Korte Nestlé For Healthier Kids -lähettilääksi, kesän tavoitteina olympiafinaali ja EM-mitali

Aitajuoksija Annimari Korte tavoittelee ensi kesänä paikkaa Tokion olympiakisojen 100 metrin aitojen finaalissa ja mitalia Pariisin EM-kisoista.

– Olympialaiset ovat kesän ykköstavoite. Sinne pitää mennä tavoittelemaan finaalipaikkaa, kun tänä vuonna Dohan MM-kisoissa tavoite oli välierät, Nestlé For Healthier Kids -ohjelman lähettilääksi lupautunut, Korte totesi Helsingissä järjestetyssä Lasten hyvinvointihetki -tilaisuudessa.

– EM-kisoissa tavoite on mitali. Olympiakisojen jälkeen on kolmisen viikkoa aikaa rakentaa kuntoa EM-kisoihin. Mitali on kova tavoite, mutta olin kolmas tämän vuoden Euroopan tilastossa. Jos ei ole tavoitteita, ei pääse mihinkään.

Nestlén ja Suomen Urheiluliiton Nestlé For Healthier Kids -ohjelman lähettiläänä Korte vierailee alakouluissa Nestlé For Healthier Kids -iltapäiväkerhoissa, ja kannustaa lapsia liikkumaan ja syömään terveellisemmin sosiaalisen median kanavissaan.

– Ihan mahtavaa päästä toimimaan lasten kanssa ja motivoida heitä liikkumaan ja syömään terveellisesti. Se on viime aikoina ollut kaikkein parasta, kun niin monet lapset ovat tulleet juttelemaan, kuten hiljattain I love me -messuilla, Korte sanoo.

Nestlé for Healthier Kids tarjoaa vuosittain ilmaisia, liikunnallisia iltapäiväkerhoja alakoululaisille eri puolella Suomea. Liikunnan perustaitojen juoksemisen, heittämisen ja hyppäämisen ohella kerhoissa puhutaan terveellisestä ruokavaliosta perustuen UKK-instituutin Terve koululainen -materiaaleihin.

– Liikunnasta saa hirveästi iloa elämään ja kavereita. Terveellinen syöminen on se, mikä yhdessä liikunnan kanssa vie kuntoa eteenpäin ja vaikka on allergioita, kuten minulla, se ei estä urheilua ja terveellistä syömistä, Korte muistutti.

Kerhot keräävät tuhat lasta vuosittain

Nestlé for Healthier Kids – iltapäiväkerhot ovat toimineet Suomessa jo viiden vuoden ajan. Vuosittain kerhoihin on osallistunut noin tuhat lasta ja jopa 11 000 lasta on saanut kannustusta liikuntaan koulujen aktiivisuushaasteissa.

– Nestlé for Healthier Kids on kansainvälinen ohjelma. Se yhdistää kaikki pyrkimyksemme, joilla autamme vanhempia ja huoltajia kasvattamaan lapsistaan terveempiä. Se kattaa kaiken toimintamme tuotekehittelystä erilaisiin tukipalveluihimme, kertoo Nestlén Pohjoismaiden ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointipäällikkö Per Frank.

– Yhteistyössä urheiluseurojen kanssa edistämme liikunnan lisäämistä. Nestlé myös kehittää jatkuvasti tuotteitaan lisäämällä täysjyvän määrää ja vähentämällä sokeria, suolaa ja rasvaa.

Talven ykköstavoite on onnistua MM-halleissa

Päättynyt kilpailukausi täytti Kortteen tavoitteen. Hän juoksi Joensuussa 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,72 ja aitoi Dohan MM-kisoissa välieriin. Kauden mittaan Korte voitti lajinsa Ruotsi-ottelussa Tukholmassa, oli Suomen edustaja EM-joukkuekilpailun Superliigassa Bydgoszczissa ja juoksi Eurooppa-USA -ottelussa Valko-Venäjän Minskissä.

Menestys ja kehitysharppaus tuovat lisää tukea harjoitteluun.

– Nyt alkavalla harjoituskaudella pystyn tekemään kaiken niin kuin haluan, ei tarvitse miettiä, kuinka paljon voi käyttää fysioterapiaa tai muita asioita, Korte sanoo.

Olympiakesään Korte valmistautuu valmentajansa Rafa Blanquer’in johdolla tasokkaassa kansainvälisessä ryhmässä Espanjan Valenciassa.

Ennen kesän kisoja Kortteella on edessä hallikausi, joka huipentuu maaliskuun puolivälissä Nanjingin MM-halleissa Kiinassa. Luvassa lienee tiukka taistelu Suomen kahdesta edustuspaikasta naisten 60 metrin aitoihin.

– Täytyy vaan harjoittelussa koettaa tehdä samat asiat kuin viime harjoituskaudella, mutta hieman kovemmilla tehoilla ja vähän paremmin, Korte kiteytti syksyn ja talven tavoitteitaan.