Kuiviston sisukas soolojuoksu säväytti Saarijärvellä, Baas ennätysvireessä, Saleva yllätti Piesasen

Sara Kuiviston sisukas soolojuoksu säväytti Saarijärven juhannuskisoissa lauantaina. Kuivisto juoksi 1000 metriä täysin yksin aikaan 2.41,27 ja oli vielä 800 metrin jälkeen SE-vauhdissa. Kuiviston omissa nimissä oleva SE 2.40,81 jäi kuitenkin voimaan.

– Juoksin Pärnussa yksin sen edellisen SE:n ja päätin silloin kisan jälkeen, että enää en sitä yksin yritä, Kuivisto muisteli.

Saarijärvellä Kuivisto kävi kuitenkin yksin SE:n kimppuun. Hän avasi juoksun rohkeasti ja juoksi 800 metriä hieman yli 2.07:n, mutta koko matkan kiusannut puuskatuuli vaati veronsa eikä juoksun loppu ei tullut yhtä raikkaasti kuin alkumatka.

– Kova tuuli tuntui. Jalat kangistuivat tuossa lopussa. Ei ole helppoa juosta yksin, Kuivisto kertaili.

Saarijärven 1000 metriä toimi Kuiviston mukaan hyvin osana valmistautumista kesän päämatkan 800 metrin kisoihin.

– Nyt sitten Espoossa lauantaina 800 metriä. Siellä juoksussa on ”jänis” mukana, Kuivisto sanoi.

Mette Baas kiri 400 metrin voitton ennätyksellään 54,57.

Baas: Ehjä treenikausi näkyy vauhdissa

Hyvää vauhtia juostiin Saarijärvellä myös naisten 400 metrillä. Veitsiluodon Kisaveikkojen Mette Baas pudotti 400 metrin ennätyksensä ja kesän kotimaisen kärkiajan lukemiin 54,57 ja voitti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkisen, joka oli kauden avauksessaan toinen ajalla 55,88.

– Kun takana on hyvä, ehjä treenikausi, se näköjään tuottaa tulosta, Baas maisteli 0,28 sekunnin ennätysparannusta heti kesän ensimmäisessä 400 metrin kilpailussa.

Baas, 19, opiskelee Joensuussa ja on päässyt koronakevään aikana harjoittelemaan ongelmitta.

– Kevät oli sen verran lämmin, että pystyin hyvin juoksemaan ulkona. Se haitannut, vaikka halliin ei päässyt, Baas sanoi.

Kolmanneksi nopein naisten 400 metrillä oli kakkoserän voittanut Pohjan Koiton Emma Mäkikallio, 18, ennätyksellään 56,47. Aiempi ennätys oli viime vuoden 58,67.

Eero Saleva päätti vasta kisapäivänä osallistua juhannuskisojen 3000 metrille ja kiri lopulta voittoon

Saleva: Lainasin Rinteeltä juoksuhousut

Miesten 3000 metrillä kilpailun yllätysvieras HKV:n Eero Saleva sumensi kotiyleisön edessä voittoa jahdanneen Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesasen voittotoiveet. Saleva karkasi Piesaselta viimeisellä kierroksella ja voitti ajoin 8.18,34–8.20,05.

Saleva tuli alunperin kisapaikalle vain katsomaan kisaa.

– Pohkeessa on ollut pientä vaivaa ja ajattelin säästellä sitä, mutta kun tulin kentälle, alkoi tehdä mieli juosta. Lainasin Joonas Rinteeltä juoksuhousut ja autossa oli tuliterät piikkarit, joten piti lähteä mukaan, Saleva kertoi.

Joonas Rinne vauhditti juoksua 1500 metriin, joka kulki 4.04:ään.

– Vauhti oli minulle sopivaa. Yhtään ei olisi tarvinnut mennä kovempaa, Saleva sanoi.

Piesanen kertoi tehneensä kevään mittaan uransa parhaita harjoituksia, mutta kilpailussa kehon vire ei ollut sama.

– Treenien perusteella tuollainen 8.15:n loppuaikaan tähtäävän vauhdin olisi pitänyt olla helppoa, mutta nyt juoksu oli sinnittelyä. Lihaksisto oli väsyneen tuntuinen, Piesanen sanoi.

Lempäälän Kisa Yleisurheilun Leevi Keronen oli kolmas ennätysellään 8.27,85. Ennätystään kohensi myös neljänneksi juossut IK Falkenin Robin Kronqvist ajalla 8.29,04.

Miesten 400 metrin kärkitrio: voittaja Filiph Johansson kolmanneksi juossut Viljami Kaasalainen ja toiseksi sijoittunut Joonas Rinne.

Rinne pinkoi varttimaililla ennätyksensä

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne esiintyi kotiyleisön edessä kahdesti. Ennen 3000 metrin vauhdittajan roolia hän juoksi 400 metrillä toiseksi ennätyksellään 48,80. Aiempi ennätys 49,82 oli kuuden vuoden takaa.

Juoksun voitti Gamlakarleby IF:n Filiph Johansson ajalla 48,28, joka jäi viisi sadasosaa hänen ennätyksestään. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Viljami Kaasalainen otti tuntumaa varttimailiin ja oli kolmas ajalla 48,81.

Kenttälajeissa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Sini Lällä voitti korkeushypyn kauden kotimaisella kärkituloksella 184. Tulos sivuaa hänen ulkoratojen ennätystään

Aleksi Lehto voitti rajuun vastatuuleen juostun 200 metriä ajalla 22,62.

Yleisurheilutuloksia/kotimaa

Saarijärven 84. Juhannuskisat

Miehet 200 m: (-2,8): 1) Aleksi Lehto SeinäjSU 22,62, 2) Konsta Alatupa KokkTU 22,72, 3) Niko Kangasoja OulPy 22,85, 4) Juho Pirskanen KuopRei 23,26, 5) Teemu Tuomela AlajAnk 23,45, 6) Richard Liemula KuopRei 23,84.

400 m: 1) Filiph Johansson GamlakIF 48,28, 2) Joonas Rinne SaarijPu 48,80, 3) Viljami Kaasalainen JyväskKU 48,81, 4) Olli Ahlgren LahdA 50,34, 5) Kalle Raitala TampPy 51,19, 6) Roope Kangasvieri ToholU 51,89, 7) Elmeri Lesonen SotkJy 52,02, 8) Vesa Kittilä PyhäjWi 52,82, 9) Mouctar Diallo SavonlRie 52,87, 10) Jani-Matti Tuomela AlajA 53,59.

800 m: 1) Konsta Hämäläinen JoensKa 1.54,13, 2) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,40, 3) Lauri Hassi OrivPo 1.54,55, 4) Eemil Helander JyväskKU 1.54,78, 5) Tuomas Puputti IFRaseb 1.54,84, 6) Alex Rauhala VasaIS 1.55,29, 7) Joni Virkkala GamlakIF 1.55,89, 8) Jussi Raittinen KurikRy 1.56,30, 9) Daniel Lundmark HIFK 1.56,40, 10) Matias Mononen LahdA 1.57,04,

11) Leevi Kallio LahdA 1.57,30, 12) Robert Hagström GamlakIF 1.58,34, 13) Johannes Helander LimNM 1.58,98, 14) Aleksi Rajaniemi LahdA 1.59,73, 15) Lauri Syväranta LahdA 2.00,06, 16) Kristian Backman ImU 2.01,80, 17) Jani Juntunen LimNM 2.01,94, 18) Onni Ikonen HankasHa 2.02,69, 19) Eemeli Katajalaakso KannU 2.03,39, 20) Justus Luonela LahdA 2.07,11, 21) Patrik Järvinen TampPy 2.07,53, 22) Joni Jäntti SavonlRie 2.07,79, 23) Leevi Tähtinen JyväskKU 2.09,00.

3000 m: 1) Eero Saleva HKV 8.18,34, 2) Jaakko Piesanen SaarijPu 8.20,05, 3) Leevi Keronen LempKiYU 8.27,85, 4) Robin Kronqvist IKFalken 8.29,04, 5) Antti Ihamäki AlajA 8.34,74, 6) Niklas Heikkilä KuusUS 8.38,18, 7) Santtu Heikkinen LempKiYU 8.43,27, 8) Samuli Hussa LimNM 8.46,12, 9) Samu Heikkonen LappUM 8.53,45, 10) Mikko Hirvonen JoensKa 8.55,09,

11) Samuel Auvinen JoensKa 8.55,55, 12) Walte Hautala LahdA 9.04,74, 13) Leonard Marken IFVom 9.05,59, 14) Jonas Ingo VasaIS 9.05,74, 15) Niko Putkinen KarhKa 9.06,44, 16) Lassi Korpijärvi ToholU 9.16,90, 17) Antti Ranta-Aho VasaIS 9.24,61, 18) Severi Kymäläinen TampPy 9.31,03.

Kolmiloikka: 1) Juho Nieminen JyväskKU 14,84 (kkk), 2) Oliver Kärki VaasVa 14,77, 3) Aapo Karvinen VammsVoi 14,75, 4) Ilpo Kantanen KuopRei 14,48, 5) Niko Simola VammsVoi 14,38, 6) Aleksi Huotari PohjKoi 13,87.

Keihäs: 1) Lassi Saarinen JyväskKU 72,77, 2) Jere Salo LauttLu 68,27, 3) Sampo Lehtola LapinlVe 68,24, 4) Juho Järvinen KarstKi 65,42.

Lassi Saarinen voitti Saarijärven keihäskisan.

Naiset:

100 m Loppukilpailu: (-2,0): 1) Taru Väisänen OulPy 12,35, 2) Jandeh Jallow OulPy 12,46, 3) Maisa Laakso VasaIS 12,65, 4) Hilma Kinnunen JyväskKU 12,72, 5) Roosa Mähönen JyväskKU 12,72, 6) Gia Reinholm JyväskKU 12,94, 7) Iida Pajunen JyväskKU 13,02.

Alkuerät:

Erä 1 (-1,2): 1) Taru Väisänen OulPy 12,41, 2) Jandeh Jallow OulPy 12,46, 3) Maisa Laakso VasaIS 12,78, 4) Iida Pajunen JyväskKU 12,99, 5) Pinja Purola OulPy 13,25.

Erä 2 (-1,1): 1) Hilma Kinnunen JyväskKU 12,64, 2) Roosa Mähönen JyväskKU 12,71, 3) Nathalie Westman GamlakIF 12,71, 4) Gia Reinholm JyväskKU 13,01, 5) Jenna Riikonen JoensKa 13,25, 6) Jenna Nevanperä IlmajKi 14,90.

400 m: 1) Mette Baas VeitsilKV 54,57 (kkk), 2) Aino Pulkkinen JyväskKU 55,88, 3) Emma Mäkikallio PohjKoi 56,47, 4) Viola Westling TuUL 57,22, 5) Aada Määttälä ToholU 57,92, 6) Eerika Koivuniemi KauhWi 58,21, 7) Erika Utriainen VeitsilKV 59,15, 8) Laura Loponen OulPy 59,32, 9) Siiri Rainio JyväskKU 59,89, 10) Riina Heikkonen LappUM 1.00,09, 11) Sini Rajaniemi LahdA 1.00,29, 12) Riika Tirkkonen JoensKa 1.02,78.

1000 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 2.41,27 (kkk).

1500 m: 1) Ilona Mononen LahdA 4.31,26 (kkk), 2) Mona Jäppinen HKV 4.33,17, 3) Alisa Virtanen JyväskKU 4.35,70, 4) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.38,18, 5) Heini Ikonen JyväskKU 4.38,53, 6) Saana Lappalainen SeinäjSU 4.39,85, 7) Veera Mensonen MaanMa 4.41,93, 8) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRei 4.42,58, 9) Edith Eikkinen KU-58 4.42,90, 10) Satu Rautiainen ÄänekU 4.43,06,

11) Nelli Viskari ValkKa 4.43,55, 12) Anne-Marika Partanen KuopRei 4.44,25, 13) Elma Hannikainen HKV 4.45,00, 14) Lotta Tarvainen JoensKa 4.45,85, 15) Katri Gauriloff KeskiUYU 4.47,11, 16) Oona-Mari Hakulinen JyväskKU 4.47,38, 17) Iida Haataja OulPy 4.49,56, 18) Enni Petrelius PohjKoi 4.50,09, 19) Emma Katajalaakso KannU 4.51,96, 20) Anni Suominen RaisKu 4.52,72,

21) Pinja Laasanen SiilPo 4.55,95, 22) Heta Mustonen KalajJu 5.03,09, 23) Andrea Lilja VasaIS 5.03,30, 24) Helmi Karkiainen KeurKi 5.06,32, 25) Enni Katajalaakso KannU 5.10,48, 26) Jenna Maukonen JyväskKU 5.12,20, 27) Venla Mäkäräinen KuopRei 5.13,08, Roosa Hämäläinen KälvTa

Korkeus: : 1) Sini Lällä JyväskKU 184 (kkk), 2) Tuuli Järvinen KeurKi 170,

Kolmiloikka: 1) Jessica Miettinen JoensKa 12,23, 2) Riikka Savolainen JyväskKU 11,71, 3) Saana Takala SeinäjSeudU 11,58, 4) Laura Koivisto JyväskKU 11,56, 5) Johanna Nieminen JyväskKU 11,19, 6) Piia Kalliomäki ÄänekU 10,80, 7) Helmiina Kynnäs SaarijPu 10,46, 8) Eevi Ylitalo JyväskKU 10,39, Roosa Mähönen JyväskKU NM.

Moukari: 1) Aada Koppeli JyväskKU 58,69, 2) Hannamari Kinnunen JyväskKU 54,36, 3) Emmi Mäkäläinen JyväskKU 42,24.

Juniorit, 17-vuotiaat:

Miehet, 100 m: (-0,2): 1) Jarmo Eromäki HaukivKi 11,12, 2) Henri Korhonen ViipU 11,66, 3) Ville Kyrönlahti KangasnKa 11,94, 4) Benedict Seppälä JoutsPom 12,33, 5) Patrik Järvinen TampPy 12,50.

Kuula: 1) Paavo Puro SuolU 13,24, 2) Lauri Pimiä SaarijPu 11,86, 3) Patrick Jokela AlavU 11,50.

100 m erä 1 (-1,0): 1) Saana Takala SeinäjSeudU 13,06, 2) Maria Jääskä KaustPV 13,30, 3) Eveliina Lehtola OulPy 13,35, 4) Riikka Savolainen JyväskKU 13,43, 5) Piia Kalliomäki ÄänekU 13,51, 6) Tuuli Järvinen KeurKi 13,58, 7) Saga Koppeli JyväskKU 14,09.

Erä 2 (-0,2): 1) Johanna Nieminen JyväskKU 13,64, 2) Nea Koppeli JyväskKU 13,68, 3) Netta Kallio PylkYrit 13,79, 4) Jenni Kiminkinen JyväskKU 13,98, 5) Eevi Ylitalo JyväskKU 14,06, 6) Varpu-Sofia Heinonen JyväskKU 14,29, 7) Nelli Pajula JyväskKU 14,42.

Keihäs: 1) Varpu-Sofia Heinonen JyväskKU 47,92, 2) Veera Sauna-Aho KuortKu 45,89, 3) Minttu Turunen KuopRei 45,79, 4) Helmiina Kynnäs SaarijPu 44,97, 5) Nelli Pajula JyväskKU 34,39, 6) Eveliina Lehtola OulPy 28,53.