Korte ei jatka hallikautta: MM-hallien peruminen söi kilpailukaudelta tavoitteen

Aitajuoksija Annimari Kortteen hallikausi kutistui yhden kilpailun mittaiseksi. MM-hallien peruminen söi talvelta tavoitteen. Tiistainen Düsseldorfin kisa jäi väliin takareiden venähdyksen takia, joka ei Kortteen mukaan vaikuta kevään harjoitteluun.

– Maanantaina Düsseldorfissa oli verryttelyssä takareidessä tuntemus. Varasin heti lennon Suomeen ja kävin magneettikuvissa. Sieltä löytyi pieni venähdys, mutta harjoittelun jatkamista se ei estä. Sain jo luvan juosta, Korte kertoo.

Korte avasi hallikauden perjantaina Karlsruhessa Saksassa. Hän juoksi 60 metrin aitojen alkuerissä 8,11. Kauden avauskilpailun jännitys söi tulosta, vaikka takana oli mainiosti onnistunut harjoitusleiri.

– Treenasin leirillä Nadine Visserin ja muiden hollantilaisten kanssa. Se leiri meni tosi hyvin. Hallikauteen meni kuitenkin innostus, kun MM-hallit peruttiin. Ei ollut enää kunnon tavoitetta, Korte tunnustaa.

Kesän kilpailukaudelta Kortteelta ei tavoitteita puutu. Viime kesänä 100 metrin aitojen SE:n 12,72 juossut aituri on jo rikkonut Tokion olympiakisojen tulosrajan ja elokuussa ovat tarjolla myös EM-kilpailut Pariisissa. Olympia- ja EM-kesän kuntoa hän hioo Yhdysvalloissa.

– Ajatuksena on, että menen Floridaan pitkälle harjoitusleirille jo helmikuun lopussa, Korte sanoo.