Kovia tuloksia heittolajeissa – Aleksi Hilska kaksoismestari varttitunnissa – 14-15-v. SM-kilpailut

14- ja 15-vuotiaiden SM-kilpailut jatkuivat lauantaina Kokkolassa Kirkonmäen kentällä. Hyviä tuloksia ja jännittäviä mitalikamppailuja nähtiin sekä juoksuradalla että kenttälajeissa, vaikka muutama ennakkosuosikki joutui tinkimään terävimmästä tuloskunnosta vammojen takia.

15-vuotiaiden poikien keihäänheiton Suomen mestaruuden voitti Tuupovaaran Urheilijoiden Topi Parviainen. Topi olisi mielellään nähnyt voittoheiton kantavan 10 metriä pidemmälle, kuin nyt mitattu pisin kiskaisu 69,91.

– Kyynärpää on ollut tosi kipeä, ja tänään heittämistä haittasi myös kova sivutuuli. Tosi pettynyt olen tulokseen, vaikka voitto tulikin. Viimeisissä heitoissa käsi ei enää tuntunut yhtä pahalta kuin alussa, mutta vähän tekniikkakin sen takia kärsi.

Kesällä Topi piti heittotauon kipujen ollessa pahimmillaan.

– Nyt on varmaan edessä lääkärikäynti. Jos vain pystyn, aion kyllä heittää vielä loppukauden kisoissa, Topi sanaili kisan jälkeen.

Nuorukaisen onneksi alkukausi sujui todella vahvasti. Joensuussa 600-grammainen keihäs lensi peräti 76,12, joka on pisin 14-vuotiaan mittauttama heitto maailmassa.

Kokkolassa Tuupovaaran Urheilijoiden vahvaa panosta täydensi toiseksi sijoittunut Juho Eskelinen (61,18). Kolmanneksi heitti Viitasaaren Viestin Topi Räsänen (60.54).

Ella Mäntylä ajaa sisään pyörähdystekniikkaa

Parviaisen tavoin metreistä joutui tinkimään 15-vuotiaiden tyttöjen kuulantyönnön Suomen mestari, Vähänkyrön Viestin Ella Mäntylä. Suomen mestaruus heltisi tuloksella 14,33, kun Ellan kauden paras on tähän mennessä kantanut 15,01.

– Kyynärpäävamman takia jouduin lepäämään melkein koko kesäkuun, kunnes kortisonipiikki helpotti tilannetta. Touko-kesäkuun alussa kävin pari kisaa, mutta tänään oli niiden jälkeen ensimmäinen kilpailu.

– Tuloksista näkee, ettei valmistautuminen ole mennyt kuten olisi pitänyt. Käsi oli hidas, voimatasot tavallista alempana ja tekniikkaankin jäi parannettavaa, Ella naurahti kuvatessaan tuntemuksiaan.

Hänen mukaansa SM-kilpailuihin valmistautumiseen vaikutti myös viikolla tullut tieto äidin vakavasta sairastumisesta.

– Sen takia en ollut edes varma, lähdenkö lainkaan kisaamaan. Ja loppukausikin on vielä kilpailujen osalta auki. Sen verran olen kuitenkin tulevaa ajatellut, että ensi kauden kilpailen jo pyörähdystekniikalla.

Aatu Kangasniemen kultaketju pitenee

15-vuotiaiden poikien kuularingissä Nurmijärven Yleisurheilun Aatu Kangasniemi teki vakuuttavaa jälkeä. Hän voitti perjantaisen moukarinheiton mestaruuden jatkeeksi kuulantyönnön mestaruuden pisimmän työnnön kannettua 19,69.

Moukarinheiton mestaruus perjantaina heltisi tuloksella 79,24, kun toiseksi sijoittunut Someron Esan Mico Lampinen lennätti moukarin parhaimmallaan lukemiin 68,93.

– Moukarinheitto ja kuulantyöntö kiinnostavat molemmat yhtä paljon tällä hetkellä ja kiekkoakin tulee joskus heiteltyä. Tänään oli aika vaikeaa, koska en oikein löytänyt kunnon otetta suorituksiin. Varmaan eilinen pitkä päivä kentälläkin vaikutti.

Aatu harmitteli varsinkin yliastuttua työntöään, joka kantoi reilut 20 metriä.

Yksi jännittävimmistä voittotaisteluista käytiin lauantaina 14-vuotiaiden tyttöjen pituushypyssä. Kangasniemen Kalskeen Anna-Riikka Klemola ponnisti viimeisellä yrityksellään kilpailua siihen asti johtaneen Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Nea Koppelin ohi.

Koppeli kuitenkin hallitsi hermonsa loistavasti ja hyppäsi kilpailun viimeisellä suorituksella voittotulokseksi 538, kun Klemolan paras kantoi 529.

– Ihan hyvät oli tunnelmat ennen viimeistä hyppyä, vaikka hieman myös hermostutti ja jännitti, kun Anna-Riikka meni ohi. Vähän jäi ratkaisuhypyssä ponnistus taakse, mutta tänään se oli kuitenkin riittävän hyvä, voittaja riemuitsi.

Aleksi Hilskalle kaksi kultamitalia vartin sisään

Iloaan ei pidätellyt myöskään Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aleksi Hilska. Hän voitti 15 minuutin sisään sekä 15-vuotiaiden poikien pituushypyn että 100 metrin aitajuoksun Suomen mestaruudet.

Voittotulokset olivat 670 sekä 13,63. Nuorukainen paransi molemmissa lajeissa ennätyksiään reilusti.

– Jätin pituudessa viimeisen hypyn käyttämättä, jotta sain vähän enemmän palautumisaikaa. Kumpikaan kultamitali ei ole toista kirkkaampi, vaan molemmat tuntuvat yhtä hienoilta. Se oli kuitenkin yllätys, että aidat kulki näin hyvin. Onneksi oli vastatuuli, koska myötäisessä aidat tahtovat tulla päälle, Hilska naureskeli.

SM-kilpailujen järjestelyistä vastaavat 100-vuotisjuhlavuottaan viettävä Kokkolan Veikot ja kruunupyyläinen IF Åsarna.

14-15-v. SM-kilpailuiden perjantain täydelliset tulokset

14-15-vuotiaiden SM-kilpailuiden lauantain täydelliset tulokset