Kosonen voitti talvimestaruuskilpailujen kaksintaistelun – Liipola voitti, muttei toivomallaan tuloksella: ”Jalat oli kahvilla” – VIDEO

Naisten moukarinheiton Suomen talvimestaruudesta heitettiin lauantaina Kaustisella tasokas kaksintaistelu, jonka päätteeksi Turun Urheiluliiton Silja Kosonen uusi mestaruuden tuulisessa ja koleassa säässä tuloksella 71,37. Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen rikkoi toisen kerran urallaan 70 metriä ja oli toinen ennätyksellään 70,41.

Vuosi sitten Kosonen vei talvimestaruuden tuloksella 68,84. Nyt tulossarjaan mahtuivat voittoheiton ohella myös 70,68 ja 71,09 kantaneet heitot.

– Ero viime vuoteen verrattuna on varmaan se, että olen päässyt harjoittelemaan terveenä. Ei ole sattunut mihinkään eikä ole ollut häiriötekijöitä. Jalat ovat hyvässä kunnossa, Kosonen tuumi.

Pientä lisävirettä Kosonen sai Koskisen toisen kierroksen 70-metrisestä.

– Ainakin kolmannen heiton se sekoitti. Huomasin heti, että tuli yliyritystä, mutta sain sitten ajatukset kasattua. Hyvä vaan, että saa kotimaassakin hyvää kilpailua, Kosonen kiitteli.

Kososen seuraava kilpailu on tulevan viikonvaihteen heittolajien Euroopan Cup Leiriassa, Portugalissa. Kaustisen kilpailu lupaa hyvää myös Leirian kilpailulle, jonka yhteydessä Kososella on Portugalissa harjoitusleiri.

– Nämä heitot eivät vielä olleet mitenkään hirveän kovatehoisia. Sellaisia teknisesti hyviä perusheittoja, jotka tuntuivat kivalta, Kosonen tuumi.

Koskinen: ”Harmittaa etten päässyt lyömään Siljalle kampoihin”

Koskisen uran toinen 70 metriä rikkonut kilpailuheitto jätti hänet kaksijakoisiin tunnelmiin. Harjoitusten perusteella Koskinen odotteli vielä pidempiä kaaria.

– En varmaan koskaan ole ollut ennätyksen jälkeen pettynyt. Kroppa tuntui hyvältä heti lämmittelyheitoissa, mutta kilpailussa tuli yliyritystä ja heitot olivat hirveää repimistä, Koskinen sanoi.

Koskinen odottaa kesällä jatkoa yli 70 metrin heitoille.

– Treenit ovat menneet tosi hyvin. Olen vienyt ominaisuuksia eteenpäin ja tehnyt ennätyksen kaikenpainoisilla moukareilla, Koskinen sanoi.

Toinen sija oli Koskiselle ensimmäinen talvimestaruuskilpailuissa. Kahdella viime kerralla hän oli kolmas.

– Kai tämä sitten on kehitystä. Toki harmittaa, etten päässyt lyömään kampoihin Siljalle, mutta ehkä sitten ensi vuonna, Koskinen tuumi.

Liipolalle neljäs mestaruus: ”Odotin pidempiä heittoja”

Henri Liipola voitti miesten mestaruuden moukarinheiton talvimestaruuskilpailuissa jo neljättä kertaa. Lauantain kilpailussa siihen riitti 70,73.

– Kova harjoitushan tämä minulle oli. Kisaan ei valmistauduttu mitenkään, mutta odotin silti pidempää heittoa, kun Leirian kisan karsinnassa heitin yli 73 metriä, Liipola viittasi viikon kuluttua Portugalissa käytävän heittolajien Euroopan cupin karsintaan, joka heitettiin Tampereella.

Liipolan voitto tuli ylivoimaisesti, kun kaikki lajin kärkinimet eivät talvimestaruusmittelöön osallistuneet. Sjundeå IF:n Roope Auvinen oli toinen 66,58 kantaneella heitolla ja Alajärven Ankkurien Juhana Karjanlahti kolmas tuloksella 65,58.

– Rennosti sai heittää, mutta jalat oli kahvilla. Heittäminen ei ollut niin terävää, kuin olisi voinut olla. Tekniikka oli ihan jees, Liipola tuumi.

Liipola: ”Leiriassa tavoitteena 73-75-metrinen”

Liipolalle vuoden ensimmäisen todellinen kunnonmittari on tulevassa viikonvaihteessa Leiriassa käytävä heittolajien Euroopan cup.

– Sunnuntaina lähdetään viikoksi Portugaliin ja viikonvaihteessa tavoittelen Euroopan cupissa 73-75 metrin heittoa, Liipola sanoo.

Liipolan mukaan takana on hyvä harjoituskausi.

– Kolmisen viikkoa sitten oli pieniä ylikunnon merkkejä, mutta siihen reagoitiin nopeasti, Liipola tuumi.

Kangasniemi ja Kujanpää heittivät pisimmät juniorikaaret

Valkeakosken Hakan Elisabet Kujanpää voitti 17-vuotiaiden tyttöjen mestaruuden. Hän heitti kolmikiloisella moukarilla mainion tuloksen 67,54. Noormarkun Nopsan Pinja Kärhä oli toinen tuloksella 63,55. Kujanpään tulos on 17-vuotiaiden kaikkien aikojen neljänneksi paras.

Nurmijärven Yleisurheilun Aatu Kangasniemi voitti 17-vuotiaiden poikien mestaruuden heitettyään 74,28. Toinen oli Kenttäurheilijat-58:n kiekonheittäjä Mico Lampinen ennätyksellään 71,78. Entinen ennätys koheni 2,38 metriä. Turun Urheiluliiton Tomi Kuusisto paransi ennätystään 5,67 metriä tulokseen 63,23 ja oli kolmas.

Max Lampinen ja Sandkulla 19-vuotiaiden mestarit

Viimekesäinen MM-kilpailuiden hopeamitalisti Max Lampinen voitti 19-vuotiaiden miesten mestaruuden tuloksella 72,55.

– Oma tavoite oli heittää paremmin kuin aikaisempina vuosina näissä kisoissa. Aiemmin tuli 69-metrisiä ja nyt tuli pari metriä lisää, mikä oli ihan jees, Lampinen sanoi.

Lampisen sarja oli tasaisen hyvä: (x, 70,88, 72,46, 69,95, 70,75, 72,55).

– Pari flunssaa on hidastanut harjoituskautta, mutta punttitulokset ovat kehittyneet ja muutenkin on mennyt hyvin, kertoi Lampinen.

Toinen ja kolmas Lampisen jälkeen olivat Tarvasjoen Urheilijoiden Reko Tuominen ja Nurmijärven Yleisurheilun Mikko Huhta tuloksin 62,88 ja 60,78.

19-vuotiaiden naisten mestari Kruunupyyn Åsarnan Charlotta Sandkulla paransi ennätystään 3,78 metriä ja rikkoi ensi kerran naisten moukarilla 60 metrin rajan.

Sandkulla paransi ennätystään toisella kierroksella 61,82:een ja hänen viimeinen heittonsa kantoi vielä paremmin 63,07. Uusi ennätys nostaa hänet 19-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi.

Sandkullan jälkeen toinen ja kolmas olivat Esbo IF:n Taru Killinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkäläinen tuloksin 57,39 ja 55,64.

(Videot: Kalle Lehmusvuori.)

 

KAUSTINEN 3.3.2023 Moukarinheiton talvimestaruuskilpailut

(Lämpötila 2°C.)

Miehet,

Moukari: 1) Henri Liipola TammRy 70,73 (kkk), 2) Roope Auvinen SjuIF 66,58, 3) Juhana Karjanlahti AlajAn 65,58, 4) Elmeri Eskola SäkylU 60,97, 5) Risto Kauppinen KangKi 59,72, 6) Simon Solvin PedersFa 58,95, 7) Kimi Rinnekari NurmijYU 58,49, 8) Lauri Hirvelä JämsänkIl 57,60, 9) Oskari Eskola SäkylU 56,28, 10) Jani Pihkanen TuUL 44,36.

M19 Moukari (6 kg): 1) Max Lampinen KU-58 72,55, 2) Reko Tuominen TarvasjU 62,88, Mikko Huhta NurmijYU 60,78, 4) Samuel Puustinen BorgåAk 56,41, 5) Pyry Selin LA 55,38, 6) Olavi Yli-Mannila AlajAn 54,89, 7) Jani Laakso TammRy 50,03.

M17 Moukari (5 kg): 1) Aatu Kangasniemi NurmijYU 74,28, 2) Mico Lampinen KU-58 71,78, 3) Tomi Kuusisto TuUL 63,23, 4) Isko Kovanen JoKa 56,78.

M15 Moukari (4 kg): 1) Jere Murto AlavVi 51,34.

Naiset,

Moukari: 1) Silja Kosonen TuUL 71,37 (kkk), 2) Suvi Koskinen KauhajKa 70,41 (ka-5), 3) Kiira Väänänen VarpaisjVi 63,30, 4) Johanna Witka TammRy 58,30, 5) Julia Kivinen KaustPV 57,42, 6) Tiina Rinnekari NurmijYU 56,78, 7) Tytti Oikarainen PosPy 56,56, 8) Aino-Kaisa Sihvonen VirtainU 51,23, 9) Marika Virtanen TuUL 50,04, 10) Henna Salminen TammRy 45,05. – Kosonen (69,92, 70,68, 67,50, x, 71,09, 71.37). Koskinen (x, 70,41, x, x, 68,90, x).

N19 Moukari: 1) Charlotta Sandkulla KronÅs 63,07 (19-v. ka-7), 2) Taru Killinen Esbo IF 57,39, 3) Emmi Mäkäläinen JKU 55,64, 4) Emmi Malo LopenU 51,52, 5) Sara Puustinen Borgåk 43,31. – (Sandkulla olisi ollut naisten kilpailun 4:s ja Killinen 7:s.)

N17 Moukari (3 kg): 1) Elisabet Kujanpää ValkeakHa 67,54 (17-v. ka-4), 2) Pinja Kärhä NoormNo 63,55, 3) Aino Ikäheimo EspTa 56.50, 4) Venla Kärhä NoormNo 56,48, 5) Sanni Jokela AlavuU 55,35, 6) Jonna Järvelä KaustPV 50,73.

N15 Moukari (3 kg): 1) Hanna Siirilä AlajAn 53,22, 2) Olivia Laasanen IlmajKi 51,93, 3) Iitu Riekkinen JKU 51,16, 4) Anni Syväkoski KaustPV 48,71.