Kotimaankatsaus 1.-2.9. – Ratina kutsuu Ruotsi-otteluun

Kotimaankatsaus 1.-2.9. – Ratina kutsuu Ruotsi-otteluun

(Kotimaankatsaus 1.-2.9.) SomE-heittäjät linkosivat pisimmälle Forssan moukarikisassa Vieremän heittomontussa. Tomas Wecksten voitti Suomi–Ruotsi-maaottelun seiväshypyn Tampereen Kauppatorilla.

22-vuotias Henri Liipola heitti Forssassa 70,37. Hän ylitti 70 metriä jo seitsemännen kerran tänä kesänä. 18-vuotias Johanna Witka heitti 58,03. Hän on heittänyt neljässä viime kilpailussaan uransa neljä parasta tulosta. Kumpaakin valmentaa Kari Pihkanen.

Pyhäselän Urheilijoiden 23-vuotias Laura Karkkulainen voitti Lieksassa 10000 metrin juoksussa kaikki miehetkin uudella ennätyksellään 37.03,1. Karkkulainen on kahtena viime kesänä sijoittunut Kalevan kisojen 5000 metrin juoksussa kahdeksanneksi.

Oriveden Ponnistuksen kilpailuissa 10-vuotiaat pojat tekivät ikäisekseen mainioita tuloksia. Seiväshypyssä ylittyi lähes kolme metriä ja kiekko lensi lähes 40 metriä. Eläintarhan urheilukentällä hyppäsi 71-vuotias Helsingin Kisa-Veikkojen Ari Uotila korkeutta 150 senttiä. 50 vuotta sitten hän oli kolmas Kalevan kisoissa.

Suomi–Ruotsi-maaottelu otti perjantaina varaslähdön Tampereen Kauppatorilla ja Suomi nykäisi miesten maaottelussa kahdeksan pisteen etumatkan. Ratinan stadion täyttyy lauantaina ja sunnuntaina. Järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön 11 maaotteluedustajaa kertoo tunnelmistaan:

(Mikko Nieminen.)

 

KOTIMAANKATSAUS 1.-2.9.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

FORSSA, Vieremä 1.9.2016 Forssan moukarikisa

Miehet,

Moukari: 1) Henri Liipola SomEsa 70,37, 2) Tuomas Kalliovaara LUU 56,94, 3) Jani Pihkanen SomEsa 56,28.

Naiset,

Moukari: 1) Johanna Witka 18 SomEsa 58,03, 2) Mira Kitula TöysVe 53,98.

Moukari: 1) Silja Kosonen 14 RaisKu 50,04 … 3) Marika Virtanen 13 RaisKu 46,11.

NURMIJÄRVI 1.9.2016 Klaukkalan syysmoukari & Nurmijärven Yleisurheilun mestaruustonnit

Naiset,

Moukari (3 kg): 1) Kati Rinnekari 17 NurmijYU 51,31.

Moukari (2,5 kg): 1) Pinja Kärhä 9 LoimJa 22,35.

ORIVESI 1.9.2016 Ponnistuksen sisulisäkilpailut

Pojat,

Seiväs: 1) Tommi Järvenpää 10 KeurKi 291.

Kiekko (600 g): 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 39,61.

TAMPERE, Kauppatori 2.9.2016 Suomi–Ruotsi-maaottelu, 1. päivä

Miehet,

Seiväs: 1) Tomas Wecksten FIN 520, 2-4) Eemeli Salomäki FIN & Mikael Westö FIN & Filip Gyllensten SWE 485, 5) Marcus Nilsson SWE 485, 6) Yannick Tregaro SWE 250. – Wecksten (505-xo, 520-o, 535-xx, 563-x).

Tulospalvelu:

Kilpailuraportti:

TÄYDENNYKSIÄ:

HELSINKI, Eläintarha 31.8.2016 Pomppu-Ukkojen kilpailut

Miehet,

Korkeus: 1) Ari Uotila 71 HKV 150. – Ikätasoitus: 226.

Kiekko (600 g): 1) Aatu Kangasniemi 10 PorvU 33,79.

LIEKSA 31.8.2016 Matin kuntokymppi

Naiset,

10000 m: 1) Laura Karkkulainen PyhäselU 37.03,1. – (Voitti sekakilpailun miehiä vastaan.)

PORI, Noormarkku 31.8.2016 Nopsan mestaruuskilpailut

Pojat,

Keihäs (400 g): 1) Manu Kankaanniemi 10 VammSV 37,71.

Tytöt,

Keihäs (400 g): 1) Nuppu Willman 9 NoormNo 222.