Kuivisto avasi hallikauden SE:llä: ”Kun pyssy paukahti, nautin juoksemisesta”

Sara Kuivisto avasi hallikauden 800 metrin halliratojen Suomen ennätyksellä 2.02,64. Se toi  lajivoiton sunnuntaina Pohjoismaisessa hallimaaottelussa Uppsalassa, Ruotsissa. Myös edellinen SE 2.03,29 oli Kuiviston nimissä.

– Tuntui tosi helpolta. Oli kiva juosta, vaikka kauden ensimmäinen kilpailu jännittää aina paljon. Jännitin varmaan enemmän kuin olympialaisissa. Mutta kun pyssy paukahti, nautin juoksemisesta, Kuivisto sanoi.

Kuivisto juoksi kilpailun suunniteltua vauhtia. 400 metriä meni reiluun 61 sekuntiin.

– Vaikka ruotsalaiset ja norjalaiset olivat kaukana minun tilastoajoistani, sain heistä näin hallissa hyvää vastusta. Hyvä juoksu, Kuivisto totesi.

Entinen aitajuoksija Eveliina Määttänen oli juoksussa neljäs ajalla 2.07,42.

– Vähän tarvitaan vielä lisää röyhkeyttä tuollaiseen ryhmästarttiin. Tavoite oli parantaa parin viikon takaista 2.06-alkuista aikaa. Mutta se jäi huonon lähdön takia, kun jäin juoksun jäniksen kelkasta.

Miesten 800 metrillä Joonas Rinne oli kolmas halliratojen ennätyksellään 1.49,98 ja Niko Viljola viides niin ikään halliennätyksellään 1.51,02.

– Vauhti tuntui kovalta. Viimeinen kierros oli tuskaa, mutta aika täytti minimitavoitteen, Rinne sanoi.

Rinteestä tuli yhdeksäs suomalainen, joka on hallissa juossut alle 1.50 minuutin.

Samuelsson kiihdytti toiseksi – Manninen aitoi voiton

Samuli Samuelsson oli toinen miesten 60 metrillä ajalla 6,72, joka ei häntä tyydyttänyt. Voiton vei Norjan Even Meinseth ajalla 6,72.

– Parempaa aikaa odotin. Juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta 60 metriä on niin pienistä asioista kiinni. On aika vaikea sanoa, mikä meni pieleen, tällä kaudella 6,65 juossut Samuelsson sanoi

Erno Mehtonen avasi arvokilpailu-uransa juoksemalla neljänneksi ajalla 6,81

– Ihan hyvä debyytti. Oli rento fiilis. Lähtö oli kelvollinen, kiihdytys vähän pehmeä, mutta maksimijuoksu tuntui ihan hyvältä, Mehtonen sanoi.

Naisten 60 metriä voitti juoksun suosikki Ruotsin Claudia Payton mainiolla ajalla 7,31. Johanna Kylmänen kiihdytti neljänneksi ajalla 7,43, joka jää sadasosan hänen ennätyksestään. Merituuli Jääskeläinen oli kahdeksas ajalla 7,52.

– Startti oli niin vaisu, että siihen nähden hyvä aika. Loppu tuli hyvin. Oli hyvä juosta siinä Ruotsin Paytonin vieressä. Aikaan olen tyytyväinen, Kylmänen sanoi.

Ilari Manninen voitti miesten 60 metrin aitajuoksun hyvällä ajalla 7,77 ja Santeri Kuusiniemi oli kolmas ajalla 7,90.

– Lähtökohtiin nähden tosi hyvä juoksu. Olen tiistaista asti matkustellut Ranskaan, takaisin Suomeen ja sitten tänne. Sain sitä ajatellen yllättävän hyvän juoksun, vaikka tuli kolhuja ja verryttelyssä napasi vielä lonkasta. Torjuntavoitto, Manninen sanoi.

– Alku oli vaikea. muuten ok, Kuusiniemi tuumi

Anderssonit hyvässä vireessä: Saga 439, Silja 425

Naisten seiväshypyssä Saga Andersson oli toinen hallikauden toiseksi parhaalla tuloksellaan 439. Silja Andersson kohensi ennätystään viidellä sentillä 425:een ja oli neljäs. Samalla hän nousi naisten Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa seitsemänneksi.

Tällä kaudella 443 hypännyt Saga Andersson päätti kilpailuun yrityksiin ennätyksestään 444, joka jäi vielä ylittymättä.

– Perustekeminen oli hyvää, niin verryttely kuin kilpailuhypyt. Varmuus on löytynyt. Olen ihan tyytyväinen, Saga Andersson. sanoi.

Aivan erityiseksi kilpailun Sagalle teki se, että hän oli maajoukkueessa yhdessä siskonsa kanssa.

– Onhan se unelmien täyttymys. Sisko on kuitenkin minulle läheisin ihminen.

Hyvät tuntemukset jäivät kilpailusta myös Silja Anderssonille.

– Hypyt tuntuivat hyvältä, samoin rata. Oli sellainen tunne, että ennätys on mahdollinen, Silja Andersson totesi kilpailustaan.

Naisten korkeushypyssä Heta Tuuri ja Sini Lällä kamppailivat pitkään lajivoitosta, kunnes Ruotsin Louise Ekman onnistui toisella yrityksellään hyppäämään ennätyksensä 186 ja voitti. Tuuri oli toinen tuloksella 184 ja Lällä kolmas tuloksella 182.

Naisten pituushypyssä Neea Käyhkö ja Taika Koilahti jätettiin kahdelle viimeiselle tilalle reilusti alle kuuden metrin tuloksin. Ruotsin Tilde Johanssonin viimeisen kierroksen voittohyppy kantoi 653.

Helander juoksi 22-vuotiaiden toiseksi parhaan ajan

Eemil Helander juoksi miesten 3000 metrillä neljänneksi ennätyksellään 8.01,17, jolla hän menee 22-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa toiseksi. Edellä on vain Samuli Vasalan SE 7.54,07.

Helander on viime vuosina keskittynyt talvella hiihtoon, joten hallikilpailuista on vain vähän kokemusta. Se vaikutti Uppsalan juoksuun. Kunnon puolesta Helander koki, että eväitä olisi ollut 8 minuutin alitukseen.

– Olen juossut hallissa viimeksi 2014. Siksi vähän säästelin loppuun. En tiennyt, miten sitä kestää, jos olisin lähtenyt kärkiporukan mukaan, Helander sanoi.

– Yllättävän hyvin tuli loppu. Nyt tietää, että seuraavan kerran voisi lähteä tuollaisen kärkiporukan vauhtiin. Juoksu tuntui hyvältä.

Kilpailun. voitti Ruotsin Jonathan Grahn ajalla 7.54,66 ennen Norjan Per Svelaa, joka hävisi voiton kuudella sekunnin sadasosalla.

Blomqvist harmitteli jäniksen roolia

Naisten 3000 metrillä Nathalie Blomqvist oli kolmas ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 9.19,27. Tulos on Suomen kaikkien aikojen hallitilaston 10:nneksi paras.

Blomqvistin juoksu ei mennyt aivan hänen toiveidensa mukaisesti. Hän veti juoksua 1400 metristä alkaen.

– ­Läksin juoksemaan kovaa aikaa ja kukaan ei oikein halunnut lähteä jänikseen perään. Minun suunnitelmani oli, etten halua vetää. Mutta jouduin sitten kuitenkin tekemään sen ja autoin siinä muita, Blomqvist tuumi.

Juoksun voitti Tanskan Sofia Thögersen ennätyksellään 9.16,09. Kaisa Kankaanranta (o.s. Tyni) oli neljäs halliennätyksellään 9.29,79.

Kaasalainen juoksi kaikkien aikojen neljänneksi

Viljami Kaasalainen paransi 400 metrin ennätystään roimasti 48,63:sta 47,67:ään ja sijoittui kolmanneksi.

Kaasalainen johti juoksua ensimmäisen kaarteen. Hänen tuloksensa on Suomen kaikkien aikojen hallitilaston neljänneksi paras. Viimeksi sitä nopeammin juoksi Jussi Heikkilä 13 vuotta sitten.

– Hienoa että aika alkoi nyt 47:llä, Kaasalainen sanoi silminnähden iloisena.

– Tämä on ensimmäinen kausi, kun juoksen hallissa 400 metriä. Se on eri tilanne kuin ulkona ja koko ajan oppii uutta, Kaasalainen kertoi.

– Ulkona tiedän tarkalleen, miten pitää vauhtia säädellä moukarihäkin kohdalla tai kuularingin kohdalla. Nytkin olisin voinut juosta takasuoran vielä kovempaa.

Konsta Alatupa paransi omaa halliennätystään 48,78:aan ja oli seitsemäs.

Naisten 400 metrillä Mette Baas oli toinen ajalla 54,22 ja Milja Thureson neljäs ajalla 54,43. Molemmat juoksivat omassa erässään toiseksi niukasti erävoiton häviten.

Baas harmitteli, ettei juoksu sujunut taktisesti oikealla tavalla. Thuresonin tuloksen arvoa nostaa, että hän tykitti sen kaikkein jyrkimmältä sisäradalta.

 

UPPSALA (SWE) 12.-13.2.2022 Pohjoismainen hallimaaottelu

Miehet,

Pisteet: Ruotsi 154 – Norja 139 – Suomi 120 – Tanska/Islanti 67.

1. päivä 12.2.

Paino (9,08 kg): 1) Ragnar Carlsson R 23,12, 2) Henri Liipola S 22,81 (SE, ent. 22,13 Juha Tiainen 1990 & Suomen halliennätys, ent. 21,84 Marko Wahlman 1993), 3) Eivind Henriksen N 22,75 … 7) Roope Auvinen S 18,84.

2. päivä 13.2.

60 m: 1) Even Meinseth N 6,72, 2) Samuli Samuelsson S 6,73, 3) Odain Rose R 6,79, 4) Erno Mehtonen S 6,81.

200 m: 1) Zion Eriksson R 21,16, 2) Mathias Hove Johansen N 21,37, 3) Andreas Haara Bakketun N 21,58, 4) Eljas Aalto S 21,63, 5) Oskari Lehtonen S 21,65.

400 m: 1) Carl Bengtström R 46,77, 2) Håvard Bentdal Ingvaldsen N 47,09, 3) Nick Ekelund-Arenander R 47,64, 4) Viljami Kaasalainen S 47,67 (kkk & ka-4) … 7) Konsta Alatupa S 48,78.

800 m: 1) Erik Martinsson R 1.47,57, 2) Sigurd Tveit N 1.49,33, 3) Joonas Rinne S 1.49,98 (kkk & ka-9) … 5) Niko Viljola S 1.51,02.

1500 m: 1) Mats Hauge N 3.43,69, 2) Samuel Pihlström R 3.43,75, 3) Gustav Berlin R 3.44,71 … 6) Eero Saleva S 3.46,85, 7) Konsta Hämäläinen S 3.56,53.

3000 m: 1) Jonathan Grahn R 7.54,66, 2) Per Svela N 7.54,72, 3) Bjørnar Sandnes Lillefosse N 7.57,83, 4) Eemil Helander S 8.01,17 (kkk & 22-v. ka-2) … 7) Ossi Kekki S 8.14,19.

60 m aj: 1) Ilari Manninen S 7,77, 2) Max Hrelja R 7,89, 3) Santeri Kuusiniemi S 7,90.

Korkeus: 1) Fabian Delryd R 214, 2) Daniel Kosonen S 214, 3) Sander Aae Skotheim N 214 … 5) Matias Mustonen S 211.

Seiväs: 1) Pål Haugen Lillefosse N 583, 2) Juho Alasaari S 552 (19-v. SE, ent. 551 Alasaari 6.2. Kuortane), 3) Tommi Holttinen S 521. – Alasaari (511-xo, 528-o, 542-xo, 552-o, 562-xxx).

Pituus: 1) Thobias Montler R 793, 2) Henrik Flåtnes N 779, 3) Ingar Bratseth-Kiplesund N 754 … 6) Karim Echahid S 726, 7) Otto Pulkkinen S 720.

3-loikka: 1) Gabriel Wallmark R 16,11, 2) Topias Koukkula S 15,93, 3) Sander Aae Skotheim N 15,84 … 5) Aaro Davidila S 15,55.

Kuula: 1) Marcus Thomsen N 20,74, 2) Wictor Petersson R 19,46, 3) Victor Gardenkrans R 18,21 … 5) Panu Tirkkonen S 17,10, 7) Mikko Toiviainen S 15,80.

Naiset,

Pisteet: Ruotsi 148 – Suomi 128 – Tanska/Islanti 117 – Norja 87.

1. päivä 12.2.

Paino (9,08 kg): 1) Silja Kosonen S 21,51 (kkk & ka-2 & 20-v. SE, ent. 19,90 Suvi Koskinen 2016 & 20-v. halliennätys, ent. 19,77 Sara Killinen 2021), 2) Grete Ahlberg R 21,38, 3) Sara Forsell R 20,64 … 6) Suvi Koskinen S 19,18.

2. päivä 13.2.

60 m: 1) Claudia Payton R 7,31, 2) Mathilde Kramer T 7,36, 3) Helene Rønningen N 7,37, 4) Johanna Kylmänen S 7,43 … 8) Merituuli Jääskeläinen S 7,52.

200 m: 1) Ida Karstoft T 23,22, 2) Lisa Lilja R 23,86, 3) Aino Pulkkinen S 24,06, 4) Anniina Kortetmaa S 24,06, 5) Elvira Tanerud R 24,06.

400 m: 1) Linn Oppegaard N 54,15, 2) Mette Baas S 54,22, 3) Astri Lakeri Ayo Ertzgaard N 54,30, 4) Milja Thureson S 54,43.

800 m: 1) Sara Kuivisto S 2.02,64 (SE, ent. 2.03,29 Kuivisto 2021), 2) Lova Perman R 2.04,38, 3) Julia Svennblad R 2.07,15, 4) Eveliina Määttänen S 2.07,42.

1500 m: 1) Sara Christiansson R 4.18,68, 2) Ilona Mononen S 4.19,69 (kkk & 19-v. SE, ent. 4.19,77 Nathalie Blomqvist 2020), 3) Caroline Högardh R 4.20,24 … 8) Kaisa Honkaharju S 4.37,93.

3000 m: 1) Sofia Thøgersen T 9.16,09, 2) Sigrid Jervell Våg N 9.18,80, 3) Nathalie Blomqvist S 9.19,27 (kkk & ka-10 & 22-v. ka-6), 4) Kaisa (o.s. Tyni) Kankaanranta S 9.29,79.

60 m aj: 1) Mette Garversgaard T 8,08, 2) Mathilde Heltbech T 8,09, 3) Julia Wennersten R 8,17 … 5) Anni Siirtola S 8,47, 6) Jenna Vakkilainen S 8,54.

Korkeus: 1) Louise Ekman R 186, 2) Heta Tuuri S 184, 3) Sini Lällä S 182.

Seiväs: 1) Caroline Bonde Holm T 444, 2) Saga Andersson S 439, 3) Lene Onsrud Retzius N 432, 4) Silja Andersson S 425 (ka-7 & 19-v. ka-5).

Pituus: 1) Tilde Johansson R 653, 2) Karolina Svensson R 628, 3) Ida Boe Rasmussen T 615 … 7) Neea Käyhkö S 587, 8) Taika Koilahti S 572.

3-loikka: 1) Rebecka Abrahamsson R 13,51, 2) Maja Åskag R 13,26, 3) Janne Nielsen T 13,15 … 5) Sini Sanaslahti S 12,88, 6) Kira Kytölä S 12,78.

Kuula: 1) Fanny Roos R 18,86, 2) Senja Mäkitörmä S 16,43, 3) Frida Åkerström R 16,31, 4) Kaisa Kymäläinen S 15,63.

LIVE-Tulospalvelu: https://liveresults.se/competition/nordenkampen