Kotaja murskasi 200 metrin SE:n – Piispanen kelasi maailman kärkiajan

Suomalaiset voittivat kaksi kultamitalia ja kaksi hopeamitalia pyörätuolikelaajien suurimmissa jokavuotisissa klassikkokilpailuissa Nottwilissä, Sveitsissä. Luokassa 54 Amanda Kotaja voitti naisten 200 metriä ja paransi omaa seitsemän vuotta vanhaa Suomen ennätystään lähes sekunnin aikaan 28,25.

Kotajan aika on myös maailman tämän vuoden kärkitulos eikä jää kuin 0,08 sekuntia sveitsiläisen Manuela Schaerin Euroopan ennätyksestä.

– Todella hyvät fiilikset. Osasin odottaa jotakin tämänsuuntaista, sillä koko harjoituskausi on ollut ehjä. Oma jännitys purkautui ja nyt on hyvä olo, Kotaja iloitsi.

– 100 metriä on yhä päälajini. Kunto ja vauhtikestävyys ovat ehjän harjoituskauden vuoksi nousseet ja varmaankin siksi 200 metriä kulki nyt niin hyvin.

– Merkittäviä muutoksia harjoitusohjelmaan ei ole tehty. Kelausasento ja kelauskapulat ovat edelleen samat. Pientä hienosääntöä kehon tasapainottamiseksi vielä paremmin on ollut ohjelmassa.

– Hyvä että tulee uusia nuoria naisurheilijoita. Olen aidosti vähän huolestunut lajimme tulevaisuudesta huipulla ja koetan itse esikuvana olla mahdollisimman lähestyttävä kaikille vammaisurheilusta kiinnostuneille tytöille. Näkyvyystyötä tarvitaan tietysti varsinkin liiton taholta ja mediassa, Kotaja sanoi.

20-vuotias Sini Paukkeri sijoittui Kotajan voittamassa kilpailussa yhdeksänneksi. Hän paransi ennätystään toista sekuntia aikaan 31,69.

Piispanen hylättiin ensin, mutta hylkäys peruttiin

Miesten luokassa 51 maailmanennätysmies Toni Piispanen kelasi 200 metrillä arvokkaan voiton belgialaisesta haastajastaan Roger Habschista ajoin 37,11 – 37,87. Piispasen aika on maailman tämän vuoden kärkitulos. Hänen nimissään oleva ME on 36,35.

– Yllätyin hylkäyksestä. Se oli kuitenkin perussettiä. Silloin kun viereinen rata on tyhjä, niin suoralla kelattaessa rengas saa olla viereisellä radalla eikä rataviivasta tarvitse välittää, Piispanen kuvasi sääntökohtaa.

– Lähtö ja kaarre menivät tosi mallikkaasti. Pientä vastatuulta oli ja sai työntää kunnolla. Loppukaarteessa sain käyttää omaa vahvuuttani ja pääsin maksimivauhdissa loppusuoralle.

– 150 metrin kohdalla alkoi pikkuisen vääntämään vasemmalle ja siinä annoin mennä rataviivan yli, koska viereinen tyhjä rata ei häiritse kanssakilpailijaa.

– Maksimivauhti oli korkea. Olen panostanut harjoittelussa nyt 100 metrille ja tavoittelen heti alkukaudesta sillä matkalla kovaa aikaa. Syyskuussa kelaan belgialaisia vastaan Brysselin GP:ssä, Piispanen kertoi.

Tähti kelasi toiseksi britti Maguiren jälkeen

Paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti kelasi luokassa 54 toiseksi ajalla 24,90. Tähteä 14 vuotta nuorempi britti Nathan Maguire voitti ajalla 24,67. Tähden 200 metrin Suomen ennätys vuodelta 2018 on 24,40.

Esa-Pekka Mattila kelasi samassa kilpailussa viidenneksi runsaan sekunnin Tähdelle häviten ajalla 25,98.

– Harjoituskausi oli aika rankka. Onneksi Espanjassa ei kuitenkaan enää ole korona ollenkaan haitannut harjoittelua. Nopeustason pyrin pitämään yllä, mutta tänä vuonna kiinnostavat myös pidempien matkojen 400 ja 800 metrin Suomen ennätykset, Tähti kertoi.

Luokassa 34 Henry Manni sijoittui samalla matkalla toiseksi tunisialaisen ME-miehen Walid Ktilan jälkeen, mutta reilusti edellä muita kilpailijoita. Mannin aika oli 27,67. Hänen Suomen ennätyksensä on 27,16.

– Harjoituskaudella ei ollut mitään vammoja ja onnistuin välttelemään koronaa. Tämän kesän aikatavoite ovat Suomen ennätykset 100 ja 200 metrillä. Ne ovat minulla jo ”hanska-ajalta” ennen kelauskapuloiden käyttöönottoa, kertoi Manni.

Henry Manni ja Leo-Pekka Tähti osallistuivat myöhemmin samana päivänä myös 800 metrille. Manni oli kolmas luokassa 34 ajalla 1.47,12 ja Tähti yhdeksäs luokassa 54 ajalla 1.36,69.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto. Kuvat: Mikko Peltonen.)

 

NOTTWIL (SUI) 26.5.2022 Avoimet Sveitsin mestaruuskilpailut, 1. päivä

Miehet,

200 m, luokka 34 (0,7 m/s): 1) Walid Ktila Tunisia 26,70, 2) Henry Manni Suomi 27,67 (kkk), 3) Stefan Rusch Hollanti 29,89.

200 m, luokka 51 (1,1): 1) Toni Piispanen Suomi 37,11 (maailman kärkitulos), 2) Roger Habsch Belgia 37,87, 3) Helder Mestre Portugali 43,52.

200 m, luokka 54 (0,3 m/s): 1) Nathan Maguire Britannia 24,67, 2) Leo-Pekka Tähti Suomi 24,90 (kkk), 3) Rens van de Waterlaat Hollanti 25,36 … 5) Esa-Pekka Mattila Suomi 25,98, 15) Niko Ristiranta Suomi 28,30 (0,7 m/s).

800 m, luokka 34: 1) Walid Ktila Tunisia 1.42,21, 2) Rheed McCracken Australia 1.46,06, 3) Henry Manni Suomi 1.47,12 (kkk).

800 m, luokka 34: 1) Marcel Hug Sveitsi 1.29,91 (EE), 2) Nathan Maguire Britannia 1.31,16, 3) Julien Casoli Ranska 1.34.37 … 9) Leo-Pekka Tähti Suomi 1.36,69 (kkk).

Naiset,

200 m, luokka 53 (0,0 m/s): 1) Catherine Debrunner Sveitsi 27,47 (ME).

200 m, luokka 54 (0,7): 1) Amanda Kotaja Suomi 28,25 (maailman kärkitulos & SE, ent. 29,18 -15), 2) Marie Emmanuelle Alphonse Mauritius 28,51, 3) Alexandra Helbling Sveitsi 29,23 … 9) Sini Paukkeri Suomi 31,69.