Korte, Neziri ja Hurske maailmantilaston ykkönen, kakkonen ja nelonen!

Leppävaaran teemakisojen naisten 100 metrin aitajuoksussa Helsingin IFK:n Annimari Korte juoksi maailman tämän kauden kärkiajan 12,81, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Nooralotta Neziri maailmantilaston kakkoseksi ajalla 12,93 ja kautensa avannut Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske maailmantilaston neljänneksi ajalla 12,98!

Tuulen voimakkuus juoksun aikana oli 1,7 metriä sekunnissa.

– Alku oli heikko. Nooralotan kanssa kätemme osuivat yhteen, Korte tokaisi.

Hurske uskoi parantavansa toiseen juoksuun:

– Jäykkä oli nilkka. Ei muuta kuin tekniikka kasaan, niin siitä se lähtee, Hurske sanoi.

Mainiot ajat 13,28 ja 13,32 juoksivat myös kautensa avannut Tampereen Pyrinnön Lotta Harala ja 0,25 sekuntia ennätystään parantanut Helsingin Kisa-Veikkojen Anni Siirtola.

Elvira Hermanin kaksi päivää aiemmin Valko-Venäjällä juoksema aika 12,73, joka eräissä lähteissä aiemmin on mainittu maailman kärkitulokseksi, on joidenkin lähteiden mukaan harjoitustulos eikä tilastokelpoinen.

Aitajuoksijattaret käyvät maailman kärkituloksen ja Suomen ennätyksen kimppuun tänä iltana vielä toistamiseen kello 20.20.

Hurske 12,92 – Neziri 12,91 – Hurske 13,16!

Illan toisessa 100 metrin aitajuoksukilpailussa Kortteelle kirjattiin vilppilähtö hänen reaktioaikansa oltua 0,03 sekuntia. Tämä tulkittiin lopulta kuitenkin heilahdukseksi eikä vilppilähdöksi ja startti uusittiin.

Uusintalähdössäkin Korte ja Neziri hiukan törmäsivät toisiinsa alkumatkasta. Korte oli nytkin voimakkaampi loistoajalla 12,82. Neziri paransi ensimmäisen juoksun aikaansa 12,91:een, mutta Hurske viipyi nyt 13,16. Tuulen voimakkuus oli nyt ensimmäistä erää keveämpi 0,6 metriä sekunnissa.

Korte oli kasvot lähes peruslukemilla komeasta voitostaan huolimatta.

– Pettynyt olen. Kummassakin juoksussa tönimme Nooralotan kanssa toisiamme, Korte totesi.

– Petterille (valmentaja Jouste) sanoin, että olen tyytyväinen aikahaarukkaan 12,80 – 13,20. Ja huomattavasti lähempänä juoksuni oli tuota aikahaarukan alkuosaa, sanoi Neziri.

– Yleensä kauden ekat juoksuni ovat minulta menneet vähän miten sattuu. Nyt vaan sitten lisää herkkyyttä ja hieman herkistelyä, Neziri lausahti.

Terävimmän kärjen takana 32-vuotias Viipurin Urheilijoiden Viivi Avikainen juoksi parhaan aikansa kolmeen vuoteen 13,65.

Huom! Elvira Herman on aitonut maailman kärkiajan: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/elvira-herman-aitoi-maailman-karkiajan

Sara Kuivisto kukisti Hedda Hynnen

Porvoon Akilleksen Sara Kuivisto avasi naisten 800 metrillä kautensa paremmalla ajalla, kuin koskaan aikaisemmin ja löi loppukirissä norjalaisen kahden minuutin alittajan Hedda Hynnen.

Kuiviston aika tämän kesän ensimmäisessä 800 metrin kilpailussaan oli 2.03,46. Tätä ennen hänen paras kauden avaustuloksensa on ollut 2.05,88.

Kuivisto ohitti Hynnen 15 metriä ennen maalia ja löi tämän niukasti 0,08 sekunnin erolla. Kuiviston 200 metrin osuudet kulkivat seuraavasti: 29½ – 30¼ – 32,0 – 31¾.

Etukäteen Kuivisto ajatteli pääsevänsä aikaan 2.03–2.04, joten hän tiesi päivän kuntonsa. Seuraavaksi hänen kautensa jatkuu ulkomailla.

– Ensi viikolla suuntaan Sveitsiin. Juoksen siellä 800 metriä perjantaina 3. heinäkuuta, Koivisto kertoi.

Lahden Ahkeran 17-vuotias Ilona Mononen oli kolmas ajalla 2.09,95 ja Turun Urheiluliiton Viola Westling neljäs ajalla 2.10,28. Kumpikin juoksi ennätyksensä.

Rinne juoksi kauden kärkiajan 1.49,16

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne oli kestävin miesten 800 metrin loppusuoralla ja voitti kauden kotimaisella kärkiajalla 1.49,16.

Rohkeavauhtisessa juoksussa Rinne ohitti 400 metriä 53 sekunnissa, mutta toinen kierros vei häneltäkin yli kuusi sekuntia enemmän. Vaikka moni uupuikin matkalla, niin kilpailussa juostiin Suomen vuositilaston kuusi parasta tulosta.

Toiseksi sijoittui Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Ville Lampinen ajalla 1.50,44. Helsingin Kisa-Veikkojen 17-vuotias Benjamin Lee oli kolmas uudella ennätyksellään 1.52,15 ja Lempäälän Kisan 18-vuotias Santtu Heikkinen viides uudella ennätyksellään 1.53,00.

SE-mies Lipsasen kauden avaus 16,48

Kolmiloikan Suomen ennätyksen haltija Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehistä avasi kautensa komeasti kauden kotimaisella kärkituloksella 16,48. Hänen kaksi muuta mitattua hyppyään kantoivat 16,11 ja 15,85.

Janakkalan Janan Iikka Alingué sijoittui toiseksi uransa parhaalla tuloksella 15,98, joka syntyi kuitenkin 2,4 sekuntimetrin myötätuuleen. Kolmanneksi sijoittunut 18-vuotias Aapo Karvinen Vammalan seudun Voimasta rikkoi ensi kerran 15 metrin rajan.

Senni Salminen neljäntenä suomalaisena yli 14 metriä!

Naisten kolmiloikassa Imatran Urheilijoiden Senni Salminen hyppäsi loistavasti 14,04. Lisäksi hän hyppäsi kahdesti 13,81 ja kerran 13,75.

Salmisesta tuli kautta aikain neljäs suomalaisnainen 14 metrin tuolla puolen. Aiemmat ovat Heli Koivula, Natalia Kilpeläinen-Bäck ja Kristiina Mäkelä.

Toiseksi sijoittunut Helsingin IFK:n Tilda Lipasti hävisi huippukuntoiselle Salmiselle 1½ metriä, vaikka hyppäsi hänkin ennätyksensä ja Suomen vuositilaston toiseksi parhaan tuloksen 12,54.

 

Huuskola ja Saarinen juoksivat 20,95 ja 21,01

Esbo IF:n rivakat seuratoverit Tuukka Huuskola ja Roope Saarinen kävivät kaksinkamppailun 200 metrin juoksussa. Se päättyi Huuskolan voittoon ajalla 20,95.

Kilpailukautensa Leppävaarassa avannut Saarinen tavoitti Huuskolaa lopussa selvästi saaden ajakseen 21,01.

– 120 metriä meni tosi hyvin. Lopussa kyllä pelotti pitkän Saarisen suuri varjo, Huuskola lausahti maaliin saavuttuaan.

Huuskola mainitsi alkuviikon kahden startin painaneen jaloissa.

– Nyt aion kilpailla heinäkuun puoleenväliin saakka. Sitten pidän vajaan kahden viikon treenitauon. Tarkoitus on, että Kalevan Kisoissa rävähtää.

Kolmas oli kautensa avannut Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen ajalla 21,33, neljäs Kankaanpään seudun Leiskun 19-vuotias Eero Hirvinen ajalla 21,44 ja viides ennätystään 0,34 sekuntia parantanut Hämeenlinnan Tarmon 18-vuotias Eino Vuori ajalla 21,66.

Naisten 200 metriä voitti Kerttu Latvala Keski-Uudenmaan Yleisurheilusta ajalla 24,67 ja toiseksi sijoittui uuden ennätyksensä 24,88 juossut Helsingin Kisa-Veikkojen Sara Siltala.

Molemmissa 200 metrin kilpailuissa kaarteessa puhalsi sivuvastainen tuuli ja loppusuoralla kevyt myötätuuli.

Piesanen juoksi hellekympin 29.38,42

Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen lisäsi vauhtia kolme kilometriä ennen maalia ja voitti miesten 10000 metrin juoksun olosuhteisiin nähden hyvällä ajalla 29.38,42.

Toissavuoden Suomen mestari Piesanen on vain kerran aiemmin juossut nopeammin.

Piesanen juoksi nyt ensimmäisen puoliskon 14.52,35 ja toisen tätä nopeammin 14.46,07. Viimeisen kilometrin hän kiri 2.51,65.

Toiseksi sijoittui Turun Urheiluliiton Niklas Wihlman, joka 35-vuotiaana on päässyt elämänsä kuntoon. Wihlman paransi ennätystään peräti 52,15 sekuntia 30.08,73:een.

Hallitseva Suomen mestari Eero Saleva joutui keskeyttämään.

Alkuillan muut lajit tästä linkistä:

https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/espoon-teemakisat-aleksi-ojala-paransi-ennatyksensa-uudelle-minuuttiluvulle-lakan-ensimmainen-juoksu-1387-live

 

ESPOO, Leppävaara 27.6.2020 Espoo liikkuu

(Lämpötila 28°C.)

Miehet,

100 m (-1,2): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,54, 2) Ville Myllymäki 30 KankaanpSL 10,55, 3) Roope Saarinen EsboIF 10,72, 4) Riku Illukka VantSa 10,75, 5) Eino Vuori HämTa 10,79, 6) Jonathan Brace EsboIF 10,89, 7) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,95.

200 m (1,6): 1) Tuukka Huuskola EsboIF 20,95, 2) Roope Saarinen EsboIF 21,01, 3) Oskari Lehtonen NurmijYU 21,33, 4) Eero Hirvinen KankaanpSL 21,44, 5) Eino Vuori HämTa 21,66, 6) Matias Linkoaho HKV 21,79, 7) Ville Aarnivala TP 21,99.

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.49,16 (kkk), 2) Ville Lampinen KU-58 1.50,41, 3) Benjamin Lee 17 HKV 1.52,15 (17-v. ka-5), 4) Niko Viljola HKV 1.52,47, 5) Santtu Heikkinen LempKi 1.53,00, 6) Elias Tuominen NaantLö 1.54,01, 7) Daniel Lundmark HIFK 1.54,59, 8) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,75, 9) Niklas Heikkilä KuusankUS 1.54,83, 10) Lassi Kuva LA 1.59,80, Žan Rudolf SLO keskeytti (jänis). – 400 m: Žan 52,81, Rinne 53. – 600 m: Žan 1.21,22, Rinne 1.21½, Lampinen 1.22, Viljola 1.23½.

10000 m: 1) Jaakko Piesanen SaarijPu 29.38,42 (kkk), 2) Niklas Wihlman 35 TuUL 30.08,73, 3) Antti Ihamäki AlajAn 31.38,82, 4) Victor Lövdahl VasaIS 31.40,88, 5) Juho Ylinen JKU 32.15,97, 6) Joonas Harjamäki 34 HKV 32.35,09, 8) Gavin Hooper 38 Britannia (GBR) 32.51,21, 9) Samuli Huusko TuUL 32.56,19, 10) Kevin Lindholm LovTor 32.58,43, 11) Jonathan Kilpelä JKU 33.18,55, Eero Saleva HKV & Sami Saku JomalaIK (Åland) keskeyttivät, Joonas Lehtinen 32 TuUL keskeytti (jänis). – 3000 m: Saleva 8.52,52, Piesanen 8.53 (7000-10000 m 8.39,42). – 5000 m: Piesanen 14.52,35, Wihlman <15.04,3.

110 m aj, 1. juoksu (0,0): 1) Elmo Lakka JKU 13,87, 2) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,72, 3) Eelis Hirvinen KankaanpSL 15,42, 4) Jaakko Lintula EspTa 15,61, Viktor Kantele BorgåAk keskeytti.

2. juoksu (0,7): 1) Lakka 13,86, 2) Santahuhta 14,67, 3) Hirvinen 15,32, 4) Lintula 15,57.

400 m aj: 1) Tuomas Lehtonen LiePa 51,74 (kkk), 2) Jonni Blomqvist BorgåAk 51,98, 3) Joni Vainio-Kaila LaitJy 53,86, 4) Samuli Raikunen LiePa 54,49, 5) Anton Tallbacka HIFK 55,24, 6) Tomi Laakso TapanilErä 55,61, 7) Pekka Sinkkonen HIFK 56,13, 8) Markus Hurri LiePa 56,69.

10000 m kävely: 1) Aleksi Ojala UrjalU 40.59,49 (kkk & ka-8), 2) Joni Hava EspTa 44.48,79, 3) Matias Korpela 31 TuUL 44.56,81, 4) Jaakko Määttänen EspTa 45.19,59, 5) Lauri Joukas YlänKi 45.47,68, 6) Jerry Jokinen 18 NaantLö 45.55,24, 7) Sajan Irintšejev 16 EspTa 48.46,18 (16-v. ka-9), 8) Lauri Tossavainen SavRi 51.50,05, Jonathan Ekberg 17 EsboIF hylättiin. – 5000 m: Ojala 20.33 (5000-10000 m 20.26). – Viim. km: 3.59,29.

100 m kelaus, luokka 34 (0,7 m/s): 1) Henry Manni LUU 16,00 (kkk).

100 m kelaus, luokka 51 (-0,2): 1) Toni Piispanen 44 EspTa 20,59 (maailman kärkitulos).

100 m kelaus, luokka 52 (-0,2): 1) Juuso Nuotio Trojans 22,41.

100 m kelaus, luokka 53 (0,7): 1) Henry Sundblom TuUL 20,25.

100 m kelaus, luokka 54 (0,7): 1) Esa-Pekka Mattila EspTa 15,02, 2) Niko Ristiranta KuusankKi 16,63.

Seiväs: 1) Tommi Holttinen SomEsa 552 (kkk), 2) Matti Hyyppä EspTa 487. – Holttinen (522-o, 542-o, 552-xxo, 561-x).

3-loikka: 1) Simo Lipsanen LUM 16,48, (kkk), 2) Iikka Alingué JanJa 15,98, 3) Aapo Karvinen VammSV 15,02, 4) Daniel Ofosu TuWe 14,97, 5) Niko Simola VammSV 14,59. – Lipsanen (15,85, 16,11, x, 16,48/1,9, x, x.) Alingué (15,85/1,1, 15,22, x, 15,98/2,4, 15,78, x).

Naiset,

200 m (0,5): 1) Kerttu Latvala KUYU 24,67, 2) Sara Siltala HKV 24,88, 3) Amira Chokairy HKV 24,99, 4) Kira Kruuti HKV 25,11, 5) Netta Salo SavRi 25,22, 6) Maria Räsänen LapinlVe 25,25, 7) Jeanine Nygård JakobstDr 25,37, 8) Sara Francis KiuruvU 25,68.

800 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 2.03,46 (kkk), 2) Hedda Hynne 30 Norja (NOR) 2.03,54, 3) Ilona Mononen 17 LA 2.09,95, 4) Viola Westling TuUL 2.10,28, 5) Alisa Virtanen JKU 2.11,36, 6) Heini Ikonen JKU 2.11,46, 7) Moona Latvala HKV 2.11,58, 8) Marika Aarnio TuWe 2.13,87, 9) Erika Utriainen 34 VeitsilKV 2.13,97, 10) Viivi Lankinen TuUL 2.14,23, 11) Sini Rajaniemi 16 LA 2.14,92, 12) Elina Mettälä 17 HKV 2.15,15, Sanna Erkinheimo 39 LA keskeytti (jänis). – 400 m: Erkinheimo 59,15, Hynne 59½, Kuivisto 59¾. – 600 m: Hynne 1.31,46, Kuivisto 1.31¾, Westling 1.37, Ikonen 1.37¼, Virtanen 1.37½, Latvala 1.37¾.

5000 m: 1) Camilla Richardsson VasaIS 16.20,87 (kkk), 2) Johanna Peiponen 30 RovanLa 16.50,24, 3) Nina Chydenius 30 GamlakarlIF 17.12,88, 4) Suvi Selvenius 40 HKV 17.17,22, 5) Katri Niemistö JKU 17.17,86, 6) Pinja Kotinurmi 18 LA 17.20,16 (debyytti), 7) Taru Häyrinen 32 MiKV 17.24,85 (ent. ennätys 18.24,64), 8) Aino Niemi TuUL 17.40,82, 9) Edith Eikkinen 19 KU-58 18.00,40 (debyytti), 10) Iida Haataja OP 18.13,42. – 1500 m: Peiponen 4.49¾, Richardsson 4.50. – 2000 m: Peiponen 6.27,96, Richardsson 6.28¼, Selvenius 6.50, Niemistö 6.50½, Kotinurmi 6.51, Chydenius 6.51¼, Niemi 6.53, Häyrinen 6.53¼. – 3000 m: Richardsson 9.47,88, Peiponen 9.53, Selvenius 10.21, Niemistö 10.21½, Chydenius 10.22, Kotinurmi 10.22¼, Häyrinen 10.23, Eikkinen 10.25, Niemi 10.26½, Haataja 10.29. – Ikätasoitus: Selvenius 16.53,88.

100 m aj, 1. juoksu (1,7): 1) Annimari Korte 32 HIFK 12,81 (maailman kärkitulos), 2) Nooralotta Neziri JKU 12,93, 3) Reetta Hurske TP 12,98, 4) Lotta Harala TP 13,28, 5) Anni Siirtola HKV 13,32, 6) Viivi Avikainen 33 VU 13,68, 7) Saara Keskitalo EspTa 13,80, 8) Julia Enarvi JKU 13,81.

2. juoksu (0,6): 1) Korte 12,82, 2) Neziri 12,91, 3) Hurske 13,16, 4) Harala 13,36, 5) Siirtola 13,51, 6) Avikainen 13,65, 7) Keskitalo 13,76, 8) Enarvi 13,81.

400 m aj: 1) Viivi Lehikoinen HIFK 58,49 (kkk), 2) Aada Aho 17 RaisKu 60,32 (17-v. ka-7), 3) Meeri Salomaa EsboIF 60,68, 4) Jessica Rautelin EsboIF 60,84, 5) Laura Loponen 16 OP 63,36, 6) Jenna Vakkilainen 15 VantSa 63,82 (15-v. ka-7), 7) Rosa Salonen KU-58 64,17.

3000 m kävely: 1) Ellen Seisto 17 EspTa 14.49,81, 2) Aliisa Kiiski 15 KarhKa 15.15,98.

5000 m kävely: 1) Anniina Kivimäki LapuanVi 23.18,03 (kkk), 2) Tiia Kuikka LUM 23.55,20, 3) Peppi Ahponen PyhäselU 24.16,11, 4) Cindy Ahponen 16 PyhäselU 26.18,06, 5) Venla-Nora Nirkkonen TuWe 27.19,12. – 3000 m: Kivimäki 14.05 (2000-5000 m 13.54½). – Viim. km: 4.30,83.

100 m kelaus, luokka 51 (0,7): 1) Amanda Kotaja VampU 15,93 (maailman kärkitulos), 2) Sini Paukkeri PudasjU 18,71.

Seiväs: 1) Elina Lampela OP 424, 2) Saga Andersson EsboIF 404, 3) Maria Kytölä NurmijYU 364. – Lampela (404-o, 424-xxo, 440-xxx). Andersson (404-o, 414-xxx).

3-loikka: 1) Senni Salminen ImatrU 14,04 (kkk & ka-4), 2) Tilda Lipasti HIFK 12,54. – Salminen (13,81, 13,81, 14,04/1,5, 12,21, 13,75, x.)

Kilpailuraportti I: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/amanda-kotaja-ja-toni-piispanen-loistovauhdissa-leppavaarassa

Kilpailuraportti II: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/espoon-teemakisat-aleksi-ojala-paransi-ennatyksensa-uudelle-minuuttiluvulle-lakan-ensimmainen-juoksu-1387-live

Kilpailuraportti III: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/korte-1281-neziri-1293-hurske-1298

LOHJA 27.6.2020 Lohjan karnevaalikilpailut, 2. päivä

Kilpailuraportti: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/tuuri-ylitti-lohjalla-184-rouvali-sivusi-ennatystaan

VANTAA, Myyrmäki 27.6.2020 Kultainen keihäs

Kilpailuraportti I: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/kamarainen-taraytti-karkituloksen-vantaalla-leveelahti-hyodynsi-paakkalan-vinkin

Kilpailuraportti II: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/tervon-huippuheitto-savaytti-sain-heitettya-sinne-minne-pitkin-kangas-loysi-pidon-vasta-viimeisellaan

Kilpailuraportti III: https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/kuusela-kokeili-uutta-heitto-otetta-ja-teki-karkituloksen-nokelainen-naisten-paras