Kuulajätti Ryan Crouser uusille ME-lukemille: 23,56

Yhdysvaltain kuulajätti Ryan Crouser paranteli omissa nimissään ollutta kuulantyönnön ME-tulosta Los Angelesissa lauantaina lukemiin 23,56. Entinen ennätys koheni 19 sentillä. Tuloksen 23,37 Crouser työnsi kaksi vuotta sitten.

Stadionin ulkopuolella olleen heittopaikan raamit alkoivat käydä Crouserille jo ahtaaksi. ME-tulos syntyi neljännellä heittokierroksella. Sarja oli muutenkin komea: 23,23-23,31-22,94-23,56-22,80-22,86. Jo 23,23- ja 23,31-työnnöt olivat kaikkien aikojen viidenneksi ja kolmanneksi parhaita kuulatuloksia.

World Athleticsin tiedotteessa Crouser kertoi viime aikoina keskittyneensä tekniikkansa parantamiseen. Kisan kakkonen oli Uuden-Seelannin Tom Walsh tuloksella 22,12.

Huipputuloksia Kalifornian lämmössä

USATF Los Angeles Grand Prix -kisoissa UCLA:n Drake Stadiumilla tehtiin tukku muitakin huipputuloksia. Urheilijat ovat Yhdysvaltalaisia, ellei toisin mainita.

Naisten 100 metrin aidoissa Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn teki ajan 12,31. Kakkoseksi juoksi Keni Harrison, 12,35. Juoksussa oli kova taso, sillä viime kesän maailmanmestari ja ME-juoksija Tobi Amusan, Nigeria, jäi ajalla 12,69 kisan kahdeksanneksi.

100 metrillä Norsunluurannikon Marie-Josee Ta Lou ja Sha’Carri Richardson tekivät alkuerissä tulokset 10,88 ja 10,90, mutta jättivät finaalin juoksematta. Sen vei nimiinsä Morolake Akinosun ajalla 10,97.

Miesten etusuoraa hallitsi Jamaikan Ackeem Blake ajalla 9,89 ennen Cravont Charlestonia ja Christian Colemania, joille molemmille merkittiin ajaksi 9,91. 200 metrillä voitot menivät Jenna Prandinille ajalla 22,34, ja Terrance Lairdille, 20,06.

Naisten 400 metrillä Dominikaanisen tasavallan Marileidy Paulino kellotti huippulukemat 48,98. Jamaikan Sean Bailey vei nimiinsä miesten ratakierroksen uudella ennätyksellään 44,43.

1500 metrin nopeimmat olivat Kenian Timothy Cheruiyot, 3.31,47, ja Etiopian Diribe Welteji, 3.57,84. Britti Kate Snowden oli kisan kakkonen ennätyksellään 4.00,04.

Miesten 400 metrin aidat voitti CJ Allen ennätyksellään 47,91. Ajee’ Wilson oli naisten 800 metrin ykkönen ajalla 1.59,01.

Miesten seiväshypyssä Ruotsin Armand Duplantis ja Sam Kendricks jäivät tulokseen 591. Naisten kuulassa Maggie Ewen työnsi ennätyksensä 20,45. Miesten keihäässä Grenadan kaksinkertaisen maailmanmestarin Anderson Petersin tulos oli 83,16.

Los Angelesin kisat olivat kaksipäiväiset. Perjantaina 26.5. käytiin suomalaisittain mielenkiintoiset naisten moukari ja seiväs. Kanadan Camryn Rogers pyörähteli moukarihäkissä uuden maansa ennätyksen 78,62. Brooke Andersen ja DeAnna Price seurasivat tuloksin 76,06 ja 75.89.

Seipäässä Sandi Morris ja Kanadan Alysha Newman ylsivät tulokseen 461. Naisten kiekonheitossa Valarie Allman teki numerot 68,39.

Westwood, Kalifornia, USA:

USATF LA Grand Prix:

Miehet, 100 m (+1,0): 1) Ackeem Blake Jamaika 9,89, 2) Cravont Charleston USA 9,91, 3) Christian Coleman USA 9,91, 4) Ronnie Baker USA 10,01, 5) Marvin Bracy USA 10,03, 6) Kendal Williams USA 10,09, 7) Ryiem Forde Jamaika 10,11, 8) Brandon Carnes USA 10,14.

200 m (+0,7): 1) Terrance Laird USA 20,06, 2) Jereem Richards Trinidad ja Tobago 20,08, 3) Elijah Morrow USA 20,22, 4) Aaron Brown Kanada 20,22.

400 m: 1) Sean Bailey Jamaika 44,43, 2) Kirani James Grenada 44,50, 3) Quincy Hall USA 45,09, 4) Lidio Feliz Dominikaaninen tasavalta 45,37.

800 m: 1) Clayton Murphy USA 1.44,75, 2) Festus Lagat Kenia 1.44,98, 3) Isaiah Jewett USA 1.45,10, 4) Kameron Jones USA 1.45,20, 5) Noah Kibet Kenia 1.45,39, 6) Isaiah Harris USA 1.45,41.

1500 m: 1) Timothy Cheruiyot Kenia 3.31,47 (kk), 2) Raynold Kipkorir Kenia 3.32,01, 3) Hobbs Kessler USA 3.32,61, 4) Cooper Teare USA 3.32,74, 5) Vincent Keter Kenia 3.33,16.

400 m aj: 1) CJ Allen USA 47,91, 2) Khallifah Rosser USA 48,60, 3) Trevor Bassitt USA 48,62, 4) Gerald Drummond Costa Rica 49,05.

Seiväs: 1) Armand Duplantis Ruotsi 591 (kk), 2) Sam Kendricks USA 591 (kk), 3) Chris Nilsen USA 571, 4) Sondre Guttormsen Norja 571, 5) KC Lightfoot USA 571, 5) Jacob Wooten USA 571.

Kuula: 1) Ryan Crouser USA 23,56 (ME), 2) Tom Walsh Uusi-Seelanti 22,12, 3) Payton Otterdahl USA 21,99, 4) Uziel Muñoz Meksiko 21,88 (Meksikon ennätys), 5) Chuk Enekwechi Nigeria 21,69, 6) Adrian Piperi USA 21,49, 7) Josh Awotunde USA 20,91.

Keihäs: 1) Anderson Peters Grenada 83,16.

Naiset, 100 m (+0,2): 1) Morolake Akinosun USA 10,97, 2) Melissa Jefferson USA 11,07, 3) Alana Reid Jamaika 11,08, 4) Celera Barnes USA 11,11, 5) Shashalee Forbes Jamaika 11,13, 6) Mikiah Brisco USA 11,18.

Alkuerät: Erä 1 (-0,8): 1) Sha’Carri Richardson USA 10,90, 2) Morolake Akinosun USA 11,12, 3) Alana Reid Jamaika 11,12, 4) Celera Barnes USA 11,13, 5) Melissa Jefferson USA 11,16, 6) Gabby Thomas USA 11,23, 7) Javianne Oliver USA 11,29.

Erä 2 (+1,3), 1) Marie Josée Ta Lou Norsunluurannikko 10,88, 2) Aleia Hobbs USA 10,95, 3) Shashalee Forbes Jamaika 11,20, 4) Mikiah Brisco USA 11,21, 5) Shannon Ray USA 11,25, 6) Ashanti Moore Jamaika 11,28.

200 m (+0,5): 1) Jenna Prandini USA 22,34, 2) TeeTee Terry USA 22,44, 3) Anavia Battle USA 22,57, 4) Gabby Thomas USA 22,85, 5) Kyra Jefferson USA 23,02.

400 m: 1) Marileidy Paulino Dominikaaninen tasavalta 48,98 (kk), 2) Salwa Eid Naser Bahrain 50,27, 3) Lynna Irby-Jackson USA 50,38, 4) Sada Williams Barbados 51,00, 5) Stephenie Ann McPherson Jamaika 51,69, 6) Alexis Holmes USA 51,74, 7) Kendall Ellis USA 51,85, 8) Fiordaliza Cofil Dominikaaninen tasavalta 51,91.

800 m: 1) Ajee’ Wilson USA 1.59,01, 2) Halimah Nakaayi Uganda 1.59,35, 3) Kaela Edwards USA 2.00,22, 4) Allie Wilson USA 2.00,57, 5) Sammy Watson USA 2.00,84, 6) McKenna Keegan USA 2.01,34.

1500 m: 1) Diribe Welteji Etiopia 3.57,84 (kk), 2) Katie Snowden Iso-Britannia 4.00,04, 3) Josette Andrews USA 4.00,77, 4) Lucia Stafford Kanada 4.02,03, 5) Susan Ejore Kenia 4.02,20, 6) Emma Coburn USA 4.05,35, 7) Netsanet Desta Etiopia 4.05,86, 8) Whittni Morgan USA 4.05,97.

100 m aj (-0,2): 1) Jasmine Camacho-Quinn Puerto Rico 12,31 (kk), 2) Kendra Harrison USA 12,35, 3) Tia Jones USA 12,50, 4) Alaysha Johnson USA 12,52, 5) Tonea Marshall USA 12,55, 6) Danielle Williams Jamaika 12,59, 7) Nia Ali USA 12,65, 8) Tobi Amusan Nigeria 12,69.

Kuula: 1) Maggie Ewen USA 20,45 kk, 2) Chase Ealey USA 19,98, 3) Danniel Thomas-Dodd Jamaika 19,77 Jamaikan ennätys, 4) Song Jiayuan Kiina 19,39, 5) Maddison-Lee Wesche Uusi-Seelanti 19,18, 6) Zhang Linru Kiina 18,55.

Tuloslinkki