliskuulle valitsevan koronatilanteen takia. Kilpailun piti olla 5. helmikuuta, mutta se järjestetään 12. maaliskuuta. Kilpailupaikka on Porin Karhuhalli.