Kuusela lunasti EM-paikan, Etelätalo kaivoi viimeisellä mestaruusheiton – Kuusela: ”Tiesin, että se tulee ohi”

Lassi Etelätalon viimeisen kierroksen 84,62 huipensi Joensuun Kalevan kisojen miesten keihästaiston, jossa toiseksi sijoittunut Toni Kuusela lunasti paikan Münchenin EM-kilpailuihin tuloksella 84,01.

– Minä tiesin, että se tulee ohi. Ainahan se tulee ohi, sama mihin heität, Kuusela veisteli puolivakavissaan Etelätalon voittoheitosta.

Kuuselan ja Etelätalon tulokset ovat kummankin uran toiseksi parhaat.

– En halunnut hävitä kotikisoissa. Kyllä se oli sellainen selkeä asia, että jos en ole kärjessä, heitetään viimeisellä riittävän pitkälle, Etelätalo tuumi.

Kuusela, Toni Keränen ja Topias Laine heittivät Joensuussa EM-paikasta. Se oli luvassa kolmikosta sille, joka on paras, jos hänen tuloksensa on yli 82 metriä.

Keränen heitti ensimmäisellään 82,52, joka jäi hänen parhaakseen. Se piti hänet hetkeni kiinni EM-paikassa, mutta riitti lopulta kolmanteen sijaan ja EM-joukkueen kotiinjäävän varamiehen titteliin.

– Olen tyytyväinen, että sain mitalin. Mutta pelkästään sitä en lähtenyt tavoittelemaan. Hyvä kuitenkin, että mitaleille vaadittiin tuollainen tulos. Ei voi sanoa, että se tuli ilmaiseksi, Keränen sanoi.

MM-kilpailuissa Keränen oli joukkueessa, mutta EM-kilpailuissa hän on varamies.

– Tämä oli reilu homma.  Oli selkeät säännöt. Siinäkin mielessä tämä on ok, että nyt tiedetään, että varamieskin on iskukykyinen.

Etelätalo löysi Joensuun heitosta lisää luottoa EM-kilpailuihin

Etelätalo sijoittui Eugenen MM-kilpailujen keihäänheitossa kuudenneksi. Kalevan kisojen perusteella hänellä on erinomaiset mahdollisuudet taistella paremmista sijoituksista Münchenissä.

– Tällainen tulos ja pari aika varmaa ensimmäistä heittoa antaa luottoa siihen, että Münchenissä pääsisi karsinnasta läpi helpommalla kuin Eugenen MM-kisoissa, Etelätalo viittasi ensimmäisiin reilut 79 ja 82 metriä kantaneisiin heittoihin.

Kova viimeinen heitto oli Etelätalon mukaan asia, jota on harjoiteltu pienestä asti ja viimeisellä yrityksellä onnistumista haetaan myös harjoittelussa.

– Sitä on harjoiteltu, kun junnuna on heitelty pihalla ja ajateltu, että kuka vuorossa ja kuinka tullaan viimeisellä ohi. Ja onhan se hienonnäköistä, kun tulee viimeisellä ohi.

– Kunto on ihan hyvä. Nyt vähän palauttelua ja muutamat treenit, mutta ei liikaa ennen EM-kisoja.

Kuusela: ”Nyt pitäisi saada vakioitua vauhdin tuleminen”

Kuuselalle hopeamitali ja EM-paikka oli voitto takkuisen kauden jälkeen, vaikka Etelätalon nousu ohi hieman kiusasikin.

­­– En tosiaan tiedä, miten Lassi sen tekee. On se vähän piikki lihassa, mutta ei se haittaa. On hyvä, että on hienoja kisoja, Kuusela tuumi.

Kauden kilpailuissa Kuuselaa on kiusannut tekniikkavirhe, jossa hän heitossa väistää vetovaiheessa eikä saa voimia suunnattua oikein.

– Karsinnan jälkeen sanoin, että nyt siinä on siitä suoraviivaista menoa ja nyt vaan pitäisi saada vakioitua vauhdin tuleminen, Kuusela tuumi.

Kuuselan SM-hopean tuonut heitto oli sitä mitä hän on itse todennut omista resursseistaan, vaikka tulokset ovat olleet aivan muuta.

– Puhutaan, että minä puhun paljon. Mutta sitten jos se heitto yhtään osuu sinnepäin, se on tuolla, Kuusela kertaili.

– Toki se oli vain yksi heitto, jonka jälleen innostuin liikaa. Ne muut olivat vähän niin kuin juosten kustuja, mutta mitä väliä sillä on, kun lähden EM-kisoihin.

Selkäkramppi keskeytti Helander kisan

Mestaruutta puolustanut Oliver Helander heitti vain 76,22 kantaneen avauskierroksen heiton ja jätti kilpailun kesken heiton jälkeen iskeneen selkäkrampin takia.

– Selkä kramppasi aika pahasti ensimmäisen heiton jälkeen. Sen takia oli vaikea liikkua. Ei ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta heittää keihästä sen jälkeen, Helander kertoi.

– Vähän harmittaa, kun lämmittelyssä tuntui todella hyvältä. Olisin melko varmasti heittänyt aika pitkälle tänään. Eka heittokin oli ihan hyväntuntuinen, mutta lähti maailman huonoimpaan asentoon.

Helander arvioi, että selkä magneettikuvataan maanantaina.