Kujanpää taivutti 551 Vaasassa – Lehtonen löi Huuskolan Hervannassa

Seiväshyppääjä Urho Kujanpää taivutti Suomen vuositilastossa toiseksi ylitettyään 551 Vaasassa Kaarlen kentällä käydyssä kilpailussa. Omaa kesän parasta tulostaan Kujanpää paransi voittohypyllään 31 senttiä.

Loisto-olosuhteissa käydyn kilpailun Kujanpää päätti yrityksiin korkeudesta 560.

– Vaihdoin jäykemmän seipään tuohon viimeiseen korkeuteen. Hypyt eivät olleet yhtä hyviä kuin edellisestä korkeudesta. Siinä vaiheessa alkoi jo painaa, kun kisassa tuli kaikkiaan 17 hyppyä, Kujanpää totesi.

Vaasan kilpailu kertoi Kujanpäälle, että oma hyppy on löytänyt oikeille uomille kevään polvi – ja jalkaterävaivojen pohjustaman takkuisen kesän jälkeen. Parhaimmillaan Kujanpää on ulkoradoilla ylittänyt 555.

– Juoksu- ja hyppyharjoittelu jäi keväällä jalkaterävaivojen takia niin vähiin, että hyppyvarmuus on kesän mittaan ollut heikko. Kilpailukausi tuli niiden ongelmien jälkeen niin äkkiä, etten ollut siihen oikein valmis. Nyt kaikki on kunnossa, Kujanpää sanoo.

Tampereen Pyrinnön hyppääjän toiveissa on jatkaa kautta kotikentällä Ruotsi-ottelussa viikonvaihteessa.

 

(Oskari Lehtosen kuva Joensuun GP-kilpailuista toissakesältä.)

Lehtonen nopein Hervannan 200 metrillä

Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen voitti 200 metriä hyvällä ajalla 21,15 Hervannan urheilukentällä Tampereella käydyissä kilpailussa. Tulos jää sekunnin sadasosan Lehtosen kesän parhaasta ajasta, jolla hän on kotimaan tilastossa viides. Kesän tilastokärki Esbo IF:n Tuukka Huuskola oli Tampereella toinen ajalla 21,36.

TAMPERE 30.8.2020 XXVIII Hervannan juhlakilpailut & 10000 metrin Hämeen mestaruuskilpailut

(Lämpötila 13-14°C.)

Miehet,

100 m (1,0 m/s): 1) Ilari Ryyppö TU-38 11,08, 2) Patrik Jakonen 18 NakkVire 11,28, 3) Mikko Mäkipää 18 IkaalU 11,33.

200 m (0,3): 1) Oskari Lehtonen NurmijYU 21,15, 2) Tuukka Huuskola EsboIF 21,36, 3) Mikael Granqvist SibVa 22,03, 4) Ryyppö 22,20 … 8) Nuutti Kokko 18 TuUL 23,04 (1,4 m/s).

400 m: 1) Antti Sainio 15 TP 51,32 (15-v. ka-5) … 3) Konsta Uuttera 15 TP 52,33.

800 m: 1) Oskari Kangasniemi 18 IkaalU 1.59,24 … 12) Ville Viitakoski 13 MiKV 2.17,59 (15-v. erän 3:s).

Kiekko (1,5 kg): 1) Kosti Saine 16 KankaanpSL 51,02.

Keihäs: 1) Mika Aalto 38 VirtainU 64,55, 2) Pasi Mäkipelto 41 LehtimJy 62,93.

Naiset,

60 m (1,3): 1) Kristiina Tamski 12 TP 8,33 … 11) Julia Suolaniemi 10 ToijVau 8,99 (11-v. erän voittaja, 1,4 m/s).

100 m (0,7): 1) Eeva Paavilainen TuWe 12,19, 2) Katja Luukkola 17 LeppävaarSi 12,20, 3) Iida Kastarinen 13 TP 12,93 (15-v. erän voittaja, 0,6 m/s) … 7) Vilma Koski 12 PoYU 13,27 (0,6).

200 m (1,0): 1) Luukkola 24,84, 2) Paavilainen 25,71, 3) Veera Mattila VammSV 25,93.

400 m: 1) Emmi Savenius 14 VehmaistU 57,43 (14-v. SE, ent. 58,06 Ella Räsänen 2008), 2) Linne Kallio 15 EurajVe 60,53.

800 m: 1) Minea Lindén 15 LoimLe 2.18,61 … 4) Kastarinen 2.22,65 (15-v. erän voittaja).

10000 m: 1) Mari Ulkuniemi 32 HRC 38.25,2.

60 m aj (76,2 cm, 0,2 m/s): 1) Tamski 9,74.

100 m aj (76,2 cm, 1,6 m/s): 1) Olivia Kärki 14 LauttakLu 11,82, 2) Koski 12,19 (12-v. ikäkausiennätys, ent. 12,34 Emmi Mäkinen 2005).

Korkeus: 1-2) Ruth Toivola 12 RiihimKi & Ella Mikkola 13 TP 156.

Pituus: … 7) Suolaniemi 432.

Kuula: 1) Emilia Kangas 19 SeinäjSU 14,68.

Kiekko (600 g): … 2) Mila Mäkinen 10 PoYU 30,30.

Keihäs: 1) Anniina Mäkelä AlavuU 42,66.

VAASA 30.8.2020 Vasa Iddrottssällskapin seiväskilpailut

Miehet,

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TP 551.

(Täydennetään myöhemmin.)