Koskelan ennätys säväytti, korkeushyppääjät yleisön suosikkeina

Koskelan ennätys säväytti

Tampereen Pyrinnön Jani Koskela otti nimiinsä 300 metrin kaikkien aikojen kovimman suomalaisen halliajan 34,21 Jyväskylän kansainvälisissä hallikisoissa. Edellinen oli 0,01 sekuntia heikompi ja Ville Wendelinin nimissä.

Koskela pinkoi toiseksi Hipposhallin taistossa, jonka voitti Puolan Karol Zalewski ajalla 32,99.

– Lähtö oli hyvä. Toinen suora rullasi vielä, mutta viimeinen suora ja kaarre alkoivat jo painaa, Koskela totesi.

Valmentaja Juha Koskelan mukaan Janin syksyn ja talven treeniteema on ollut nopeuden säilyttäminen ja kestävyyden parantaminen, ja se on tuottanut haluttua tulosta.

HIK:n Jonna Berghem pudotti naisten 300 metrillä ennätyksensä lukemiin 37,92, kun Ella Räsäsen nimissä oleva kaikkien aikojen kotimainen hallinoteeraus on 37,81.

– Vähän harmittaa, kun ennätys jäi noin lähelle. Olisi pitänyt uskaltaa aloittaa vähän kovempaa, Berghem tuumi.

Naisten 300 metrin nopein oli Ukrainan Jelizaveta Bryzgina ajalla 37,75. Berghem sijoittui toiseksi. Aiemmin hän pudotti 60 metrin alkuerissä ennätyksensä 7,43:een.

– Lähtö oli hyvä, mutta juoksun lopussa askel tuppaa vähän lyhenemään. Sellaista rullaavuutta puuttuu, Berghem kertaili pikamatkan juoksuaan

Berghemilta hallikausi on alkanut sikäli mainiosti, että takareisivaiva piti hänet sivussa viime kesän kisoista.

– Kiva olla taas normaalisti mukana juoksemassa, Berghem hehkutti.

Mattila ennätysvireessä 

Äänekosken Urheilijoiden korkeushyppääjä Arttu Mattila lämmitti Jyväskylän Indoor Games -tapahtuman katsojia ylittämällä kolmannellaan 205. Se on kaikkien aikojen paras hallitulos 15-vuotiaiden ikäluokassa ja sivuaa ikäluokan ulkorataennätystä.

– Vauhti, nopeus ja voima ovat parantuneet. Tekniikka on pysynyt ennallaan, vaikkei se mikään täydellinen ole, Mattila kertasi kuluvan talven kehitystään.

Mattila ei ikänsä puolesta talven SM-kisoihin mahdu, joten Jyväskylän kisa oli hänelle kauden pääkilpailu.

– Ehkä hyppään vielä yhden kilpailun, Mattila suunnitteli.

Mattila viihtyy myös koripallokentällä, mutta korkeushyppy on ykköslaji.

– Koriksessa saa hyvin kehitettyä fysiikkaa ja reaktiivisuutta, Mattila sanoi.

Hyvän hallikauden jälkeen kesän tavoitteet ovat maltilliset.

– Tavoitteena on ylittää 205-210. Se ei ole hallikauden jälkeen muuttunut miksikään.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Simo Lipsanen avasi kolmiloikkakautensa voitolla ja omalla halliennätyksellä 16,23. Aiempi halliennätys oli viime vuonna loikittu 15,64.

– Tuossa pisimmässä hypyssä sain hyvin vauhdin kiihtymään ja loikat onnistumaan siitä vauhdista. Muissa hypyissä tulin vähän liian pitkällä askeleella lankulle, Lipsanen sanoi.

Lipsasen ulkorataennätys on 16,18. Viime kesänä hän tosin venytti myötätuulessa 16,62.

Ahlfors finaalin nopein suomalainen

Miesten 60 metrin finaalissa kisan nopein suomalainen oli Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors ajalla 6,81. Se riitti kolmanteen sijaan Bahaman Warren Fraserin ja britti Theo Etiennen vanavedessä. Kaksikko pinkoi saman ajan 6,60.

– Huonot ekat askeleet, mutta kiihdytys meni hyvin, Ahlfors kertaili.

Ahlforsin seurakaveri Samuli Samuelsson oli neljäs samalla ajalla Ahlforsin kanssa. Samuelsson oli alkuerien nopein suomalainen omalla ennätyksellään 6,80.

– Aika samanlainen juoksu kuin alkuerässä, en vain saanut sitä parannettua. Ihan ok, Samuelsson tuumi finaalista.

 

Hurske, Smolander, Sanblom ja Mäkinen kelpo vireessä

Miesten 60 metrin aitojen kahdessa startissa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka pinkoi Hipposhallissa ajat 7,92 ja 7,96. Matkaa omaan ennätykseen 7,81 on vielä, mutta hallikausikin on vasta alkamassa.

– Ollaan 0,1-0,2 sekuntia edellä viime vuoden samaa ajankohtaa, Lakka kertaili.

Naisten 60 metrin aidoissa Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske oli Ukrainan Hanna Plotitsinan vanavedessä paras suomalainen kahdessa juoksussa ajoin 8,29 ja 8,30.

Ensimmäinen juoksu oli Hurskeen ennätysaika. Nooralotta Neziri jäi kisasta sivuun kolhittuaan harjoituksessa jalkaansa.

– Tuntui, että jäin ekassa juoksussa telineisiin. Juoksu on vielä vähän voimatonta, Hurske tuumi.

Naisten suomalaisittain hyvätasoisessa korkeuskilpailussa Lapuan Virkiän Elina Smolander sivusi halliennätystään 184 ja voitti. HIK:n Linda Sandblom oli toinen samalla tuloksella.

Smolander kilpaili ensi kertaa sitten viime talven, kun rasitusvaiva esti kisat viime kesänä.

– Näin pitkän kisatauon jälkeen kisaaminen on vaikeaa. Treeneissä on mennyt hyvin, ja nyt alkaa pikkuhiljaa kulkea, Smolander tuumi.

Sandblom teloi nilvelsiteet nilkasta Porin Kalevan kisoissa ja joutui syksyllä kuntouttamaan myös jalan ulkoterän vaivaa. Nyt hyppy kutenkin kulkee.

– Oli pieni yllätys, että meni näin hyvin, Sandblom tunnusti.

Naisten pituushypyssä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkinen ponkaisi voiton lupaavalla tuloksella 629.

– Hyppy alkaa olla sinnepäin. Sain kolmannessa, neljännessä ja viidennessä hypyssä vähän ponnistusta pitämään, ja juoksun loppurytmi paranee

Loppukilpailut:

Miehet: 

60 m: 1) Warren Fraser Bahama 6,60, 2) Theo Etienne Britannia 6,60, 3) Otto Ahlfors IkaalU 6,81, 4) Samuli Samuelsson IkaalU 6,81, 5) Ville Myllymäki KanksLei 6,83, 6) Eetu Rantala PudasjU 6,90, 7) Markus Skyttä KouvU 6,95, 8) Eerikki Pekkola TampKT 7,04.

300 m: 1) Karol Zalewski Puola 32,99, 2) Jani Koskela TampPy 34,21 (ka. Suomen kärkiaika), 3) Ville Aarnivala TampPy 34,81, 4) Juho Kaihlajärvi JyväskKU 34,86, 5) Teemu Keronen OravisU 35,69, 6) Juho Seppänen KajKi 36,64, 7) Ville Keskinen KuopRei 37,23, 8) Miska Sundberg JyväskKU 37,83. 

Erä 1: 1) Aarnivala 34,81, 2) Kaihlajärvi 34,86, 3) Keskinen 37,23, 4) Sundberg 37,83. 

Erä 2: 1) Zalewski 32,99, 2) Koskela 34,21, 3) Keronen 35,69, 4) Seppänen 36,64.

300 m B-erä: 1) Daniel Savolainen JyväskKU 36,12, 2) Iiro Surkka JyväskKU 37,45, 3) Kaapo Kangas JyväskKU 37,77.

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.54,18, 2) Jussi Huuskonen JyväskKU 1.55,95, 3) Lauri Hassi OrivPo 1.58,91, 4) Janne Hautala OrivPo 1.59,43, 5) Sami Hänninen KuopRei 2.00,92.

60 m aj 1. juoksu: 1) Elmo Lakka JyväskKU 7,92, 2) Ville Rajala AlajA 8,14, 3) Ilari Manninen JyväskKU 8,23, 4) Juuso Hassi OrivPo 8,44, 5) Antti Tanhuamäki SavonlRie 8,83.

2. juoksu: 1) Elmo Lakka JyväskKU 7,96, 2) Ville Rajala AlajA 8,07, 3) Ilari Manninen JyväskKU 8,17, 4) Juuso Hassi OrivPo 8,44, 5) Antti Tanhuamäki SavonlRie 8,90.

Korkeus: 1) Mauri Kaattari HimU 209 (kkk), 2) Miro Rastas RaisKu 209, 3) Samuli Eriksson SalVil 207, 4) Arttu Mattila ƒänekU 205, 5) Valtteri Mattila ƒänekU 202, 6) Otto Takala JoutsPo 202, 7) Herman Haavisto HimU 199, 8) Juho Nieminen JyväskKU 199.

Pituus: 1) Taras Neledva Ukraina 763, 2) Elvijs Misans Latvia 760, 3) Tuomas Kaukolahti KU-58 756, 4) Joona Kokkola ValtVa 737, 5) Janne Etelämäki KuortKu 725, 6) Juuso Hassi OrivPo 703, 7) Tuomas Rouvali KuopRei 699. 

Kolmiloikka: 1) Simo Lipsanen LappUM 16,23 (kkk), 2) Pavlo Beznis Ukraina 15,90, 3) Ville Mylläri HeinävYU 14,94, 4) Arttu Tyystjärvi ImU 14,91, 5) Tomi Litendahl ViitVie 14,51, 6) Dmitry Reznikov KuopRei 14,17. 

Naiset: 

60 m: 1) Simone Facey Jamaika 7,18, 2) Olesia Povh Ukraina 7,24, 3) Henriikka Parpala KokkVei 7,48, 4) Jasmin Showlah HIFK 7,51, 5) Maria Räsänen KuopRei 7,51, 6) Aino Pulkkinen ÄänekU 7,67, 7) Milla Heiskanen IisVi 7,70, 8) Heli Halonen LahdA 7,78.

300 m: 1) Jelizaveta Bryzgina UKR 37,75, 2) Jonna Berghem HIK 37,92 (kkk), 3) Anastasia Bryzgina Ukraina 38,40, 4) Gunta Latiseva-Gudare Latvia 38,40, 5) Hilla Uusimäki KU-58 38,43, 6) Kirsi Pekkanen KuopRei 39,81, 7) Minna Laukka JyväskKU 40,15, 8) Sara Jokinen TampPy 41,14. 

Erä 1: 1) A Bryzgina 38,40, 2) Uusimäki KU-58 38,43, 3) Pekkanen 39,81, 4) Laukka 40,15.

Erä 2: 1) Y. Bryzgina 37,75, 2) Berghem 37,92, 3) Latiseva-Gudare 38,40, 4) Jokinen 41,14.

300 m pre-erät: 1) Simone Wiklund IFNykn 40,70, 2) Ada Koistinen JyväskKU 40,79, 3) Siiri Rainio JyväskKU 41,80, 4) Ella Kumpulainen SavonlRie 42,04, 5) Oona Nieminen JyväskKU 42,28, 6) Emilija Manninen JyväskKU 42,29, 7) Janina Jahkola JyväskKU 44,56. 

1500 m: 1) Heidi Eriksson IKFalken 4.34,92, 2) Hilkka Kontro HKV 4.47,52, 3) Linnea Harala SomE 4.53,56, 4) Jasmin Nyyssönen JyväskKU 5.05,18.

60 m aj 1. juoksu: 1) Hanna Plotitsina Ukraina 8,11, 2) Reetta Hurske TampPy 8,29, 3) Viivi Avikainen LahdA 8,32, 4) Emma Koistinen JyväskKU 8,42, 5) Ida Aidanpää JyväskKU 8,50, 6) Jessi Landström TampPy 8,61.

2. juoksu: 1) Plotitsina 8,12, 2) Hurske 8,30, 3) Koistinen 8,37, 4) Avikainen 8,38, 5) Aidanpää 8,54, 6) Landström 8,56.

Korkeus: 1) Elina Smolander LapVi 184 (kkk), 2) Linda Sandblom HIK 184, 3) Viivi Voutilainen TuUL 182, 4) Sini Lällä OrivPo 180, 5) Gabriela Kosonen TampPy 177, 6) Ilona Äyräväinen KarhKa 177, 7) Elin Pajunen IFÅsarna 177, 8) Senni Ronkainen KarhU 173, 

Seiväs: 1) Kamila Przybyla Puola 425, 2) Alina Strömberg LarsmoIF 380, 3) Anni Halko JyväskKU 350, 4) Sonja Hartio JyväskKU 320, 

Pituus: 1) Emmi Mäkinen JyväskKU 6,29 (kkk), 2) Kristina Gryshutina Ukraina 6,22, 3) Milena Mitkova Bulgaria 6,04, 4) Saara Hakanen KeskiUYU 6,01, 5) Anne-Mari Lehtiö KU-58 5,95, 6) Kristiina Vuorvirta EspTa 5,79, 7) Sini Toivola JyväskKU 5,66. 

4 x 200 m: 1) JIG international Stars 1.38,37, (Jelizaveta Bryzgina, Anastasia Bryzgina, Gunta Latiseva-Gudare, Hanna Plotitsina), 2) Nuorten maajoukkue 1.38,41, (Milla Heiskanen, Netta Myllynen, Aino Pulkkinen, Hilla Uusimäki), 3) Tampereen Pyrintö 1.40,27, (Sara Jokinen, Tiia Tammisalo, Jessi Landström, Reetta Hurske), Jyväskylän Kenttäurheilijat disk. 

Juniorit:

Pojat: 15-v. 60 m : 1) Juuso Peltola JyväskKU 7,53, 2) Vilho Happonen JyväskKU 8,06, 3) Arttu Ahola JyväskKU 8,09, 4) Luukas Saari JyväskKU 8,13, 5) Elmeri Valkonen JyväskKU 8,41, 6) Jarkko Karjalainen JyväskKU 8,45, 7) Tuomas Seppänen JyväskKU 8,78.

Tytöt: 15-v. 60 m: 1) Laura Koivisto JyväskKU 8,33, 2) Alisa Virtanen JyväskKU 8,52, 3) Ada Zitting JyväskKU 8,53, 4) Camilla Jäntti JyväskKU 8,73, 5) Wilhelmiina Harju JyväskKU 8,77, 6) Emmi Sajasalo JyväskKU 8,79, 7) Emmi Pennanen JyväskKU 8,89, 8) Lilli Kärkkäinen JyväskKU 8,98.

Alkuerät:

Miehet 60 m: 

Erä 1: 1) Warren Fraser Bahama 6,71, 2) Ville Myllymäki KanksLei 6,81, 3) Otto Ahlfors IkaalU 6,84, 4) Juho Kaihlajärvi JyväskKU 7,00, 5) Miguel Angel Lozano Brau JyväskKU 7,15, 6) Ilari Manninen JyväskKU 7,18, 7) Julius Toivola JyväskKU 7,22, 8) Kaapo Kangas JyväskKU 7,46. 

Erä 2: 1) Theo Etienne GBR 6,68, 2) Samuli Samuelsson IkaalU 6,80, 3) Eetu Rantala PudasjU 6,90, 4) Markus Skyttä KouvU 6,98, 5) Eerikki Pekkola TampKT 7,07, 6) Miska Sundberg JyväskKU 7,10, 7) Daniel Savolainen JyväskKU 7,20, 8) Lauri Hietaharju JyväskKU 7,40.

Naiset, 60 m: 

Erä 1: 1) Olesia Povh Ukraina 7,23, 2) Henriikka Parpala KokkVei 7,47, 3) Jasmin Showlah HIFK 7,51, 4) Aino Pulkkinen ÄänekU 7,65, 5) Netta Myllynen SavonlRie 7,72, 6) Jenna Pihkola LahdA 8,09.

Erä 2: 1) Simone Facey Jamaika 7,17, 2) Jonna Berghem HIK 7,43, 3) Maria Räsänen KuopRei 7,45, 4) Milla Heiskanen IisVi 7,71, 5) Heli Halonen LahdA 7,72, 6) Annika Haverinen KajKi 7,74.


1d4_9719_web.jpg

Simo Lipsanen oli ennätysvireessä Hippos-hallin kolmiloikkapaikalla


1d4_9768_web.jpg

Arttu Mattila, 14, nosti 15-vuotiaiden kaikkien aikojen parhaan hallituloksen lukemiin 205.