Kujanpää ja Kähärä kimmahtivat kaikkien aikojen kärkikolmikkoon – Neziri ja Lakka aitoivat voitot Tampereella

Seiväshyppääjä Urho Kujanpää ja pituushyppääjä Jessica Kähärä ponnistivat ennätyksillään Suomen kaikkien aikojen hallitilaston kärkikolmikkoon Tampere Indoor Meetingissä Pirkkahallissa tiistaina.

Kujanpää voitti seiväshypyn 570:n ylityksellä, jolla oma  ennätys koheni neljällä sentillä.

– Vauhti tuli hyvin ja sain siirrettyä sen seipääseen. Sen kanssa olen tehnyt syksyllä paljon töitä ja nyt se onnistui, Kujanpää totesi.

Kujanpää jakaa nyt Asko Peltoniemen ja Mikko Paavolan kanssa Suomen kaikkien aikojen hallitilaston kakkospaikan. SE on Jani Lehtosen 583.

– Nyt olen päässyt tähän tasoon, seuraavaksi 580, Kujanpää ja sanoi, ja totesi ettei ennätys tullut yllätyksensä.

– Tänä syksynä vauhdit ovat kasvaneet niin paljon, että tiesin hyvän tuloksen olevan tulossa. Uskon, että tuohon tulee vielä jonkun verran lisää.

Ennätys tuli yllätyksenä Kähärälle

Jessica Kähärä voitti pituushypyn ennätyksellään 652, jolla hän kimmahti kotimaan kaikkien aikojen hallitilastossa kolmanneksi. Edellä ovat Ringa Ropo ja Heli Koivula tuloksin 678 ja 655.

Kähärä ponnisti Pirkkahallissa mainion sarjan: 631, 629, 636, 641, X ja 652, jolla hän rikkoi sekä aiemman halliratojen ennätyksensä 634 että ulkorataennätyksen 647. Kähärälle ennätys tuli yllätyksenä, sillä selkävaivat rajoittivat tuntuvasti harjoittelua syystalvella.

­– Muutama viikko sitten oli auki, pystynkö hyppäämään ollenkaan hallikaudella. Pituutta varten en tehnyt kuin parit askelmerkkijuoksut ja pari lyhyen vauhdin treeniä, Kähärä kertaili.

Kähärä aikoo seuraavaksi kilpailla päälajissaan kolmiloikassa.

– Se on vähän mysteeri, kun on tosi vähän lajiharjoituksia ja tarvitaan iskutuksia, Kähärä tuumi.

Juoksun lähtöpää Nezirin ja Lakan huolena

Pika-aitojen Euroopan halliratojen mestari Reetta Hurske jäi Tampereen kilpailusta sairastumisen takia pois, mutta Nooralotta Neziri ja Elmo Lakka juoksivat suomalaisvoitot 60 metrin aidoista.

Neziri oli alkuerien nopein ajalla 8,12 ja voitti finaalin sekunnin sadasosan paremmalla ajalla 8,11, joka on kauden kotimainen kärkiaika.

– Alku oli aikamoista takeltelua. Sen takia en ole juoksuun tyytyväinen. Kiva kuitenkin, kun aika parani. Juoksu tuntuu hyvältä, mutta siellä on palasia, jotka eivät vielä loksahtele kohdalleen, Neziri tuumi finaalin jälkeen.

– Juoksun alkua on muutettu, ja se vaihtelee. Olen yrittänyt opetella uutta lähtötekniikkaa, joka menisi enemmän eteenpäin, mutta se ei nyt tuossa kisassa loksahtanut kohdalleen. Vire oli hyvä, Neziri sanoi.

Lakka: Onneksi en nyt pahemmin kolhinut aitoja

Lakka oli alkuerien nopein ajalla 7,72 ja voitti finaalin ajalla 7,71, joka ei täysin juoksijaa tyydyttänyt. Lakan kauden paras on Lahdessa juostu 7,63.

– Lähtö takeltelee. Työstän sitä vielä. Onneksi nyt en kolhinut pahemmin aitoja. Oli ihan ok veto, mutta pystyn parempaan, Lakka sanoi.

Lakan mukaan viikonvaihteessa Dortmundissa juostu kisa tuntui hieman kintereissä.

– Herkkyyttä juoksusta puuttuu vielä, mutta vielä ei ole sen aika, että alan herkistelemään, Lakka muistutti.

Illukka ja Marjanen pikamatkan parhaat suomalaiset

Miesten 60 metriä voitti britti David Morgan-Harrison ajalla 6,67. Riku Illukka oli toinen kauden parhaallaan 6,74. Santeri Örn oli kolmas ajalla 6,81.

– Alle 6,70:n on tavoite juosta kauden aikana. Eteenpäin mentiin, Illukka totesi.

Naisten 60 metrillä paras suomalainen oli neljänneksi ennätyksellään 7,47 juossut Pirkitta Marjanen.

– Ihanaa, kun tulee ennätys kauden ensimmäisessä juoksussa, Marjanen sanoi ja viittasi kauden ensimmäiseen soolokisaansa. Hän juoksi viikko sitten kaksi pikaviestiä Vaasassa.

Tampereen 60 metrin finaaliin voitti Viron Õilme Võro ajalla 7,33.

Ella Junnila oli naisten korkeushyppykilpailussa toinen ylitettyään 185, joka meni toisella yrittämällä. Yritykset korkeudesta 188 eivät tuoneet ylitystä. Viron Elisabeth Pihela voitti kilpailun samalla tuloksella Junnilan kanssa.

Simo Lipsanen ponnisti kolmiloikan voittajaksi tuloksella 16,40. Sarjan toiseksi paras hyppy kantoi 16,38. Aapo Karvinen oli viides halliennätyksellään 15,73.

Rinne ja Mattila vahvoja 800 metrillä

Miesten 800 metrillä nähtiin tasaväkinen kilpailu, kun kuusi miestä paineli alle 1.50:n. Voitto meni Norjan Ole Jakob Høsteland Solbulle, joka juoksi halliennätyksensä 1.47,49.

Joonas Rinne oli tiukan kisan kakkonen ajalla 1.48,40. Kolmanneksi kiri Puolan Patryk Sieradzki, 1.48,90.

– Juoksu tuntui hyvältä ja olo vahvalta. Pirteä veto, mutta loppuun en ole tyytyväinen. Hapot iskivät nyt vastaan, enkä saanut loppuun asti väännettyä. Mutta tyytyväinen olen tähän avaukseen, Rinne kommentoi juoksuaan.

Rinteen aika on hänen halliuransa parhaita, ennätys on viime talvena EM-halleissa syntynyt 1.47,96.

Rinne palasi vasta kilpailun aattopäivänä pitkältä Etelä-Afrikan harjoitusleiriltään, joten kilpailuun valmistautuminen ei ollut aivan optimaalista.

– Talvi on sujunut hyvin. Tunnen olevani hyvässä kunnossa, mutta iskukyky on aina mysteeri, kun tulee suoraan vuoristosta kilpailemaan. Pienenä tavoitteenani oli täällä 1.47-alkuinen tulos, mutta loppuun se hyytyi, Rinne totesi.

Suomen toisen edustajan Benjamin Leen juoksu pilalle alkumatkan ruuhkassa sattunee kompuroinnin takia.

Veera Mattilan päättäväinen veto toi hänelle voiton naisten 800 metrillä ajalla 2.05,16, joka on Mattilan halliennätys.

Mattila piti johtopaikkaa viimeiset 400 metriä hyvävauhtisen jäniksen vetämän ensimmäisen puolikkaan jälkeen. Loppusuoralla Kreikan Georgia-Maria Despollari pisti kovasti kampoihin ja kävi rinnallakin, mutta Mattila puristi lopussa väkisin voittajaksi. Kreikkalaiselle saatiin aika 2.05,55. Kolmanneksi juoksi Saksan Tanja Spill ajalla 2.05,80.

Kaksintaistelu kreikkalaisen kanssa oli Mattilalle tuttua, sillä samanlainen käytiin viime kesänä nuorten EM-kisoissa Espoossa, jossa Mattila otti 800 metrin hopeaa ja Despollari pronssia.

Sainio: Tavoite on juosta 35-alkuinen aika

Tampereen Pyrinnön Antti Sainio voitti  miesten 300 metrin aidat ennätyksellään 36,06, jolla hän menee 19-vuotiaiden kotimaan kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Edellä on vain SE:n 35,93 vuonna 1992 juossut Petteri Pulkkinen.

— Nyt on vaan treenattu. En ole vielä hirveästi keventänyt harjoittelua. Siihen nähden tosi hyvä veto. Puhdas juoksu, viime kesänä alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa 400 metrin hopean juossut Sainio totesi.

Talven mittaan Sainio toiveissa on lohkaista ennätyksestä tuntuva viipale, kun kunto herkistyy harjoitusten keventyessä hallikauden aikana.

– Tavoitteenani on juosta 300 metrin aidoissa 35-alkuinen tulos. Suomen ennätys pitäisi rikkoa. Ei se paljon siitä jäänyt, Sainio viittasi ikäluokkansa SE-lukemiin.

— Nopeus ja voimat ovat syksyn aikana kehittyneet. Olen voimissa ollut varmaan kaikkia oman ikäisiäni jäljessä. Olen nyt alkanut tekemään voimaa ja se on tuottanut tulosta.

Liedon Parman Tuomas Lehtonen oli toinen ajalla 36,23 ja Tampereen Pyrinnön Jaakko Linnus kolmas ennätyksellään 37,10.

Tampere:
Tampere Indoor Meeting, Pirkkahalli:

Miehet, 60 m: 1) David Morgan-Harrison Britannia 6,67, 2) Riku Illukka VantSa 6,74, 3) Santeri Örn PolvijU 6,81, 4) Viktor Thor BorgåAk 6,84, 5) William Thor BorgåAk 6,86, 6) Valentin Jensen Tanska 6,88, 7) Niko Kangasoja OulPy 6,90, 8) Lorenzo Speear Hollanti 6,97.

60 m alkuerät: 1) Morgan-Harrison 6,74, 2) Illukka 6,78, 3) Örn PolvijU 6,80, 4) William Thor 6,87, 5) Kangasoja OulPy 6,88, 6) Viktor Thor 6,89, 7) Valentin Jensen DEN 6,90, 8) Speear 6,90,

9) Kristian Pulli OulPy 6,93, 10) Topi Huttunen VierKoi 7,01,… 12) Valtteri Louko LapVi 7,05, 13) Jasper Leppäkangas KanksLei 7,07, 14) Konsta Kankainen TampPy 7,12, 15) Joonas Jäppinen HIFK 7,15, 16) Jere Haapalainen TampPy 7,17, 17) Konsta Tynkkynen TampPy 7,31, 18) Joni Haapalainen TampPy 7,50, Eino Vuori HämeenlTa DQ.

800 m: 1) Ole Jakob Hösteland Solbu Norja 1.47,49, 2) Joonas Rinne SaarijPu 1.48,40, 3) Patryk Sieradzki Puola 1.48,90, 4) Maciej Wyderka Puola 1.49,23, 5) Jan Vukovic Slovenia 1.49,32, 6) Kjetil Brenno Gagnås Norja 1.49,52, 7) Uku Renek Kronbergs Viro 1.50,09, 8) Benjamin Lee HKV 1.57,54,.

60 m aj: 1) Elmo Lakka JyväskKU 7,71, 2) Mark Heiden Hollanti 7,74, 3) Ilari Manninen JyväskKU 7,85, 4) Edson Gomes Portugali 7,99, 5) Daniel Eszes Unkari 7,99, 6) Valtteri Kalliokulju LiedPa 8,05, 7) Keiso Pedriks Viro 8,05, 8) Nazar Stepanov Ukraina 8,08.

60 m aj alkuerät: 1) Lakka 7,72, 2) Manninen 7,81, 3) Heiden,82, 4) Pedriks 7,94, 5) Eszes 7,97, 6) Gomes 8,01, 7) Kalliokulju 8,06, 8) Stepanov 8,08,

.. 10) Arttu Saari KeskiUYU 8,16, 11) Konsta Kankainen TampPy 8,20, Joni Järvinen LahdA.

300 m aj: 1) Antti Sainio TampPy 36,06, 2) Tuomas Lehtonen LiedPa 36,23, 3) Jaakko Linnus TampPy 37,10, 4) Iiro Surkka JyväskKU 39,79, 5) Markus Hurri LiedPa 40,11.

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TampPy 570 (kkk), 2) Valters Kreiös Latvia 548, 3) Koen van der Wijst Hollanti 538, 3) Tommi Holttinen TuUL 538, 3) Isidro Leyva Espanja 538, 6) Juho Alasaari LaihLu 520, 7) Evgeni Enev Bulgaria 500, 8) Albin Lundberg VasaIS 500,

Kolmiloikka: 1) Simo Lipsanen LappUM 16,40 (kkk), 2) Jude Bright-Davies Britannia 16,17, 3) Federico Bruno Italia 15,87, 4) Endiorass Kingley Itävalta 15,85, 5) Aapo Karvinen VammsVoi 15,73, 6) Iikka Alingue JanJa 15,27.

Naiset, 60 m: 1) Õilme Võro Vıro 7,33, 2) Jusztina Csuti Unkari 7,46, 3) Paulina Paluch Puola 7,46, 4) Pirkitta Marjanen PorinYU 7,47, 5) Aino Pulkkinen JyväskKU 7,49, 6) Petra Häggqvist HKV 7,54, 7) Miia Ott Viro 7,55, 8) ¡rtemis-MelÌna AnastasÌou Kreikka 7,65.

60 m alkuerät: 1) ilme Võro 7,38, 2) Ott 7,45, 3) Csuti 7,51, 4) Paluch 7,52, 5) Marjanen 7,53, 6) Pulkkinen 7,54, 7) Häggqvist HKV 7,59, 8) AnastasÌou 7,59,

…10) Elmiina Siikala HIFK 7,70, 11) Emma Tainio PaimU 7,73, 12) Annika Haverinen KajKi 7,74, …, 14) Venla Väliharju TampPy 7,83, 15) Jenni Väänänen LahdA 8,04.

800 m: 1) Veera Mattila VammsVoi 2.05,16, 2) Georgia-Maria Despollari Kreikka 2.05,55, 3) Tanja Spill Saksa 2.05,80, 4) Joceline Wind Sveitsi 2.06,17, 5) Georgie Hartigan Irlanti 2.07,39, 6) Elle Ceder HKV 2.09,22, 7) Heini Ikonen JyväskKU 2.09,65, 8) Veera Perälä LahdA 2.12,06.

60 m aj: 1) Nooralotta Neziri JyväskKU 8,11 (kkk), 2) Weronika Nagiec Puola 8,18, 3) Evonne Britton USA 8,19, 4) Anna Tuth Unkari 8,25, 5) Kreete Verlin Viro 8,27, 6) Vilma Mäki AlavU 8,35, 7) Niina Karttunen SavonlRie 8,41, 8) Sonja Stång KuivAu 8,45.

60 m aj alkuerät: 1) Neziri 8,12, 2) Nagiec 8,20, 3) Verlin 8,26, 4) Tuth 8,27, 5) Britton USA 8,36, 6) Karttunen 8,45, 7) Mäki AlavU 8,54, 8) Stång 8,61,

9) Essi Vehmaa LappUM 8,65, 10) Elmiina Siikala HIFK 8,72, 11) Vilma Väliharju TampPy 8,78, 12) Noora Juslin BorgÂAk 8,88.

Korkeus: 1) Elisabeth Pihela Viro 185, 2) Ella Junnila TampPy 185 (kkk), 3) Louise Ekman Ruotsi 182, 4) Heta Tuuri TuUL 178, 4) Sini Lällä JyväskKU 178, 4) Venla Pulkkanen JyväskKU 178, 7) Elin Pajunen VasaIS 178, 8) Fedra Fekete Unkari 178,

Pituus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 652 (kkk), 2) Liisa-Maria Lusti 629, 3) Ayla Hallberg Hossain Ruotsi 627, 4) Magdalena Bokun Puola 621, 5) Anasztazia Nguyen Unkari 618, 6) Kitija Paula Melnbarde Latvua 612, 7) Nea Lento TampPy 611, 8) Anne-Mari Lehtiö KU-58 605.