Kytölä vei Westöltä 18-vuotiaan ennätyksen

Kytölä vei Westöltä 18-vuotiaan ennätyksen

Iäkäs ennätys vaihtoi omistajaa nuorten SM-halleissa Turussa, kun Marcus Kytölä ylitti 17-vuotiaiden seiväshypyssä 490. Kytölä rikkoi Mikael Westön vuonna 1999 ylittämän nuorten SM-kisaennätyksen viidellä sentillä.

Kytölä, 15, kohensi 17-vuotiaiden voittotuloksella omaa ennätystä 10 sentillä. Aiempikin ennätys on hypätty tänä talvena.

– Löytyi heti alusta asti kauden paras vire tähän kisaan, Kytölä tuumi.

Hyvä vire jatkui loppuun asti. Kytölä, 15, päätti kisaurakkansa kolmeen yritykseen viidestä metristä. Niistä viimeinen nousi korkealla ja kertoi, että edellytykset viiden metrin hyppyyn ovat olemassa.

– Se hyppy vaan ei liikkunut eteenpäin, Kytölä kertasi kolmatta yritystään.

Kytölä nousi 490:n ylityksellä ikäluokkasan kotimaan kaikkien aikojen hallitilastossa jaetulle toiselle sijalle. Edellä on vain 34 vuotta sitten 530 taivuttanut Asko Peltoniemi. Talven Euroopan 17-vuotiaiden hallitilastossa Kytölä on neljäntenä. 

Vaikka seiväshyppy on mennyt kukonaskeleen eteenpäin, Kytölän ajatuksissa moniottelut ovat edelleen oma ykköslaji.

– Ottelu edellä mennään. Seiväshyppyä treenaan kerran viikossa, Hyvinkään Seudun Urheilijoiden lahjakkuus tuumi.

Turussa Kytölä voitti lajinsa ylivoimaisesti. Toiseksi sijoittunut Ähtärin Urheilijoiden Iiro Suutarinen oli toinen ylitettyään 438.

Lampela voitti naisten kisan

Oulun Pyrinnön Elina Lampela voitti 19-vuotiaiden naisten seiväshypyn neljän metrin ylityksellä. Yritykset korkeudesta 415 eivät tuoneet tulosta. Larsmo IF:n Alina Strömberg oli toinen. Hän taivutti 395.

– Noista 415:stä hypyistä juoksin ensimmäisen läpi. Kaksi muuta olivat hyviä yrityksiä, mutta en vaan saanut niihin yhtä hyvää hyppyä kuin neljän metrin ylitykseen, sillä 415 olisi mennyt. Ehkä se meni vähän yliyrittämiseksi, Lampela sanoi.

Mestaruus kelpasi Lehtiölle, tulos ei 

Naisten 22-vuotiaiden pituushypyn mestaruus maistui KU-58:n Anne-Mari Lehtiölle. Tulos 594 ei vaan ollut sitä mitä Lehtiö toivoi ja mihin hänellä olisi ollut edellytyksiä.

– Odotin koko hallikaudelta parempaa, kun tammikuussa Etelä-Afrikan leirillä tuntui niin hyvältä. Nyt vaan juoksu ei kulkenut kilpailussa. Se toimi paremmin verryttelyssä, Lehtiö tuumi.

Lehtiön hallikauden paras pituushypyssä on Jyväskylässä SM-halleissa hopean tuonut 606. Hänen ennätyksensä ulkoradoilla on 621.

Tampereen Pyrinnön Miia Sillman oli toinen tuloksella 572 ja Kaipolan Vireen Sini Sanaslahti kolmas halliennätyksellään 571.

Karkkilan Poikien Pyry Keränen ponnisti 22-vuotiaiden mestariksi miesten pituushypyssä 703 kantaneella hypyllä. Tulos jäi seitsemän senttiä Keräsen aiemmin tänä vuonna hyppäämästä omasta halliennätyksestä.

– Perussuorittamista. Parantamisen varaa jäi.  Jouduin venyttämään viimeisiä askelia, Keränen sanoi.

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden pikajuoksija Mikke Jaakkola kimmahti yllätyshopean ennätyksellään 686, joka nosti hänet kilpailussa viidenneltä sijalta hopealle.

– Olen treenannut pituushyppyä kerran tänä talvena ja kerran viime syksynä. Vaikeinta oli askelmerkin sovittaminen. Viimeisessä hypyssä ponnistus osui oikeaan paikkaan, Jaakkola tuumi.

Rouvali jäi vain kaksi senttiä EM-rajasta

Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali voitti 22-vuotiaiden naisten kuulantyönnön ylivoimaisesti ennätyksellään 15,28. Hän olisi voittanut kultaa vielä neljänneksi parhaalla tuloksellaan, 14,64. Rouvali ylitti edellisen ennätyksensä (14,84) kolmella työnnöllä. Nokian Urheilijoiden Oona Vilermo sai hopeaa tuloksella 14,06.

Pyörähdystyylillä työntävä Rouvali jäi 22-vuotiaiden EM-rajasta vain kaksi senttiä. Hän on kilpaillut tällä hallikaudella seitsemän kertaa.

– Ennen tätä hallikausi oli sujunut nihkeästi, mutta nyt onnistuin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Sarja oli hyvä. Harmittaa vain, että en rikkonut vielä EM-rajaa, Rouvali sanoi.

Kähärä ylitti 179 ja Kuusela 205

Tyttöjen 17-vuotisten korkeushypyn voitti Mikkelin Kilpa-Veikkojen 15-vuotias Jessica Kähärä ennätyksellään 179. Hän oli omassa luokassaan, sillä muut kilpailijat hävisivät hänelle vähintään 13 senttiä. Kähärä on nyt Suomen kaikkien aikojen 17-vuotiaiden hallitilastossa viidentenä.

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Julius Kuusela kurkotti 19-vuotiaiden miesten korkeushypyssä omalle metriluvulleen. Kuusela ylitti 205 toisella yrityksellä ja voitti ensimmäisen SM-kultansa kahdeksan sentin erolla Oriveden Ponnistuksen Jussi Lepistöön.

Yleisen sarjan SM-halleissa neljänneksi sijoittunut Kuusela ylenti ennätystään yhdellä sentillä. Hän pudotti kerran aloituskorkeudestaan, 194:stä, ja niin ikään kerran 200:sta.

-En hätääntynyt pudotuksista, sillä tiesin olevani varmassa kunnossa. Ylitys 205:stä ei tuntunut hyvältä hypyltä, mutta niin vain menin yli rimaa hipoen, hämmästeli Juha Heinäsen valmentama Kuusela.

 

TURKU 25.2.2017 Nuorten SM-hallikilpailut

Loppukilpailut

M22 60 m: 1) Markus Skyttä KouvU 6,85, 2) Samuli Samuelsson IkaalU 6,88, 3) Aleksi Lehto SeinäjSU 7,05, 4) Jonathan Brace EsboIF 7,11, 5) Eljas Aalto IFSibboV 7,12.

M22 400 m: 1) Juho Pirskanen KuopRei 50,11, 2) Filiph Johansson GamlakIF 50,16, 3) Eemeli Välimäki NoormNo 50,88, 4) Ilari Ryyppö TampU 51,10, 5) Niklas Bryggare HKV 52,02, 6) Mikko Rahkola PudasjU 52,11.

M22 3000 m: 1) Eero Saleva SjundeåIF 8.37,47, 2) Kennedy Charicha TuUL 8.49,24, 3) Miika Tenhunen NivU 8.52,26, 4) Arto Talvinen IFRaseb 9.01,90, 5) Vilho Loukkalahti IFRaseb 9.10,38, 6) Teemu Visala ValkHa 9.11,69, 7) Pekka Antikainen TurTo 9.23,79, 8) Kalle Linnasaari TuUL 9.40,55, Pauli Ruostetsaari GamlakIF keskeytti.

M22 5000 m kävely: Artturi Oila EspTa hylättiin.

M22 Pituus: 1) Pyry Keränen KarkkPo 703, 2) Mikke Jaakkola LänsiUU 686, 3) Aleksi Pelto TampU 683, 4) Miika Mäkinen RiihimKi 6,9, 5) Ilari Manninen JyväskKU 678, 6) Aleksi Haapala IlmajKi 665, 7) Henri Kangasniemi IkaalU 643, 8) Viachaslau Balitski LaitJy 590.

M22 Kuula: 1) Panu Tirkkonen KeitKu 16,55, 2) Juuso Nuikka UrjU 15,22, 3) Matti Kahilainen PihtipTui 14,95, 4) Jonas Solvin IKFalken 14,37, 5) Tuomas Valle HKV 13,45, 6) Tuukka Heinonen HelsTa 11,54.

M19 60 m: 1) Lauri Tuomilehto BorgåAk 6,90, 2) Santeri Kuusiniemi LempKiYU 7,02, 3) Miska Sundberg JyväskKU 7,03, 4) Mathias Launonen IFKraft 7,19, 5) Erno Mehtonen SavonlRie 7,20.

M19 400 m: 1) Markus Teijula NaantLöy 48,80, 2) Tuomas Lehtonen LiedPa 50,17, 3) Antti Tuomela LaihLu 51,14, 4) Lauri Eerola LahdA 51,30, 5) Martin Kidron EspTa 51,63, 6) Christian Vänttinen NaantLöy 51,99.

M19 3000 m: 1) Niklas Lainto TuUL 9.09,78, 2) Samu Heikkonen LappUM 9.11,05, 3) Topi Manninen JoensKa 9.16,87, 4) Otto Kaario JyväskKU 9.21,50, 5) Nico Dahlbacka GamlakIF 9.29,32, 6) Joni Hava KU-58 9.51,85.

M19 5000 m kävely: 1) Joni Hava KU-58 22.17,94, 2) Jaakko Määttänen KeskiUYU 23.32,78, 3) Jere Niemi KU-58 23.45,42.

M19 Korkeus: 1) Julius Kuusela LänsiUU 205, 2) Jussi Lepistö OrivPo 197, 3) Iiro Isokääntä SalVil 190, 4) Eetu Melanen LappUM 186, 5) Joni Heikkinen OulPy 186, 6) Lauri Savolainen TampPy 177, 7) Tuomas Juvonen KajKi 172.

 M17 60 m: 1) Jesse Väyrynen JyväskKU 7,12, 2) Tommi Mäkinen HKV 7,18, 3) Severi Mäntylä BorgåAk 7,18, 4) Joni Takala LahdA 7,21, 5) Tha Nay Ta LarsmoIF 7,22.

M17 800 m: 1) Niko Viljola HKV 1.59,93, 2) Niklas Heikkilä KuusUS 2.00,05, 3) Aleksi Kivelä LempKiYU 2.01,91, 4) Ossian Newby HIFK 2.02,07, 5) Joonatan Junkkala VammsVoi 2.03,46, 6) Lassi Kuva LahdA 2.04,99.

M17 3000 m kävely: 1) Lauri Tossavainen SavonlRie 15.43,82.

M17 Seiväs: 1) Marcus Kytölä HyvsU 490, 2) Iiro Suutarinen ÄhtU 438, 3) Jami Siira TampPy 433, 4) Jermu Tarkiainen HyvsU 425, 5) Joni Uolamo ToijVau 417, 6) Sami Laakkonen HKV 409, Veeti Vesalainen LahdA ilman tulosta.

M17 3-loikka: 1) Juho Nieminen JyväskKU 13,97, 2) Oliver Kärki VaasVa 13,54, 3) Aatu Koivisto NaantLöy 13,17, 4) Otto Pulkkinen ImU 12,94, 5) Lauri Pohto EspTa 12,72, 6) Eelis Uitto ViipU 12,71, 7) Pyry Anttila HKV 12,54, 8) Antti Vornanen IFDrott 12,49, 9) Pietari Valoranta JyväskKU 12,37, 10) Mikko Sirola HKV 12,17, 11) Jami Vepsä NaantLöy 12,16, 12) Vili Valtonen ImU 12,08, 13) Oskari Marjakoski KaipVi 11,82, 14) Taneli Vuori MarttMu 11,55.

N22 60 m: 1) Emma Koistinen JyväskKU 7,77, 2) Erika Nevanperä KalajJu 7,81, 3) Jandeh Jallow HKV 7,83, 4) Netta Salo SavonlRie 7,85, 5) Milla Heiskanen IisVi 7,91.

N22 400 m: 1) Jessica Rautelin EsboIF 57,83, 2) Amira Chokairy HKV 58,35, 3) Nathalie Nystrand IFFyren 58,39, 4) Aino Tapio IFSibboV 58,49, 5) Annika Hannola HKV 59,77, 6) Nadia Korkman EsboIF 59,79.

N22 3000 m: 1) Amanda Virtanen TuUL 10.31,72, 2) Nuppu Peltoniemi KaustPV 10.33,01, 3) Linnea Harala SomE 10.42,28, 4) Viivi Lankinen TuUL 11.49,05.

N22 3000 m kävely: 1) Sini Jussila VihdVie 14.27,88, 2) Venla Laiho LaitJy 14.53,72, 3) Elina Heikkinen OulPy 15.08,20, 4) Hanna Westerlund IFDrott 16.28,59.

N22 Pituus: 1) Anne-Mari Lehtiö KU-58 594, 2) Miia Sillman TampPy 572, 3) Sini Sanaslahti KaipVi 571, 4) Pinja Pikkupeura HIFK 571, 5) Jessica Rautelin EsboIF 567, 6) Sara Vorselman HKV 567, 7) Eeva Paavilainen TuUL 549, 8) Sini Toivola JyväskKU 547, 9) Maria Kytölä HyvsU 528, 10) Paula Vihtalahti NoormNo 521, 11) Maria Herrala SeinäjSU 513, 12) Suvi Eerikäinen HIFK 513, 13) Aino Honkamäki HämeenlTa 511, 14) Pinja Kössi PaimU 506, 15) Emelie Österman HIFK 502, 16) Mette Ukkonen MikkKV 483.

N22 Kuula: 1) Eveliina Rouvali KuopRei 15,28, 2) Oona Vilermo NokU 14,06, 3) Tiia Tirkkonen KeitKu 12,28, 4) Miia Sillman TampPy 12,00, 5) Sonja Krapi LoimJa 11,84, 6) Elviira Hulmi LoimJa 11,53, 7) Pinja Pikkupeura HIFK 10,74, 8) Jenna Vanhala KuivAu 10,15.

N19 60 m: 1) Lotta Kemppinen HIFK 7,58, 2) Henriikka Parpala KokkVei 7,61, 3) Taika Koilahti TurWei 7,62, 4) Annika Haverinen KajKi 7,63, 5) Kira Kruuti HKV 7,82.

N19 400 m: 1) Viivi Lehikoinen HIFK 56,35, 2) Nea Mattila HIFK 56,53, 3) Wilma Lassfolk IFKraft 57,39, 4) Charlotta Bützow HKV 58,57, 5) Mathilda Kvist VasaIS 59,93, 6) Marika Aarnio TurWei 59,95.

N19 1500 m: 1) Astrid Snäll ForssSa 4.44,41, 2) Aino Kuljukka LahdA 4.46,09, 3) Lycke Karlsson VasaIS 4.48,18, 4) Maarit Kuhmonen TampU 5.02,84, 5) Jutta Moilanen JoensKa 5.06,48, 6) Ilona Pulkkinen TurWei 5.06,85, 7) Ninni Löf KalajJu 5.10,79, 8) Ilona Hulshof ForssSa 5.12,88, 9) Jonna Tanskanen TampU 5.14,31, 10) Pauliina Tikka LahdA 5.30,85.

N19 3000 m kävely: 1) Anniina Kivimäki LapVi 15.01,99.

N19 Seiväs: 1) Elina Lampela OulPy 400, 2) Alina Strömberg LarsmoIF 395, 3) Pinja Koivumäki LauttLu 365, 4) Elina Peltola LappUM 334, 5) Laura Sirkiä SalVil 319, Laura Ollikainen VarkKV ja Mari Joronen SimpU ilman tulosta,

N19 3-loikka: 1) Ada Koistinen JyväskKU 12,45, 2) Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 12,24, 3) Gia Reinholm KarhKa 12,10, 4) Laura Rautiainen SaarijPu 12,03, 5) Linnea Lindholm LahdA 11,17, 6) Elina Åkerlund TampPy 11,02, 7) Jannika Niemelä EspTa 10,92, 8) Säde Honkala TuUL 10,89, 9) Wera Hudd VaasTo 10,53, 10) Riina Rautelin EsboIF 10,26, 11) Emma Calculli HKV 9,44.

N17 60 m: 1) Saara Keskitalo EspTa 7,69, 2) Francis Sara KiuruvU 7,75, 3) Olivia Ben Khalifa TampPy 7,83, 4) Jenna Kokkonen KajKi 7,92, 5) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 7,96.

N17 800 m: 1) Jemina Forss TampPy 2.17,96, 2) Nathalie Blomqvist IKFalken 2.18,78, 3) Kiia Keinonen TampPy 2.21,98, 4) Aino Sikkinen TampPy 2.22,12, 5) Helmi Vuorimaa LahdA 2.24,63, 6) Silja Rönkä LahdA 2.24,77.

N17 3000 m kävely: 1) Saara Saalo KeskiUYU 17.00,80, 2) Roosa Lehtinen TurWei 17.03,55, 3) Netta Tuusjärvi HIFK 17.35,57, 4) Venla-Nora Nirkkonen TurWei 17.50,60, Erika Westerlund IFDrott hylättiin.

N17 Korkeus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 179, 2) Frida Hämäläinen TampPy 166, 3) Emmi Ranta-Ojala TampU 163, 4) Emma Nyman IFKraft 163, 5) Jenny Skuthälla IFÅsar 163, 6) Janita Leppäranta KristU 159, 6) Jutta Väkeväinen LappVei 159, 8) Salla Tuominen TampPy 159, 8) Meeri Salomaa EsboIF 159, 10) Maria Peura TervTe 159, 11) Rebekka Sukselainen EspTa 155, 12) Elina Verainen NousSu 155, 13) Valentina Lemettinen SeinäjSU 155, 14) Julia Puustelli VantSa 155, 15) Hilda Haavisto KannU 151, Pinja Lehtinen ViialVa ilman tulosta.

N17 3-loikka: 1) Jessica Kähärä MikkKV 12,65, 2) Oona Hietala TampPy 12,20, 3) Reeta Ruoho PorinTa 11,89, 4) Katariina Saarelainen JyväskKU 11,76, 5) Emmi Hirvelä SeinäjSU 11,57, 6) Selma Saarinen LappVei 11,46, 7) Minttu Mattinen LappUM 11,42, 8) Adeliina Herrala KokemKV 11,40, 9) Laura Koivisto JyväskKU 11,34, 10) Riikka Pitkänen SavonlRie 11,22, 11) Vappu Valtonen EspTa 11,14, 12) Riina Heikkonen LappUM 11,07, 13) Petra Kallionpää JanJa 11,07, 14) Sharon Laine HIFK 11,05, 15) Janita Leppäranta KristU 11,02, 16) Ella Kokkinen KaipVi 11,02, 17) Valentina Lemettinen SeinäjSU 10,82, 18) Nea-Nora Heiskanen KeskiUYU 10,81, 19) Inka Laakso HKV 10,74, 20) Hanna Peltola TampPy 10,56, 21) Siri Savolainen NaantLöy 10,53, 22) Helmi Nikula OulPy 10,32.

 

 

 

 

 

tuloksia


Pyry Keränen ja Mikke Jaakkola

Miesten 22-vuotiaiden pituushypyn kärkipari: hopeamitalisti Mikke Jaakkola ja mestari Pyry Keränen.