Kuortaneen Urheiluopiston ja SUL:n kumppanuudelle sinetti pitkällä jatkosopimuksella

Kuortaneen Urheiluopisto ja Suomen Urheiluliitto (SUL) ovat sopineet yhteistyön jatkosta aina vuoteen 2026 asti. Kuortaneen Urheiluopisto toimii yhtenä SUL:n valtakunnallisista yleisurheilukeskuksista.

– Me olemme erittäin tyytyväisiä ja iloisia siitä, että pitkä ja hyvin toiminut yhteistyö Kuortaneen Urheiluopiston kanssa jatkuu. Kuortaneen Urheiluopistolla on merkittävä rooli erityisesti yleisurheilun koulutus- ja leiritystoiminnassa, sanoo SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni.

SUL:n muut yleisurheilukeskukset ovat Pääkaupunkiseutu Helsingissä, Tampere, Jyväskylä ja Liikuntakeskus Pajulahti Lahden Nastolassa.

– Kuortane tarjoaa laadukkaat harjoitteluolosuhteet, valmennus- ja valmennuksen tukipalvelut, ja omaa kansainvälisen huipputason erikoisosaamista keihäänheitossa, jota hyödynnetään myös jatkossa.

Kuortaneen Urheiluopiston rehtorin Tapio Korjuksen mukaan sopimuksen lähtökohtana on 70 vuotta jatkunut kumppanuus SUL:n kanssa ja työ yleisurheilun kehittämiseksi.

– Yleisurheilu on ollut yksi Kuortaneen Urheiluopiston lajeista alusta pitäen. Käytännössä kumppanuudessa on kyse SUL:n nuorten ja aikuisten leirityksestä, urheilulukiotoiminnan vahvistamisesta, valmennuksen kehittämisestä ja valmentajakoulutuksesta, Korjus sanoo.

– Nyt sovittiin myös kilpailutoimintaan liittyvästä yhteistyöstä Kuortane Gamesiin ja SM-tason kisoihin liittyen. Omasta puolestani voin sanoa, että hienoa olla yleisurheilun menestysaallon mukana myös seuraavat neljä vuotta.