Kristian Pulli nautti EM-kilpailujen mitaliseremoniasta: ”Oli hieno fiilis”

Kristian Pullille luovutettiin EM-kilpailuiden pituushypyn pronssimitali lauantaina heti kilpailupäivän alussa pidetyssä seremoniassa.

– Oli hieno fiilis. Mukava oli päästä kerrankin tälle puolelle televisiossa. En ollut vain katselemassa televisosta, kun muut pokkaa mitaleita, Pulli veisteli.

Pullin edellinen yö jäi lyhyeksi ja puhelin on täyttynyt onnitteluviesteistä.

– Yhdeltä oltiin vielä dopingtestissä ja kolmelta pääsin nukkumaan. Viestejä on tullut niin paljon, etten olen vielä ehtinyt alkaa purkaa niitä, Pulli kertoi.

Pullin viimeisellä yrityksellään ponnistama SE 824 on kaikkien aikojen kovin tulos, millä on jääty pronssimitalille, mukaan lukien kaikki vuonna 1934 alkaneet Euroopan mestaruuskilpailut ja kaikki vuonna 1966 alkaneet Euroopan hallimestaruuskilpailut.

Kilpailun kärkikaksikko Kreikan Miltiádis Tentóglou ja Ruotsin Thobias Montler ponnistivat maailman kärkituloksen 835 ja Pohjoismaiden ennätyksen 831.

– Oma pää lyö vielä tyhjää sen viimeisen hypyn osalta, mutta onhan se kova tulos. Kun se on hallitulos, se on kovempi kuin ulkoratojen SE 827. Tuloksen arvoa nostaa tietysti se, että se tuli arvokilpailuissa ja viimeisellä hypyllä, Pulli miettii.

Kahden pitkän Etelä-Afrikan harjoitusleirin pohjustamat EM-kilpailut olivat Pullille välitavoite matkalla Tokion olympiakisoihin. Toruńin 824 rikkoi olympiarajan, joten se vapauttaa Pullin suunnittelemaan kevään ja kesän treeni- ja kilpailuohjelmaa.

– Timanttiliigaan on tarkoitus mennä mukaan, kun se alkaa, Pulli sanoi.