Kotaja kelasi 200 metrin Euroopan ennätyksen – Manni rikkoi SE:n – Tähti, Piispanen ja Mattila avasivat myös kautensa lupaavasti

Pyörätuolikelauksen luokan 54 maailmanmestari Amanda Kotaja avasi kilpailukautensa Sveitsissä loistavasti uudella Euroopan ennätyksellä. Kotaja voitti 200 metriä Daniela Jutzelerin muistokilpailuissa Arbonissa ajalla 28,07.

Vampulan Urheilijoita edustava Kotaja paransi sveitsiläisen Manuela Schaerin kolme vuotta vanhaa EE:tä 0,10 sekuntia ja omaa viimevuotista SE:tään 0,18 sekuntia. ME on kanadalaisen Chantal Petitclercin vuonna 2008 kelaama 27,52.

– Oli aika kylmä eikä tuulikaan ollut aivan optimaalinen. Mutta ilmeisesti on ihan hyvä kunto, Kotaja iloitsi onnistunutta kauden avaustaan.

– Kauden kohokohta ovat Pariisin MM-kilpailut. Lisäksi haluaisin rikkoa vanhan 100 metrin ennätykseni.

Kotaja voitti Arbonissa myös 100 metriä loistoajalla 15,74, joka on maailman tämän kauden kärkitulos. Kotajan SE on vain 0,10 sekuntia parempi. Sen hän kelasi samalla Arbonin radalla jo kahdeksan vuotta sitten.

– Ratahan täällä on mielettömän hyvä. Yksi maailman parhaista. Se on edelleen sama rata kuin oli vuonna 2015 ja tuntuu, että se paranee vaan, Kotaja kuvaili suorituspaikkaa.

Manni paransi seitsemän vuotta vanhaa SE:tään

Luokan 34 Euroopan mestari Henry Manni Länsi-Uudenmaan Urheilijoista kelasi Arbonissa 100 metrin uuden Suomen ennätyksen 15,44. Entinen SE 15,46 oli Mannin itsensä nimissä vuodelta 2016.

– Tätä on pitkään haettu ja olen totta kai tyytyväinen. Uskon silti, että vielä kovempaan aikaan on mahdollisuus, Manni sanoi.

Vain tunisialainen ME-mies Walid Ktila ja Mauritiusta edustava Roberto Michel olivat aavistuksen Mannia nopeampia ajoin 15,32 ja 15,39.

– Jännä lähtö. Kelasin nyt satasen ensimmäisen kerran uudella tuolilla ja pohjalla oli 800 metrin kilpailu vain yksi tunti ja 18 minuuttia aikaisemmin ja se oli mennyt todella huonosti, Manni kertoi.

– 800 metrillä uudella tuolilla oli vähän haastetta. Istun siinä aiempaa alempana ja ohjauspumppu on edelleen vähän löysä.

Manni kelasi 800 metrillä kuudenneksi ajalla 1.48,28. Kovatasoisen kilpailun voitti kanadalainen Austin Smeenk. Manni kukisti tämänkin matkan ME-miehen Walid Ktilan, joka jäi seitsemänneksi.

– Pariisin MM-kilpailuissa kelaan kolme matkaa 100, 400 ja 800 metriä ja mahdollisuus menestyä on jokaisella, Manni kertoi.

Tähti kelasi maailman kärkiajan satasella – Mattila voitti 200 metriä

Luokan 54 paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti voitti miesten 100 metriä maailman tämän kauden kärkiajalla 13,82. Tähti oli kilpailun ainoa 14 sekunnin alittaja.

Aiempaa maailman kärkitulosta 13,85 piti hallussaan thaimaalainen Athiwat Paeng-Nuea, joka kukisti Tähden Tokion paralympiakisoissa.

Tähti kelasi myös 400 metriä upeasti 46,76 sijoittuen toiseksi. Tähden viisi vuotta vanha SE on vain 0,03 sekuntia tätä parempi. 400 metrin voittaja oli Britannian Nathan Maguire ajalla 45,78.

Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila voitti 200 metriä ajalla 25,77. Mattilan aika sijoittuu tämän vuoden maailmantilastossa viidenneksi. 400 metrin kärkikaksikko Maguire ja Tähti eivät osallistuneet 200 metrin kilpailuun.

Piispanen kelasi kahdesti toiseksi – Habsch paransi ME:tä

200 metrin ME-mies Toni Piispanen kelasi luokassa 51 kovan ajan 37,44, mutta kärsi tappion belgialaiselle Roger Habschille, jonka aika 36,80 on kaikkien aikojen maailmantilaston toiseksi paras.

Espoon Tapioita edustavan Piispasen nimissä oleva luokan 51 maailmanennätys on 36,35, jonka hän kelasi toissakesänä Jyväskylässä.

Muutama tunti myöhemmin 100 metrillä Habsch oli ylivoimaisesti nopein ja kelasi pikamatkan uuden ME:n 19,32. Entinen 19,68 oli hänen omissa nimissään viime vuodelta. Piispanen oli tälläkin matkalla toinen ajallaan 20,15.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

ARBON (SUI) 18.5.2023 Daniela Jutzelerin muistokilpailut

Miehet,

100 m, luokka 34: 1) Walid Ktila Tunisia 15,32, 2) Roberto Michel Mauritius 15,39, 3) Henry Manni 15,44 (SE, ent. 15,46 Manni 2016).

100 m, luokka 51: 1) Roger Habsch Belgia 19,32 (ME, ent. 19,68 Habsch 2022), 2) Toni Piispanen Suomi 20,15 (kkk), 3) Peter Genyn Belgia 20,22.

100 m, luokka 54: 1) Leo-Pekka Tähti 13,82 (kk), 2) Luke Bailey Australia 14,12 3) Yasser Musanganya Ranska 14,24 … 11) Esa-Pekka Mattila Suomi 14,86.

200 m, luokka 51: 1) Habsch 36,80 (kk), 2) Piispanen 37,44 (kkk), 3) Genyn 38,01.

200 m, luokka 54: 1) Mattila 25,77 (kkk), 2) Richard Chiassaro Britannia 25,91.

400 m, luokka 54: 1) Nathan Maguire Britannia 45,78, 2) Tähti 46,76 (kkk), 3) Chiassaro 47,07

800 m, luokka 34: 1) Austin Smeenk Kanada 1.40,30, 2) Rheed McCracken Australia 1.43,38, 3) Ahmed Nawad Arabiemiraatit 1.43,75 … 6) Manni 1.48,28 (kkk).

Naiset,

100 m, luokka 54: 1) Amanda Kotaja Suomi 15,74 (kk), 2) Marie Emmanuelle Alphonse Mauritius 15,95, 3) Lea Bayekula Belgia 16,22 … 10) Sini Paukkeri Suomi 18,10.

200 m, luokka 54: 1) Kotaja 28,07 (kk & EE & SE, ent. EE 28,17 Manuela Schaer Sveitsi 2020, ent. SE 28,25 Kotaja 2022).

400 m, luokka 54: 1) Bayekula 53,24 … 11) Sini Paukkeri Suomi 64,07 (kkk).

LIVE-Tulospalvelu: https://www.spv.ch/en/sport/major-events/parathletics/information-for-athletes