Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo puolestaan heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.
– Ajattelin, että toka heitto tulee, kun olin päästänyt irti moukarista ja katsoin, mihin se lensi. Ajattelin, että alkaa kutosella, kun osui sen verran vahvasti verkkoon. Näköjään se riitti. Nyt pääsee rennoin mielin finaaliin, Kosonen sanoi tyytyväisenä.
Hänelle karsinnan selvittäminen yhdellä heitolla oli toivottu tilanne.
– Kerrankin meni EM-karsinta vähän helpommin. Tähän asti ne ovat olleet vähän stressaavampia.
Kososella on kauden pääkilpailuissa hyvä fiilis. Myös rinki sai kehuja.
– Oli hyvä. Tykkäsin, että kyllä siinä pyörii vähän väsyneemmilläkin jaloilla, mutta oli kyllä ihan hyvä fiilis tänään.
Kosonen pääsee jälleen jakamaan finaalitunnelmat kaverinsa Krista Tervon kanssa.
– Se on kyllä kiva. Varsinkin, kun Kristalla oli tässä vaikeampaa muutama viikko. On hienoa, että hän pääsi tänne ja pääsi finaaliin. Krista on yksi parhaista kavereista, niin onhan se hienoa taas päästä yhteen finaaliin lisää hänen kanssaan.
Kosonen on puhunut toukokuusta asti siitä, että haluaa olla EM-kilpailuissa kauden parhaassa tuloskunnossaan.
Tuntuuko nyt siltä, että olet?
– Kyllä minusta tuntuu. Kuulin, kun osui häkkiin ja silti meni noin kauas. Se lupaa ihan hyvää. Olen ihan luottavaisin fiiliksin tässä kohdassa.

”Siinä oli jo potentiaalia johonkin”
Tervo oli karsintaryhmässään kolmas. Hänen edellään olivat kaksi karsintarajan ylittänyttä heittäjää. Tanskan Katrine Koch Jacobsen heitti 72,62 ja Norjan Beatrice Nedberge Llano 72,09.
Tervo heitti ensimmäisellään 67,59, toinen heitto ei onnistunut ja Tervo astui sen yli.
– Eka oli semmoinen tosi kevyt heitto. Siinä oli varmasti varovaisuutta mukana. Vaikka selässä ei tuntunut tänään mitään, mutta kun on tuntunut, ehkä takaraivossa oli jotain, Tervo tuumi.
Toiseen heittoon tuli Tervon mukaan tehoa ja tekniikkavirhe, kolmatta hän kuvasi perusheitoksi. Se antoi kuitenkin lupaavan katsauksen tilanteesta.
– Se meni verkon kautta, joten siinä oli jo potentiaalia johonkin, Tervo sanoi.
Selässä olleet tuntemukset toivat maustetta viime viikkoihin ja karsintaan.
– Vähän ehkä jännitti, kun olen heittänyt niin vähän viimeiseen kuukauteen. Verkkaheitoissa oli pieniä virheitä, jotka aiheuttivat sen, että ne menivät verkkoon. Mutta ei siinä, minulla verkkaheitot ovat aina jotenkin tosi huonoja,
Kolmas heitto jätti Tervolle hyvän tunteen.
– Olen ylipäätään ylpeä siitä, että uskalsin lähteä tänne kisoihin.
Naisten moukarin finaali heitetään keskiviikkona.

Senni Salminen karsiutui loppukilpailusta: ”Ainut hyvä asia oli, ettei tullut yhtään ruksia”
Kolmiloikkaaja Senni Salminen ei yltänyt toivottuun tulokseen kolmiloikan karsinnassa. Salminen hyppäsi parhaallaan 13,53. Kaksi muuta kantoivat 13,28 ja 13,44. Salminen oli karsinnan 21:s. Karsintarajan 14,15 ylitti kaikkiaan seitsemän hyppääjää.
Kovatasoisessa karsinnassa finaaliin vaadittiin 14,03.
– Ainut hyvä asia oli, ettei tullut yhtään ruksia. Niitä on taas paukutettu tämä kesä, Salminen sanoi.
Salmisen kesä on ollut rikkonainen. Se on vaikuttanut juoksuharjoitteluun, mikä näkyy nopeudessa.
– Lankulle oli hyvä rytmi. Ekassa hypyssä oli viimeiseen loikkaan asti oikein hyvät ainekset. Vikalla en tehnyt mitään, niin sitten oltiinkin todella ennenaikaisesti kasassa, Salminen sanoi.
Yleisurheilun EM-kilpailut, Birmingham
Naiset, kolmiloikan karsinta (karsintaraja 14,15):
1) Erika Giorgia Anoeta Saraceni Italia 14,50, 2) Darya Derkach Italia 14,42, 3) Ilona Masson Belgia 14,35, 4) Kira Wittmann Saksa 14,26, 5) Tugba Danismaz Turkki 14,23, 6) Maja Åskag Ruotsi 14,21, 7) Ivana Španovic Serbia 14,21, 8) Aleksandra Nacheva Bulgaria 14,13, 9) Gabriela Petrova Bulgaria 14,11, 10) Saliyya Guisse Belgia 14,07, 11) Neja Filipic Slovenia 14,05, 12) Elena Andreea Talos Romania 14,03,…21) Senni Salminen Suomi 13,53.
Naiset, moukarinheiton karsinta (karsintaraja 71,50):
1) Katrine Koch Jacobsen Tanska 72,62, 2) Beatrice Nedberge Llano Norja 72,09, 3) Silja Kosonen Suomi 72,02, 4) Sara Fantini Italia 70,51, 5) Krista Tervo Suomi 70,42, 6) Guðrún Karítas Hallgrímsdóttir Islanti 70,31, 7) Aileen Kuhn Saksa 70,14, 8) Nicola Tuthill Irlanti 70,09, 9) Aleksandra Smiech Puola 68,93, 10) Charlotte Payne Iso-Britannia 68,89, 11) Anita Wlodarczyk Puola 68,70, 12) Stamatia Alexandra Scarvelis Kreikka 68,49.



