Kuivisto hyvässä vauhdissa Berliinissä

Sara Kuiviston kauden viimeinen 1500 metrin kilpailu sujui vielä hyvää vauhtia. Kuivisto oli Berliinissä sunnuntaina käydyssä kilpailussa yhdeksäs ajalla 4.06,83.

– Juoksen vielä ensi viikolla yhden 800 metrin kilpailun. Tavoite näihin kahteen kilpailuun oli, että pystyn vakiinnuttamaan tämän kauden hyvän tulostason, vaikka paras terä alkaa olla juoksusta jo pois, Kuivisto sanoi.

Kuiviston aika on Suomen kaikkien aikojen viidenneksi paras tulos. Neljästä sitä paremmasta tuloksesta Kuivisto itse on tänä vuonna juossut kolme ja neljännen entinen SE-nainen Sinikka Tyynelä vuonna 1977.

Berliinin kilpailun voitti Yhdysvaltain Kate Grace ajalla 4.01,33.

– Hieno kisa. Oli mahtava tunnelma, kun oli paljon yleisöä, Kuivisto sanoi.

Korkeushyppyyn osallistunut Ella Junnila jäi ilman tulosta, kun avauskorkeus 180 jäi ylittymättä.