Kotimaan tuloksia: Seppänen moukaroi Töysässä 40-vuotiaiden SE:n – Verholle junioreiden Euroopan kärkitulos

Tuomas Seppänen heitti moukaria 40-vuotiaiden miesten Suomen ennätykseen 71,53 Töysässä Tour de Hammer -sarjan osakilpailussa. Noormarkun Nopsaa edustava Seppänen oli heittänyt edellisen SE:n 71,14 Virossa kolme viikkoa sitten.

Seppänen ylitti Töysässä 70 metriä jokaisella viidellä mitatulla heitollaan: 70,83 – 70,82 – 70,25 – 70,07 – 71,53. Toiseksi sijoittui Joensuun Katajan Markus Kokkonen tuloksella 68,33 ja kolmanneksi Lappajärven Veikkojen Jaakko Tenhunen ennätyksellään 66,15. Alajärven Ankkureiden Juhana Karjanlahti heitti saman tuloksen kuin Tenhunen, mutta jäi neljänneksi toiseksi pisimpien heittojen vertailussa.

Toukokuussa 40 vuotta täyttänyt Seppänen on saavuttanut Kalevan kisoissa yhden mestaruuden, peräti 11 hopeaa ja kolme pronssia. Enemmän kuin 15 moukarimitalia Kalevan kisoista ovat haalineet vain Harri Huhtala (17) ja Merja Korpela (19). Seppänen on ylittänyt 70 metriä jo 19 peräkkäisenä vuonna. Hänen ennätyksensä on kymmenen vuoden takainen 76,20. Seppänen on pitkällä urallaan edustanut Suomea kaksissa MM-kilpailuissa ja kuusissa EM-kilpailuissa.

Naisten kilpailun Töysässä voitti IF Åsarnan Charlotta Sandkulla tuloksella 66,01. Toiseksi sijoittui Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkäläinen tuloksella 62,67 ja kolmanneksi JKU:n Aada Koppeli tuloksella 62,59. Sandkullan ennätys on 69,37.

Kangasalan Kisan Janne Verho voitti 17-vuotiaiden poikien kilpailun ennätyksellään ja alle 18-vuotiaiden Euroopan kärkituloksella 76,26. Sarjassa heitetään viisikiloista moukaria. Keiteleen Nujun Venla Siekkinen oli paras 17-vuotiaiden tyttöjen kilpailussa ennätyksellään 65,79.

(Jyrki Repola.)

Töysä:

Tour de Hammer:

Miehet, moukari: 1) Tuomas Seppänen NoorNo 71,53 (40-v. SE), 2) Markus Kokkonen JoensKa 68,33, 3) Jaakko Tenhunen LappajVe 66,15, 4) Juhana Karjanlahti AlajAn 66,15, 5) Arttu Väänänen VarpaisjVi 65,46, 6) Juha Närhi LempKiYU 64,87, 7) Elmeri Eskola TampPy 64,37, 8) Reko Tuominen TarvasjU 61,98, 9) Janne Verho KangasalKi 59,73.

Naiset, moukari: 1) Charlotta Sandkulla IFÅsarna 66,01, 2) Emmi Mäkäläinen JKU 62,67, 3) Aada Koppeli JKU 62,59, 4) Andrea Österman HIFK 58,91, 5) Ilona Verho KangasalKi 54,23, 6) Jonna Järvelä KaustPV 50,67, 7) Olivia Laasanen IlmajKi 50,23.

Juniorit,

M19 moukari (6 kg): 1) Eetu Saramäki PetäjvPe 64,05, 2) Sakari Mäkelä LahdA 63,79.

M17 moukari (5 kg): 1) Janne Verho KangasalKi 76,26, 2) Volmari Paananen TampPy 66,60, 3) Konsta Hämelehto KaipVi 62,38, 4) Arttu Syväkoski KaustPV 54,90.

N19 moukari: 1) Hanna Siirilä AlajAn 54,81, 2) Anni Syväkoski KaustPV 52,63.

N17 moukari (3 kg): 1) Venla Siekkinen KeitNu 65,79, 2) Aliisa Pollari AlavU 63,87, 3) Hanna Siirilä AlajAn 62,77, 4) Kiira Kahilainen JKU 56,58, 5) Sanni Peltonen TampPy 55,19, 6) Milla Byström IKFalken 43,92, 7) Veera Linna TampPy 42,48.

Porvoo:

Huippukisat

Miehet, 100 m (0,8 m/s): 1) Roope Saarinen ViipU 10,87, 2) Joonas Liukkonen PolvijU 10,99, 3) Elliot Schmidt BogåAk 11,00.

Naiset, 800 m: 1) Elle Ceder HKV 2.10,91, 2) Senni Koski HyvinkSU 2.11,36.

Sastamala, Vammala:

Nuorten Timanttikisat:

M19 pituus: 1) Jussi Nerg JKU 712 (1,5 m/s), 2) Samuel Jussila NoorNo 697 (-1,9 m/s).

M17 3-loikka: 1) Rasmus Majuri KiukKi 13,18 (-1,0 m/s).

M17 keihäs (700 g): 1) Eino Isometsä PorYU 60,85.

N19 400 m: 1) Ella Keinonen RaisKu 56,70, 2) Milla Ritvonen VammSV 57,04.

N17 1500 m: 1) Miina Hänninen JKU 4.50,66.

N17 kuula (3 kg): 1) Wilhelmiina Mäkelä MarttMu 15,07.

Kuopio:

Hannes Junior Games:

Miehet, 400 m: 1) Juho Pirskanen HKV 49,79, 2) Jouko Juntunen TampPy (45-v.) 52,37.

Naiset, 100 m (-1,3 m/s): 1) Milla Kangas OulPy 12,25.

1500 m: 1) Aino Suomalainen VieremKo 4.47,83, 2) Iiris Airaksinen SiilPo 4.48,48.

Kiekko: 1) Taija Tirkkonen KeitKu 44,00.

M19 kuula (6 kg): 1) Teo Hietalahti SavonlRi 16,29.

M17 kuula (5 kg): 1) Teo Hietalahti SavonlRi 18,66, 2) Pentti Torvi HimangU 17,36.

M17 kiekko (1,5 kg): 1) Einari Reunamo PorYU 51,57, 2) Oiva Matikainen EspTa 50,51.

Kuusankoski:

Kouvola Junior Games:

M19 kiekko (1,75 kg): 1) Aarni Ikäheimo EspTa 48,47.

N15 80 m aj (-1,6 m/s): 1) Hilla Kalliomäki ValkKa 11,90.

N15 pituus: 1) Taika Huttunen KU-58 513, 2) Hilla Kalliomäki ValkKa 512.

Alavus:

Töysän Vedon 90-vuotisjuhlakisat:

Miehet, keihäs: 1) Ewald Jansen RSA 73,36, 2) Oskari Leppäaho AlajA 64,10.

Naiset, Keihäs 1) Mariné Grobler RSA 51,71.

Share post