Korte huippuvauhdissa Jyväskylässä, 12,88 – Neziri 13,04 – Suomen ennätykset 150 metrillä

Annimari Korte ylsi heti huippuvauhtiin 100 metrin aitajuoksussa kauden aloituskisassaan Jyväskylän Harju Cupissa. Finaalijuoksussa hän tykitti tuloksen 12,88. Myös Nooralotta Neziri oli hyvässä vauhdissa ajalla 13,04.

Jo alkuillan alkuerissä reilu tunti ennen finaalijuoksua Korte teki hyvän tuloksen 12,90 Nezirin seuratessa kakkosena ajalla 13,15. Alkuerän kolmas oli Saara Keskitalo ajalla 13,44. Jessica Kähärän kohtalona oli diskaus. Alkuerä juostiin 1,2 m/s -myötätuuleen, kun finaalissa tuulilukema oli +0,9.

– Tämä oli paras aika mitä olen juossut kolmeen vuoteen, Korte iloitsi finaalijuoksunsa jälkeen.

– Mutta odotin kovempaa aikaa, sillä tavalla olen pettynyt tähän. Sanoin ennen kisaa valmentaja Mikael Ylöstalolle, että olen tyytyväinen 12,8:aan, mutta en sitä nyt kyllä ole! Kovempaa olisin halunnut juosta.

Korte kertoi molempien lähtöjensä olleen tosi huonoja. Hänellä on startissa edelleen tekninen virhe, jonka korjaamiseen hän keskittyy myöhemmin kesällä.

– Nyt alkukaudesta on tärkeintä saada vain paljon aitajuoksua, että pystyn tekemään sitä terveenä ja saamaan vauhtia. Vauhtia alkaa jo olla, mutta lähtö pitää saada vielä kuntoon. Treenit ovat menneet niin hyvin, että odotan ennätystäni muutaman viikon sisällä, Korte kertoi suunnitelmistaan.

Aiturin seuraava kilpailu on sunnuntaina Pohjoismaisissa mestaruuskisoissa Kööpenhaminassa.

– Mutta sen jälkeen en ole vielä suunnitellut muita kisoja, sillä halusimme managerini kanssa katsoa ensin tämän kisan.

Nezirillä loistava paluu

Kun Korte juoksi voimassa oleva Suomen ennätystuloksen 12,72 huippuvuotenaan 2019, hän aloitti kautensa reilusti päälle 13 sekunnin tuloksin. Myös Neziri voi olla kauden aloitukseensa enemmän kuin tyytyväinen, varsinkin kun kaksi viime kautta ovat olleet hänelle tuskaisia loukkaantumisten takia ja viimeisestä 13 sekunnin alituksesta on kulunut aikaa jo pian kolme vuotta.

– Eka juoksuni alkuerässä oli hoippelehtimista. Tiesin saavani siitä finaaliin pois ainakin kymmenyksen, kunhan teen tasapainoisemman juoksun. Lähtöni sujui ihan hyvin, mutta huomaan, että kovia juoksuja ei ole alla, Neziri kertoi.

– Taisi olla nyt urani toiseksi paras kauden aloitus. Viime aikoina toinen pohje on aiheuttanut hieman takapakkia, mutta tilanne on hallinnassa. Siihen nähden tämä kisa oli ihan hyvä ja voin alkaa odotella juoksuja ennätykseni tuntumaan. Seuraavissa kisoissa haastan Annimaria jo paremmin, Neziri lupasi.

Nezirin kilpailut jatkuvat Bergenissä 3. kesäkuuta, Jyväskylä Motonet GP:ssä neljä päivää myöhemmin ja Paavo Nurmi Gamesissa 13. kesäkuuta.

Suomen ennätykset 150 metrillä

Harjun ilta jatkui vauhdikkaana, kun sekä miesten että naisten 150 metrin juoksuissa syntyivät uudet SE-lukemat. Viljami Kaasalainen kellotti 15,52 lyöden sekunnin sadasosalla Tuukka Huuskosen kolme vuotta sitten juokseman ajan.

Naisten kisassa Aino Pulkkinen viiletti aikaan 17,43. Entinen ennätys 17,47 oli Sari Eeron (os. Keskitalo) nimissä vuodelta 2007.

– Juoksu ei ollut yllätys. Tiesin treenien perusteella, että hyvässä säässä voi tulla SE-tulos. Tämä on hyvä startti kesälle, Pulkkinen totesi.

JKU:n sprintteri kertoi kevään harjoittelunsa sujuneen hyvin hallikauden jälkeen.

– Mitä nyt hiukan kipeänä olen ollut, kuten usein keväällä.

Seuraava startti odottaa PM-kisojen 400 metrillä ja viestissä.

– Nelkku on aina niin hämärä matka, että vaikea sanoa kuinka se menee. Vaatii aina muutaman juoksun.  Nopeuskestävyyteni on paremmalla tasolla kuin hallikaudella, mutta ulkona on aina erilaista juosta, Pulkkinen muistutti.

Konsta Alatupa (vas.) ja Viljami Kaasalainen iloitsivat hyvistä 150 metrin tuloksistaan Jyväskylän Harjulla: Kaasalaiselle SE 15,52, Alatupa 15,74 .

Kaasalainen oli hieman epävarma ennen kilpailua.

– Tein viime viikolla hyvän treenin ja sain itsestäni kunnolla irti, että vieläkin on paikat kireänä. Eilen tuntui vielä huonolta, ja aamullakin oli epävarma tunne. Mutta hyvä juoksu tuo oli. Tiesin jo verkassa, että nyt kulkee. Viimeiset 30 metriä olivat kuitenkin vain rullailua, kun en uskaltanut kiristää kramppien pelossa, Kaasalainen kertoi tunnelmiaan.

Juoksija iloitsi hyvästä nopeudestaan, joten eiköhän 400 metriäkin kulje.

– Nyt olen tähdännyt hyvään kuntoon jo alkukaudesta, ettei kuntohuippu jäisi sinne elokuulle.

Lue myös:

Määttäselle 600 metrin SE 1.27,12 – Mattila yllätti tuloksella 1.27,90 – Yleisurheilu.fi

Jyväskylä, Harju Cup 1 23.5.2023

Miehet,

150 m: 1) Viljami Kaasalainen JyväskKU 15,52, 2) Konsta Alatupa JyväskKU 15,74, 3) Topi Huttunen VierKoi 16,35, 4) Eemeli Välimäki NoormNo 16,45, 5) Jaakko Linnus TampPy 16,50, 6) Aku Kulju JyväskKU 16,53, 7) Joonas Lapinkero JyväskKU 16,58, 8) Tuomas Rouvali JyväskKU 16,66, 9) Konsta Kankainen TampPy 16,73, 10) Jere Haapalainen TampPy 16,85, 11) Dani Lirkki JyväskKU 16,87, 12) Verneri Kaasalainen MikkKV 16,92, 13) Eino Perämaa TampPy 17,12, 14) Deshawn Holopainen JoensKa 17,24, 15) Verneri Lopperi JoensKa 17,43, 16) Daniel Mikkonen PieksVe 17,57, 17) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 17,79, 18) Oliver Koskinen JyväskKU 18,59

Erä 1 (+0,6) 1) Tuomas Rouvali JyväskKU 16,66, 2) Verneri Kaasalainen MikkKV 16,92, 3) Verneri Lopperi JoensKa 17,43, 4) Daniel Mikkonen PieksVe 17,57, 5) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 17,79, 6) Oliver Koskinen JyväskKU 18,59. Erä 2 (-0,5) 1) Joonas Lapinkero JyväskKU 16,58, 2) Konsta Kankainen TampPy 16,73, 3) Jere Haapalainen TampPy 16,85, 4) Dani Lirkki JyväskKU 16,87, 5) Eino Perämaa TampPy 17,12, 6) Deshawn Holopainen JoensKa 17,24. Erä 3 (+0,6) 1) Viljami Kaasalainen JyväskKU 15,52, 2) Konsta Alatupa JyväskKU 15,74, 3) Topi Huttunen VierKoi 16,35, 4) Eemeli Välimäki NoormNo 16,45, 5) Jaakko Linnus TampPy 16,50, 6) Aku Kulju JyväskKU 16,53.

300 m: 1) Konsta Alatupa JyväskKU 33,51, 2) Jaakko Linnus TampPy 34,31, 3) Jere Haapalainen TampPy 35,06, 4) Niko Viljola HKV 35,27, 5) Joonas Lapinkero JyväskKU 35,27, 6) Iiro Surkka JyväskKU 35,58, 7) Benjamin Lee HKV 35,66, 8) Ville Kyrönlahti KangasnKa 36,17, 9) Daniel Lundmark HIFK 36,30, 10) Deshawn Holopainen JoensKa 36,34, 11) Eino Perämaa TampPy 36,59, 12) Aku Kulju JyväskKU 36,91, 13) Verneri Kaasalainen MikkKV 37,03, 14) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 37,89, 15) Oliver Koskinen JyväskKU 41,38, Eemeli Välimäki NoormNo DQ, Juuso Tapanila JyväskKU DNS, Dani Lirkki JyväskKU DNS

Erä 1 1) Ville Kyrönlahti KangasnKa 36,17, 2) Deshawn Holopainen JoensKa 36,34, 3) Eino Perämaa TampPy 36,59, 4) Jarkko Mikkonen PyhäjPo 37,89, 5) Oliver Koskinen JyväskKU 41,38, Juuso Tapanila JyväskKU DNS. Erä 2 1) Iiro Surkka JyväskKU 35,58, 2) Benjamin Lee HKV 35,66, 3) Daniel Lundmark HIFK 36,30, 4) Aku Kulju JyväskKU 36,91, 5) Verneri Kaasalainen MikkKV 37,03, Dani Lirkki JyväskKU DNS. Erä 3 1) Konsta Alatupa JyväskKU 33,51, 2) Jaakko Linnus TampPy 34,31, 3) Jere Haapalainen TampPy 35,06, 4) Niko Viljola HKV 35,27, 5) Joonas Lapinkero JyväskKU 35,27, Eemeli Välimäki NoormNo DQ.

600 m: 1) Niko Viljola HKV 1.18,71, 2) Benjamin Lee HKV 1.19,11, 3) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.20,03, 4) Daniel Lundmark HIFK 1.20,04, 5) Lauri Hassi OrivPo 1.21,71, 6) Markus Serenius HIFK 1.24,55, 7) Kasper Björkbacka VetU 1.25,82, 8) Onni Ikonen JyväskKU 1.26,23, 9) Jussi Huuskonen JyväskKU 1.28,02, 10) Akseli Ylipeltola KauhajKa 1.28,33, 11) Konsta Vuorela JyväskKU 1.31,66, 12) Jukka Turunen VaajKuo 1.36,30, 13) Tuomas Viitanen JyväskKU 1.51,07

Erä 1 (+0,2) 1) Konsta Vuorela JyväskKU 1.31,66, 2) Jukka Turunen VaajKuo 1.36,30, 3) Tuomas Viitanen JyväskKU 1.51,07. Erä 2 (+1,1) 1) Niko Viljola HKV 1.18,71, 2) Benjamin Lee HKV 1.19,11, 3) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.20,03, 4) Daniel Lundmark HIFK 1.20,04, 5) Lauri Hassi OrivPo 1.21,71, 6) Markus Serenius HIFK 1.24,55, 7) Kasper Björkbacka VetU 1.25,82, 8) Onni Ikonen JyväskKU 1.26,23, 9) Jussi Huuskonen JyväskKU 1.28,02, 10) Akseli Ylipeltola KauhajKa 1.28,33.

5000 m: 1) Heikki Hakkarainen HippMK 15.32,41, 2) Anssi Mustonen KoivKi 15.46,37, 3) András Paukó JyväskKU 15.50,23, 4) Aleksi Niemelä VaajKuo 16.11,76, 5) Leevi Tähtinen JyväskKU 17.38,94.

Korkeus: 1) Mika Polku VirtU 185.

Pituus: 1) Heikki Vuorinen ÄänekU 6,32, 2) Vilho Ketonen JyväskKU 5,45.

Tuolikuula: 1) Jenni Hatzitoliou JyväskKU 4,42.

Para kuula: 1) Simo Laitinen JyväskKU 10,60.

Keihäs: 1) Taneli Juutinen KuopRei 75,86, 2) Eetu Peltokangas ToholU 67,83, 3) Henri Korhonen TampPy 57,81, 4) Ville Korhonen SiilPo 56,92, 5) Johannes Hyvärinen JyväskKU 30,01.

Tuolikeihäs: 1) Jasmine Repo JyväskKU 13,41, 2) Marko Autio JyväskKU 12,55, 3) Elina Miettinen JyväskKU 11,01, 4) Jenni Hatzitoliou JyväskKU 10,06.

Naiset,

150 m: 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 17,43, 2) Silja Kempas JoensKa 17,86, 3) Heidi Salminen JyväskKU 17,93, 4) Johanna Kylmänen RaisKu 18,04, 5) Annika Haverinen KajKi 18,18, 6) Tessa Moisio KaipVi 18,19, 7) Anne-Mari Lehtiö KU-58 18,55, 8) Noora Salmi JyväskKU 18,63, 9) Maija Jussila JyväskKU 18,66, 10) Gia Reinholm JyväskKU 18,72, 11) Sanni Mahonen JyväskKU 18,87, 12) Riika Tirkkonen JoensKa 18,92, 13) Sofia Ylinen JyväskKU 19,14, 14) Johanna Kulmala JyväskKU 19,16, 15) Sonja Nousiainen MikkKV 19,21, 16) Veera Häkkinen JoensKa 19,26, 17) Aada Aarnio JyväskKU 19,29, 18) Olivia Panhelainen JoensKa 19,44, 19) Kerttu Kinnunen JyväskKU 19,53, 20) Pinja Heinonen JyväskKU 19,54, 21) Inka Metsämäki SeinäjSU 19,59, 22) Jenni Kiminkinen JyväskKU 19,95, 23) Rosa Kilpi KuivAu 20,03, 24) Venla Pellikka JyväskKU 20,04, 25) Moona Heikkinen JyväskKU 20,47, 26) Laura Huhta JyväskKU 20,67, 27) Eveliina Malinen JyväskKU 20,68, 28) Olivia Asikainen KaipVi 20,99, Ella Eronen JoensKa DQ, Anniina Kortetmaa JyväskKU DNS

Erä 1 (+0,7) 1) Kerttu Kinnunen JyväskKU 19,53, 2) Rosa Kilpi KuivAu 20,03, 3) Venla Pellikka JyväskKU 20,04, 4) Moona Heikkinen JyväskKU 20,47, 5) Laura Huhta JyväskKU 20,67, 6) Eveliina Malinen JyväskKU 20,68, 7) Olivia Asikainen KaipVi 20,99, Ella Eronen JoensKa DQ. Erä 2 (+0,4) 1) Noora Salmi JyväskKU 18,63, 2) Gia Reinholm JyväskKU 18,72, 3) Sofia Ylinen JyväskKU 19,14, 4) Johanna Kulmala JyväskKU 19,16, 5) Aada Aarnio JyväskKU 19,29, 6) Olivia Panhelainen JoensKa 19,44, 7) Pinja Heinonen JyväskKU 19,54, 8) Jenni Kiminkinen JyväskKU 19,95. Erä 3 (+1,5) 1) Tessa Moisio KaipVi 18,19, 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 18,55, 3) Sanni Mahonen JyväskKU 18,87, 4) Riika Tirkkonen JoensKa 18,92, 5) Sonja Nousiainen MikkKV 19,21, 6) Veera Häkkinen JoensKa 19,26, 7) Inka Metsämäki SeinäjSU 19,59. Erä 4 (+0,7) 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 17,43, 2) Silja Kempas JoensKa 17,86, 3) Heidi Salminen JyväskKU 17,93, 4) Johanna Kylmänen RaisKu 18,04, 5) Annika Haverinen KajKi 18,18, 6) Maija Jussila JyväskKU 18,66, Anniina Kortetmaa JyväskKU DNS.

300 m: 1) Eveliina Määttänen EspTa 38,86, 2) Veera Perälä LahdA 40,47, 3) Riika Tirkkonen JoensKa 41,73, 4) Pinja Heinonen JyväskKU 42,15, 5) Inka Metsämäki SeinäjSU 42,22, 6) Jemina Forss TampPy 43,09, 7) Olivia Panhelainen JoensKa 43,35, 8) Rosa Kilpi KuivAu 43,39, 9) Venla Pellikka JyväskKU 43,80, 10) Vilma Pere EurRai 44,77, 11) Ella Eronen JoensKa 46,95, Jenni Kiminkinen JyväskKU DNS

Erä 1 1) Jemina Forss TampPy 43,09, 2) Rosa Kilpi KuivAu 43,39, 3) Venla Pellikka JyväskKU 43,80, 4) Vilma Pere EurRai 44,77, 5) Ella Eronen JoensKa 46,95. Erä 2 1) Eveliina Määttänen EspTa 38,86, 2) Veera Perälä LahdA 40,47, 3) Riika Tirkkonen JoensKa 41,73, 4) Pinja Heinonen JyväskKU 42,15, 5) Inka Metsämäki SeinäjSU 42,22, 6) Olivia Panhelainen JoensKa 43,35, Jenni Kiminkinen JyväskKU DNS.

600 m: 1) Eveliina Määttänen EspTa 1.27,12, 2) Veera Mattila VammsVoi 1.27,90, 3) Silja Kempas JoensKa 1.33,07, 4) Heidi Salminen JyväskKU 1.33,52, 5) Ilona Mononen LahdA 1.33,81, 6) Jenni Kivioja SiilPo 1.34,53, 7) Jemina Forss TampPy 1.34,93, 8) Laura Laukka HKV 1.36,21, 9) Veera Häkkinen JoensKa 1.36,65, 10) Vilma Pere EurRai 1.38,42, 11) Tuuli Salonen SysmSi 1.53,54, 12) Johanna Ruupunen JyväskKU 2.10,43, Veera Perälä LahdA DNF

Erä 1 (+0,9) 1) Tuuli Salonen SysmSi 1.53,54, 2) Johanna Ruupunen JyväskKU 2.10,43. Erä 2 (+1,0) 1) Eveliina Määttänen EspTa 1.27,12, 2) Veera Mattila VammsVoi 1.27,90, 3) Silja Kempas JoensKa 1.33,07, 4) Heidi Salminen JyväskKU 1.33,52, 5) Ilona Mononen LahdA 1.33,81, 6) Jenni Kivioja SiilPo 1.34,53, 7) Jemina Forss TampPy 1.34,93, 8) Laura Laukka HKV 1.36,21, 9) Veera Häkkinen JoensKa 1.36,65, 10) Vilma Pere EurRai 1.38,42, Veera Perälä LahdA DNF.

5000 m: 1) Janina Saarnio TuUL 18.42,65, 2) Heidi Haapamäki JyväskKU 18.45,24, 3) Katri Saavalainen SysmSi 19.08,47, 4) Ellinoora Tuominen RaumU 19.11,32, 5) Katja Järvelä JyväskKU 19.15,17.

100m aidat: 1) Annimari Korte HIFK 12,88, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,04, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,55, 4) Niina Karttunen SavonlRie 14,00

Alkuerät: (+1,2) 1) Annimari Korte HIFK 12,90, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,15, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,44, 4) Niina Karttunen SavonlRie 14,14, Jessica Kähärä MikkKV DQ.

Loppukilpailu: (+0,9) 1) Annimari Korte HIFK 12,88, 2) Nooralotta Neziri JyväskKU 13,04, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,55, 4) Niina Karttunen SavonlRie 14,00.

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 438, 2) Silja Andersson EsboIF 415, 3) Emma Rovasalo TuUL 391, 4) Janna-Juulia Mäenpää LappVei 351, 5) Fiinu Puustinen JyväskKU 341, 6) Karoliina Hirvelä JämsI 321, 7) Essi Melender TuUL 321.

Pituus: 1) Saana Peura TervTe 5,71, 2) Sofia Ylinen JyväskKU 5,61, 3) Tessa Moisio KaipVi 5,51, 4) Sonja Jääskeläinen KarstKi 5,43, 5) Olivia Asikainen KaipVi 5,28, 6) Nelli Flyktman KaipVi 5,22, 7) Jutta Väkeväinen LappVei 4,98, 8) Tuire Mäki JyväskKU 4,96, 9) Eveliina Malinen JyväskKU 4,70, 10) Ella Hyppölä KaipVi 4,47, 11) Vilma Honkonen JyväskKU 4,35, 12) Laura Huhta JyväskKU 4,17, 13) Virpi Kämäräinen JyväskKU 3,88.

Keihäs: 1) Laura Pesola JyväskKU 49,47, 2) Ronja Koivisto TampPy 46,44, 3) Salla Koskimäki KaustPV 45,26, 4) Helmiina Kynnäs SaarijPu 44,60, 5) Heidi Lähdemäki OulPy 41,88, 6) Tiisa Paukku PihtipTui 40,15, 7) Pirkko Järvikylä JyväskKU 35,79, 8) Inka Sinivuori JyväskKU 33,83, 9) Vilma Honkonen JyväskKU 31,57, 10) Nelli Pajula JyväskKU 31,18, 11) Satu Ruuskanen SavonlRie 27,05, 12) Virpi Kämäräinen JyväskKU 22,49.

P9 3-ottelu: 1) Lenni Pollari JyväskKU 696, 2) Johannes Huttunen SaarijPu 641, 3) Aaron Stenman JyväskKU 560, 4) Samu Kankainen JyväskKU 522, 5) Akseli Roimela JyväskKU 498, 6) Miro Järvinen JyväskKU 483, 7) Tuukka Ylönen JyväskKU 453, 8) Niklas Lähitie JyväskKU 311, 9) Akseli Rautio JyväskKU 205, Jalo Raaska JyväskKU DNF, Voitto Veistämö JyväskKU DNF, Anton Poikolainen JyväskKU DNF, Joel Raitio JyväskKU DNF.

T9 3-ottelu: 1) Martta Joutsen JyväskKU 652, 2) Elsi Luoto JyväskKU 617, 3) Ansa Haapakoski JyväskKU 580, 4) Linda Toivonen JyväskKU 562, 5) Selma Järvinen JyväskKU 553, 6) Iisa Mustaparta JyväskKU 457, 7) Beata Hokkanen JyväskKU 438, 7) Seela Knuutila JyväskKU 438, 9) Inkeri Lähitie JyväskKU 402, 10) Tyyne Kovanen JyväskKU 386, 11) Sofia Virtanen JyväskKU 374, 12) Aada Hänninen JyväskKU 338, 13) Alisa Huttunen SaarijPu 213, Saana Turpeinen JyväskKU DNF, Rosa Ehoniemi JyväskKU DNF, Mila Pasanen JyväskKU DNF.

P11 3-ottelu: 1) Peetu Kahilainen JyväskKU 803, 2) Lauri Vainio JyväskKU 564, 3) Aukusti Viitanen JyväskKU 531, 4) Vili Riihinen JyväskKU 426, 5) Hugo Hakonen JyväskKU 288, Jesse Tapanila JyväskKU DNF, Onni Niemi JyväskKU DNF.

T11 3-ottelu: 1) Pinja Vienola JyväskKU 767, 2) Ella Vesiaho JyväskKU 705, 3) Eerika Hokajärvi ViitVie 673, 4) Liina Mäkelä JyväskKU 612, 5) Rebekka Hokkanen JyväskKU 564, 6) Aada Suutari JyväskKU 560, 7) Ella Vehniäinen JyväskKU 557, 8) Vilma Kortelainen JyväskKU 536, 9) Pihla Paananen JyväskKU 515, 10) Lilja Lakanen JyväskKU 493, 11) Hertta Meriläinen JyväskKU 449, 12) Alisa Laurinmaa JyväskKU 429, 13) Lumi Dele JyväskKU 414, 14) Siiri Koivisto JyväskKU 412, 15) Aino Kortteinen JyväskKU 394, 16) Hertta Alonen JyväskKU 349, 17) Enni Keskinen SaarijPu 346, 18) Emilia Ekonoja JyväskKU 159, Meeri Järvinen JyväskKU DNF, Erin Tarvainen JyväskKU DNF.

T13 60 m: 1) Sofi Olokainen JyväskKU 8,48, 2) Aino Kangasniemi JyväskKU 8,65, 3) Iisa Ståhl JyväskKU 8,73, 4) Lumia Ahola SaarijPu 8,77, 5) Mirella Lundell JyväskKU 8,96, 6) Elsa Helolahti JyväskKU 8,97, 7) Emilia Salonen KaipVi 8,98, 8) Hertta Meriläinen JyväskKU 9,18, 9) Hanna Herranen JyväskKU 9,21, 10) Fanni Virtanen JyväskKU 9,25, 11) Kaisa Tonteri JyväskKU 9,33, 12) Anni Sahindal JyväskKU 9,37, 13) Ninni-Maria Ylönen JyväskKU 9,45, 14) Lila-Sofi Lindgren JyväskKU 9,50, 15) Kaisla Veistämö JyväskKU 9,60, 15) Ilona Ihalainen JyväskKU 9,60, 17) Aada Varjamo JyväskKU 9,61, 18) Siiri Perkkiö JyväskKU 9,64, 19) Elli Uusi-Maahi JyväskKU 9,66, 20) Aino Tarkiainen JyväskKU 9,67, 21) Iita Vahvanen JyväskKU 9,70, 22) Sini Korpi-Kyyny JyväskKU 9,80, 23) Peppi Pylkkänen JyväskKU 9,98, 24) Meeri Veistämö JyväskKU 10,61, Ida Vuorela JyväskKU DNS, Ronja Koivisto JyväskKU DNS

Erä 1 (+0,8) 1) Hertta Meriläinen JyväskKU 9,18, 2) Kaisla Veistämö JyväskKU 9,60, 3) Elli Uusi-Maahi JyväskKU 9,66, 4) Sini Korpi-Kyyny JyväskKU 9,80, 5) Peppi Pylkkänen JyväskKU 9,98, 6) Meeri Veistämö JyväskKU 10,61. Erä 2 (+0,2) 1) Ninni-Maria Ylönen JyväskKU 9,45, 2) Ilona Ihalainen JyväskKU 9,60, 3) Siiri Perkkiö JyväskKU 9,64, 4) Aino Tarkiainen JyväskKU 9,67, 5) Iita Vahvanen JyväskKU 9,70, Ronja Koivisto JyväskKU DNS. Erä 3 (+0,7) 1) Mirella Lundell JyväskKU 8,96, 2) Hanna Herranen JyväskKU 9,21, 3) Kaisa Tonteri JyväskKU 9,33, 4) Anni Sahindal JyväskKU 9,37, 5) Lila-Sofi Lindgren JyväskKU 9,50, 6) Aada Varjamo JyväskKU 9,61. Erä 4 (+0,9) 1) Sofi Olokainen JyväskKU 8,48, 2) Aino Kangasniemi JyväskKU 8,65, 3) Iisa Ståhl JyväskKU 8,73, 4) Lumia Ahola SaarijPu 8,77, 5) Elsa Helolahti JyväskKU 8,97, 6) Emilia Salonen KaipVi 8,98, 7) Fanni Virtanen JyväskKU 9,25, Ida Vuorela JyväskKU DNS.

T13 1000 m: 1) Elsa Helolahti JyväskKU 3.09,91, 2) Peppi Pylkkänen JyväskKU 3.27,33, 3) Aino Kangasniemi JyväskKU 3.28,90, 4) Hanna Herranen JyväskKU 3.49,94, 5) Ninni-Maria Ylönen JyväskKU 3.53,91, 6) Lumia Ahola SaarijPu 3.59,11, 7) Anni Sahindal JyväskKU 4.01,70, 8) Aino Tarkiainen JyväskKU 4.03,77, 9) Siiri Perkkiö JyväskKU 4.06,29, Ida Vuorela JyväskKU DNS, Ronja Koivisto JyväskKU DNS.

T13 Pituus: 1) Kaisa Tonteri JyväskKU 4,38, 2) Lumia Ahola SaarijPu 4,29, 3) Mirella Lundell JyväskKU 4,13, 4) Emilia Salonen KaipVi 4,13, 5) Anni Sahindal JyväskKU 4,10, 6) Hertta Meriläinen JyväskKU 4,08, 7) Fanni Virtanen JyväskKU 4,03, 8) Hanna Herranen JyväskKU 4,02, 9) Ronja Koivisto JyväskKU 4,02, 10) Ninni-Maria Ylönen JyväskKU 3,88, 11) Iisa Ståhl JyväskKU 3,75, 12) Siiri Perkkiö JyväskKU 3,67, 13) Aada Varjamo JyväskKU 3,66, 14) Lila-Sofi Lindgren JyväskKU 3,66, 15) Iita Vahvanen JyväskKU 3,56, 16) Sini Korpi-Kyyny JyväskKU 3,54, 17) Elli Uusi-Maahi JyväskKU 3,51, 18) Aino Tarkiainen JyväskKU 3,47, 19) Veera Manner ÄänekU 3,40, 20) Peppi Pylkkänen JyväskKU 3,26, 21) Venla Vienola JyväskKU 3,05, Elsa Helolahti JyväskKU NM.

T13 Kuula: 1) Saimi Muhonen JyväskKU 9,34, 2) Petra Rautiainen JyväskKU 8,62, 3) Venla Vienola JyväskKU 8,42, 4) Alisa Pirttiniemi JyväskKU 8,26, 5) Kaisa Tonteri JyväskKU 7,60, 6) Mirella Lundell JyväskKU 7,51, 7) Sini Korpi-Kyyny JyväskKU 7,18, 8) Anni Sahindal JyväskKU 6,80, 9) Iita Björkberg JyväskKU 6,56, 10) Aino Tarkiainen JyväskKU 6,39, 11) Fanni Virtanen JyväskKU 5,96, 12) Ninni-Maria Ylönen JyväskKU 5,54.

P13 60 m: (+0,5) 1) Abdullah Aydin JyväskKU 7,97, 2) Niilo Palanne JyväskKU 8,41, 3) Leo Hyvönen JyväskKU 8,81, 4) Eero Sinkkonen JyväskKU 8,84, 5) Jesse Laurinmaa JyväskKU 8,96, 6) Paavo Hämäläinen JyväskKU 8,98, 7) Topias Toivonen JyväskKU 9,21, 8) Veikko Alonen JyväskKU 9,52.

P13 1000 m: 1) Eemeli Suutari JyväskKU 3.02,00, 2) Abdullah Aydin JyväskKU 3.08,36, 3) Nuutti Hietala JyväskKU 3.14,26, 4) Jesse Laurinmaa JyväskKU 3.31,25, 5) Kasperi Möttönen JyväskKU 3.33,82, 6) Paavo Hämäläinen JyväskKU 3.35,79, 7) Konsta Pulkkinen JyväskKU 3.47,20, 8) Joona Soiluaho ÄänekU 3.51,28, 9) Eero Sinkkonen JyväskKU 3.55,87, 10) Akseli Yrjönsuuri JyväskKU 4.07,34, 11) Otso Meriläinen JyväskKU 4.13,48.

P13 Pituus: 1) Abdullah Aydin JyväskKU 4,96, 2) Eero Sinkkonen JyväskKU 4,28, 3) Jesse Laurinmaa JyväskKU 4,08, 4) Leo Hyvönen JyväskKU 3,83, 5) Veikko Alonen JyväskKU 3,50, 6) Tuomas Tillgren JyväskKU 3,44, 7) Samuli Kihlman JyväskKU 3,35, 8) Otso Meriläinen JyväskKU 2,89, 9) Akseli Yrjönsuuri JyväskKU 2,74, 10) Topias Toivonen JyväskKU 1,88, Konsta Pulkkinen JyväskKU DNS, Elias Tiisanoja JyväskKU DNS.

P13 Kuula: 1) Paavo Hämäläinen JyväskKU 9,66, 2) Abdullah Aydin JyväskKU 9,45, 3) Kasperi Möttönen JyväskKU 9,20, 4) Arttu Vuorinen ÄänekU 9,10, 5) Samuli Kihlman JyväskKU 8,10, 6) Otto Makkonen ÄänekU 7,66, 7) Nuutti Hietala JyväskKU 7,57, 8) Eero Sinkkonen JyväskKU 7,06, 9) Jesse Laurinmaa JyväskKU 6,43, 10) Akseli Yrjönsuuri JyväskKU 4,14.

T15 100 m: 1) Sofia Sauvala JyväskKU 13,00, 2) Selma Pollari ÄänekU 13,04, 3) Peppi Soiluaho ÄänekU 13,13, 4) Iina Manner ÄänekU 13,30, 5) Alina Pentti JyväskKU 13,38, 6) Enni Makkonen ÄänekU 13,54, 7) Jade Kinnunen JyväskKU 13,56, 8) Jenny Grönholm JyväskKU 13,58, 9) Anna Njie JyväskKU 13,62, 10) Fiona Saarukka JyväskKU 13,65, 11) Iida Tamminen KaipVi 13,91, 12) Hilla Seppänen JyväskKU 14,14, 13) Enni Mustaparta JyväskKU 14,26, 14) Netta Postila JyväskKU 14,32, 15) Lydia Aho KaipVi 14,33, 16) Mary Mehinen JyväskKU 14,42, 17) Lucinda Smith JyväskKU 14,51, 18) Ella Roimela JyväskKU 14,64

Erä 1 (+1,2) 1) Enni Mustaparta JyväskKU 14,26, 2) Lydia Aho KaipVi 14,33, 3) Lucinda Smith JyväskKU 14,51, 4) Ella Roimela JyväskKU 14,64. Erä 2 (+0,7) 1) Jenny Grönholm JyväskKU 13,58, 2) Fiona Saarukka JyväskKU 13,65, 3) Iida Tamminen KaipVi 13,91, 4) Hilla Seppänen JyväskKU 14,14, 5) Netta Postila JyväskKU 14,32, 6) Mary Mehinen JyväskKU 14,42. Erä 3 (+0,6) 1) Sofia Sauvala JyväskKU 13,00, 2) Selma Pollari ÄänekU 13,04, 3) Peppi Soiluaho ÄänekU 13,13, 4) Iina Manner ÄänekU 13,30, 5) Alina Pentti JyväskKU 13,38, 6) Enni Makkonen ÄänekU 13,54, 7) Jade Kinnunen JyväskKU 13,56, 8) Anna Njie JyväskKU 13,62.

T15 600 m: (+0,9) 1) Peppi Soiluaho ÄänekU 1.45,78, 2) Peppi Sahavirta JyväskKU 1.46,77, 3) Lucinda Smith JyväskKU 1.47,51, 4) Saimi Muhonen JyväskKU 1.49,72, 5) Venla Salminen JyväskKU 1.51,89, 6) Enni Mustaparta JyväskKU 1.54,41, 7) Ella Roimela JyväskKU 2.03,71.

T15 Seiväs: 1) Essi Suni JyväskKU 331, 2) Jasmin Kinnunen JyväskKU 271, 3) Iida Tamminen KaipVi 241, 4) Venla Vienola JyväskKU 221, 5) Venla Salminen JyväskKU 221.

T15 Kuula: 1) Jenny Björkberg JyväskKU 11,47, 2) Sofia Sauvala JyväskKU 9,96, 3) Anna Njie JyväskKU 9,15, 4) Enni Makkonen ÄänekU 8,17, 5) Lydia Aho KaipVi 6,93, Johanna Makkonen ÄänekU 8,31.

P15 100 m (-0,2): 1) Lauri Sinkkonen JyväskKU 12,40, 2) Olli Huttunen JyväskKU 12,57, 3) Otto Kajuutti SaarijPu 13,75, 4) Jussi Nerg JyväskKU 13,82, 5) Oskari Heinonen JyväskKU 14,05, 6) Joel Laurinmaa JyväskKU 14,08, 7) Jimi Jämsen JyväskKU 14,94.

P15 600 m: 1) Joonatan Kulmala JyväskKU 1.39,34, 2) Oskari Heinonen JyväskKU 1.46,79, 3) Olli Kortteinen JyväskKU 1.51,09, 4) Otto Kajuutti SaarijPu 1.51,62.

P15 Korkeus: 1) Lauri Sinkkonen JyväskKU 170, 2) Kasperi Möttönen JyväskKU 145.

P15 para kuula: 1) Joni Kaikkonen JyväskKU 8,99.

P15 Kuula: 1) Lauri Sinkkonen JyväskKU 11,56, 2) Leevi Kumpumäki JyväskKU 11,14, 3) Olli Huttunen JyväskKU 10,81, 4) Tino Hirsiaho JyväskKU 10,13, 5) Olli Kortteinen JyväskKU 9,26, 6) Riku Keskinen SaarijPu 5,46.

M17 110m aidat (+0,5): 1) Joona Viitala JyväskKU 16,43, 2) Vilho Ketonen JyväskKU 16,56, 3) Juuso Tapanila JyväskKU 17,05.

M17 Keihäs: 1) Leevi Kumpumäki JyväskKU 51,37.

N17 100m aidat (+0,5): 1) Pirkko Järvikylä JyväskKU 15,29, 2) Moona Heikkinen JyväskKU 16,51, 3) Eevi Ylitalo JyväskKU 16,66.

M19 110m aidat (+0,5): 1) Konsta Kankainen TampPy 14,52, 2) Ville Kyrönlahti KangasnKa 14,87.

M19 para pituus: 1) Kwan Ranta JyväskKU 3,80, 2) Eros Hänninen JyväskKU 3,48.

M19 para kuula: 1) Eros Hänninen JyväskKU 7,06.

N30+ 150 m (+1,4): 1) Johanna Kivistö JyväskKU 19,94, 2) Tessa Tillgren JyväskKU 20,10, 3) Johanna Ruupunen JyväskKU 22,85, 4) Jenna Tuominen JyväskKU 23,67, 5) Anne Yli-Olli JyväskKU 24,02, 6) Virpi Kämäräinen JyväskKU 24,12, 7) Annika Savolainen JyväskKU 24,73.

N30+ Korkeus: 1) Pia Haarma JyväskKU 137, 2) Leena Tenhu JyväskKU 127, 3) Anne Yli-Olli JyväskKU 121, 4) Virpi Kämäräinen JyväskKU 121.

M30+ 150 m: 1) Sami Korpilauri ÄänekU 18,68, 2) Veli-Matti Hautakoski JyväskKU 19,12, 3) Jari Haverinen KajKi 19,20, 4) Pessi Lyyra JyväskKU 19,46, 5) Santeri Mikkonen PieksVe 19,62, 6) Panu Virtanen ÄänekU 19,73, 7) Pekka Suoniemi JyväskKU 21,43, 8) Tapio Savolainen JyväskKU 21,61, 9) Jukka Mononen JyväskKU 21,69, 10) Kai Rasmus JyväskKU 22,18, 11) Jaakko Hanhinen JyväskKU 22,79, 12) Mika Hyppönen HippMK 23,75

Erä 1 (+0,1) 1) Pekka Suoniemi JyväskKU 21,43, 2) Tapio Savolainen JyväskKU 21,61, 3) Jukka Mononen JyväskKU 21,69, 4) Kai Rasmus JyväskKU 22,18, 5) Jaakko Hanhinen JyväskKU 22,79, 6) Mika Hyppönen HippMK 23,75. Erä 2 (+1,0) 1) Sami Korpilauri ÄänekU 18,68, 2) Veli-Matti Hautakoski JyväskKU 19,12, 3) Jari Haverinen KajKi 19,20, 4) Pessi Lyyra JyväskKU 19,46, 5) Santeri Mikkonen PieksVe 19,62, 6) Panu Virtanen ÄänekU 19,73.

M30+ 5000 m: 1) Ville Kleemola JyväskKU 17.58,50, 2) Antti Pesola KaustPV 18.42,59, 3) Harri Lamminsivu HippMK 19.04,81, 4) Mika Hyppönen HippMK 24.34,54.