Kyrönviita voitti Lohjalla ja kurottaa kohti 18 metrin työntöjä

Samuli Kyrönviita voitti Lohjan karnevaalien 22-vuotiaiden miesten kuulantyönnön kesän parhaalla tuloksellaan 17,02. Ikaalisten Urheilijain Kyrönviidan ennätys on viimevuotinen 18,02.

– Kesä on ollut vaikea. Jouduin pitämään touko-kesäkuussa kolmen viikon tauon työntämisestä, kun kuula lipsahti sormien yli. Ikävä kyllä tauko näkyi tänään tuloksessa, mutta kunto on nyt kuitenkin nousussa. Tänään oli hauska työntää, Kyrönviita iloitsi.

Viime kesänä Kalevan kisoissa kuudenneksi sijoittuneen Kyrönviidan kauden päätavoite on kahden viikon kuluttua Ruotsin Gävlessä pidettävät 22-vuotiaiden EM-kilpailut.

– Tavoitteeni on 18 metrin ylitys ja finaalipaikka, Kyrönviita sanoi.

Lohjalla 22-vuotiaiden miesten sarjassa oli vain kaksi työntäjää. Siilinjärven Ponnistuksen Lauri Lindqvist ei saanut tulosta. Hänen ennätyksensä on 16,26.

Miesten 19-vuotiaiden kuulan ykkönen oli Rymättylän Soihdun Aaro Leinonen tuloksella 16,85. Hän jäi ennätyksestään vain 14 senttiä. Virtain Urheilijain Vesa Leveelahti pukkasi toiseksi tuloksella 16,51. Sarjassa työnnetään kuuden kilon kuulaa.

Lahtonen kuulan ja kiekon ykkönen

Mynämäen Iskun Miika Lahtonen voitti 17-vuotiaiden poikien kiekon ja kuulan tuloksin 51,09 ja 15,95. Hänen ennätyksensä ovat 53,20 ja 16,66. Sarjan kiekko painaa 1,5 kiloa ja kuula viisi kiloa. Lahtonen työntää kuulaa pakittamalla.

– Kumpikaan laji ei sujunut erikoisen hyvin. Kiekossa astuin yli neljä heittoa ja kuulassa tehot olivat poissa. Todennäköisesti kiekko on päälajini, Lahtonen totesi.

Naisten 22-vuotiaiden kiekon ykköseksi sinkautti Kenttäurheilijat-58:n Johanna Lehtiö tuloksella 48,66. Hän sai tuloksen vain yhdellä kierroksella. Junioreiden MM-hopeamitalisti Helena Leveelahti oli ilmoittautunut, mutta ei heittänyt. Tyttöjen 17-vuotiaiden kiekon voitti Helsingin IFK:n Patricia Kellgren tuloksella 47,51.

Miesten 19-vuotiaiden sarjan voitti Ilmajoen Kisailijoiden Rami Kankaanpää tuloksella 52,90. Hän kohensi ennätystään peräti neljällä metrillä.  Aaro Leinonen jäi kakkoseksi tuloksella 52,81. Sarjan kiekko paina 1,75 kiloa. 22-vuotiaiden miesten paras oli 47,24 heittänyt Porin Yleisurheilun kuulantyöntäjä Eero Ahola.

Putkiranta vei tyttöjen korkeushypyn

Miesten 22-vuotiaiden korkeushypyn voitti isäntäseura Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Julius Kuusela tuloksella 195.

– Jalka ei pitänyt ponnistuksessa, Kuusela harmitteli.

Kuusela on hypännyt tänä kesänä 203. Hänen ennätyksensä on 208.

Tyttöjen 17-vuotiaiden korkeuden voitti Espoon Tapioiden Lotta Putkiranta tuloksella 169. Hänen ennätyksensä on 174.

– Olen tyytyväinen tulokseeni. Nilkkaan sattui ponnistuksessa enkä pystynyt ponnistamaan täysillä. Fysioterapeutin mukaan nilkassa mikään ei ole rikki, mutta siinä saattaa olla tulehdus, Putkiranta kertoi.

Putkiranta hyppäsi seitsemän kertaa.

– Pyrin aloittamaan niin korkealta (161), että joutuisin hyppäämään mahdollisimman vähän.

Putkiranta oli tyytyväinen vauhtiinsa.

– Otin parin askeleen lentävän lähdön ja pystyin kiihdyttämään hyvin vauhtia rimalle.

Korkeuskisat hypättiin navakassa tuulessa, ja toimitsijat joutuivat ajoittain pitämään rimaa paikallaan.

– Löysin sopivat tuuliraot, Putkiranta sanoi.

Putkiranta tähtää Kalevan kisojen seitsenotteluun.

Myös 19-vuotiaiden sarjan voittanut Tampereen Pyrinnön Salla Tuominen ylitti 169. Hämeenlinnan Tarmon Aino Aalto voitti 13-vuotiaiden sarjan tuloksella 165. Hän on hypännyt tänä kesänä ikäkausiennätyksen 173.

 

LOHJA 27.6.2019 Lohjan korkeus-, kuula- ja kiekkokarnevaalit

Miehet,

M22 Korkeus: 1) Julius Kuusela LUU 195, 2) Joonatan Veijola 17 HämTa 187.

M22 Kuula: 1) Samuli Kyrönviita IkaalU 17,02, Lauri Lindqvist SiilinjPo ilman tulosta.

M19 Kuula (6 kg): 1) Aaro Leinonen RymättSo 16,71, 2) Vesa Leveelahti VirtainU 16,51, 3) Ville Halonen PyhäselU 16,01.

M17 Kuula (5 kg): 1) Miika Lahtonen 16 MynämIs 15,95.

M22 Kiekko: 1) Eero Ahola PoYU 47,24.

M19 Kiekko (1,75 kg): 1) Rami Kankaanpää IlmajKi 52,90, 2) Aaro Leinonen RymättSo 52,81, 3) Eero Virtanen ImatrU 50,83.

M17 Kiekko (1,5 kg): 1) Miika Lahtonen 16 MynämIs 51,09.

M15 Kiekko (1 kg): 1) Juho Suominen PiikKe 48,00 (ennen tätä vuotta 38,78).

Naiset,

N22 Korkeus: 1) Lotta Putkiranta 16 EspTa 169, 2) Salla Tuominen TP 169, 3) Neea Käyhkö 17 SavRi 165, 4) Aino Aalto 13 HämTa 165.

N22 Kuula: 1) Suvi Arvela VehmKi 12,77.

N17 Kuula (3 kg): 1) Eucabeth Kivikangas AlajAn 14,89, 2) Annukka Saalismaa PudasjU 14,66, 3) Jessika Mursula 16 TöysVe 14,33, 4) Oona Viljanen 16 OrivPo 14,21, 5) Vilma Räsänen 16 ViitasVi 13,86, 6) Salla Savikko 14 RiihimKi 13,08 … Anette Saalismaa 15 PudasjU ilman tulosta.

N22 Kiekko: 1) Johanna Lehtiö KU-58 48,66, 2) Patricia Kellgren 16 HIFK 47,51, 3) Pinja Karhunen HämTa 44,84, 4) Roosa Naula TuUL 44,60, 5) Kaisu Eskelinen MaaningMa 44,34, 6) Venla Väliharju 17 TP 43,90, 7) Nellinoora Maunula 16 HIFK 43,04, 8) Vilma Räsänen 16 ViitasVi 41,84, 9) Taija Tirkkonen KeitKu 41,54.

N15 Kiekko (750 g): 1) Anette Saalismaa PudasjU 46,96, 2) Iiris Veijola 14 HämTa 43,08.