Kristiina Mäkelä: Karsintaraja on tehtävissä

Kristiina Mäkelä: Karsintaraja on tehtävissä

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelällä on kaikki valmista olympiakisojen varten. Hän tuli Rio de Janeiron olympialaisten urheilijakylään keskiviikkona. Torstaina hän teki kevyen verryttelyn kisojen lämmittelykentällä ja tarkasti kulkureitin Olympiastadionille.

Nyt edessä on enää piinaava odottelu ennen lauantaista kolmiloikan karsintaan.

– Käytiin verryttelykentällä saamaan aikaan aamulla, kun sinne mennään itse karsinnassa. Kaikki näytti hyvältä. Itselläni on sellainen kutkuttava, mutta luottavainen olo, Mäkelä sanoi.

Mäkelä teki viimeiset kovemmat harjoitukset leirillä Penedossa, jossa hän sulatteli myös matkan ja aikaeron rasitukset. Kisakylässä hän asuu samassa huoneessa Wilma Murron kanssa.

– Meillä on samanlainen rytmi. Herätään aamulla kello 5, koska myös Wilmalla on aikanaa karsintakilpailu aamulla, Mäkelä sanoo.

Olympiastadionin rataan Mäkelä ei ole päässyt tutustumaan, mutta lämmittelykentän rata on samanlainen ja jätti hyvän tuntuman.

– Se on samanlainen kuin Pekingin MM-kisoissa, hyvä ja nopea, Mäkelä sanoo.

Perhe ja manageri kannustamassa Riossa

Naisten kolmiloikan karsintaraja 14,30 ei hätkäytä Mäkelää, jonka kuluvan ulkoratakauden pisin hyppy on kantanut myötätuulessa 14,05.

– Karsintaraja on tehtävissä. Minun kesän tavoitteet eivät olleet missään 14 metrissä, vaan jossakin ihan muualla, Mäkelä muistuttaa.

Hyppääjän mukaan kropassa on nyt sellainen tunne, että pitkiin hyppyihin on edellytyksiä, jos loikat pitävät.

– Tuntuu hyvältä. On sellainen rauhallisen varma olo, eikä jännitä. On sellainen tunne, että minulla on paljon mahdollisuuksia.

Riossa Mäkelällä on tukenaan tukevat kannustajajoukot.

– Äiti, isä, siskot, manageri ja hänen vaimonsa ja isosiskon kaveri ovat paikalla, Mäkelä luettelee.

Ibargüen ja Rojas kärkinimet

Karsintaan osallistuvien keskuudessa Mäkelä on kesän ulkoratatulosten vertailussa 31. sijalla. Hänen kesän parhaansa ennätyskelpoisessa tuulessa on 13,95. Hallikaudella meni 14,20.

Naisen kolmiloikan ykkösnimi on Kolumbian 32-vuotias Caterine Ibargüen, jonka halussa on kauden kärkitulos 15,04. Hän kilpaili Lontoon vuoden 2012 olympiahopean jälkeen 34 kertaa perättäin tappioitta, kunnes hävisi kesäkuussa Birminghamissa Kazakstanin Olga Rypakovalle. Samainen hyppääjä voitti hänet myös Lontoon olympialaisissa. 

Rypakovan ohella Ibargüen kärkihaastajia Riossa on Venezuelan 19-vuotias Yulimar Rojas, joka voitti talvella MM-hallien mestaruuden ja ponnisti kesällä Madridissa 15,02.