Silja Kosonen heitti ennätyksen ja olympiarajan karsinnassa – Koskinen ja Tervo onnistuivat omalle tasolleen – Mäkelä ja Salminen eivät ehtineet kuntoutua MM-kilpailuihin

Nuorten maailmanmestari Silja Kosonen onnistui Budapestin MM-kilpailuiden naisten moukariheiton karsinnassa loistavasti. Kosonen voitti oman ryhmänsä omalla ennätyksellään 74,19, joka rikkoo Pariisin olympiakisojen 74 metrin tulosrajan.

– Ekalla heitolla tuli rasti. Se alkoi mietityttää, mutta aika hyvin kasasin itseni toiseen heittoon. Katselin Wilman (Murto) hyppyjä välillä. Tuli ennätys, Kosonen kertoi.

Kosonen,20, paransi ennätystään 41 senttiä. Krista Tervon Suomen ennätys jäi vielä 21 sentin päähän.

– Keli oli kuuma, siinä helposti väsyy. Rinki oli varmasti nopein, mistä olen ikinä heittänyt. Uskon itseeni, että finaaliin jäi vielä varastoon.

Karsinnan pisin heitto oli Hanna Skydanin heittämä Azerbaidzhanin ennätys 77,10. Kososta pidemmälle heitti myös Yhdysvaltain DeAnna Price, jonka tulos oli 76,25.

Maailmanennätyksen haltija Puolan Anita Włodarczyk ja hallitseva maailmanmestari Yhdysvaltain Brooke Andersen karsiutuivat. Włodarczyk oli karsinnan 13:s ja Andersen 25:s.

Koskinen ja Tervo onnistuivat omalle tasolleen

Naisten moukarinheiton ensimmäisessä karsintaryhmässä Suvi Koskinen oli kahdeksas tuloksella 70,81 ja Krista Tervo 11:s tasan 68 metrin heitolla. Kumpikin piti olosuhteita erittäin hyvinä ja molemmat olivat myös tyytyväisiä suorituksiinsa.

– Aivan tyytyväinen olen. Pääsin omalle parhaalle tasolleni, Koskinen sanoi.

26-vuotias Koskinen heitti uransa kolmanneksi parhaan tuloksen eikä jäänyt ennätyksestäänkään kuin 29 senttiä. Finaaliin pääsykin jäi vain 44 sentin päähän. Koskinen sijoittui 15:nneksi.

– Ensimmäinen heitto oli vielä varmistelua (67,78). Toisella lisää ruutia (70,81). Kolmannella vähän lisää vielä, mutta tekniikka hajosi. Olosuhteet olivat täydelliset heittää pitkälle, Koskinen kuvaili suorituksiaan.

25-vuotias Tervo heitti Budapestissa paremman tuloksen, kuin neljässä edellisessä kesän kilpailussaan ja oli iloinen tulostason kääntymisestä nousuun.

– Ihan kaikki jätin kentälle. Pitkästä aikaa oli oikein taistelufiilis, Tervo kertoi.

– Pitää olla realisti. Tällä kaudella ei ole lentänyt kovin hyvin. Olosuhteet olivat superhyvät.

Tervon sijoitus 36 kilpailijan joukossa oli 23:s.

Mäkelä ja Salminen eivät ehtineet kuntoutua MM-kilpailuihin

Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen karsiutuivat naisten kolmiloikan MM-finaalista. Mäkelä oli 36 kilpailijan joukossa karsinnan 18:s tuloksella 13,88 ja Salminen 30:s tuloksella 13,50. Kumpikaan ei ollut aivan täydessä kilpailukunnossa, mikä näkyi erityisesti juoksuvauhdissa.

– Juoksu ei vaan kulje. Loikat olivat parempia, Mäkelä tiivisti.

Mäkelä pääsi viimeisellä yrityksellään neljän sentin päähän tämän kesän parhaasta tuloksestaan. Toisen kierroksen yliastuttu hyppy oli silmämääräisesti arvioiden vielä hiukan pidempi.

– Reiden lihaskalvossa on ollut ongelmaa jo talvesta saakka. Sen vuoksi jätin hallikaudenkin väliin. Se haittaa varsinkin punttitreeneissä, Mäkelä kertoi.

– Ruotsi-ottelun jälkeen on tiedossa kivuliasta hierontaa. Isoin sivukalvo on niin jumissa, ettei sitä saa muuten auki.

Salminen hyppäsi Mäkelän tavoin parhaan tuloksensa kolmannella kierroksella.

– Juoksu ei ole sillä tasolla, millä sen pitää olla. Kivemmalta nyt kuitenkin tuntuu, kuin viime vuonna, Salminen kertoi.

– Kalevan kisoissa kantapää otti iskua ja nilkka vääntyi. Se oli sitten tällasta. Varoin askelta, tosi epävarmaa se oli, koska olen hypännyt niin vähän, Salminen sanoi.