Korpelan tekniikka löytymässä, yhdeksäs mestaruus tavoitteena

Korpelan tekniikka löytymässä

Moukarinheittäjä Merja Korpela on kuluvan kauden mittaan hävinnyt jo kahdesti suomalaiselle heittäjälle. Hän uskoo, että moukarin on kaarrettava lähelle 70 metriä, jos halua voittaa mestaruuden Kalevan kisojen finaalissa.

– Mielenkiintoinen päivä, lauantaisen karsinnan voittanut Korpela ennakoi sunnuntain loppukilpailua.

Korpela on kesän mittaan heittänyt 68,43, mutta kropassa olisi edellytyksiä pidempiin heittoihin. Ne ovat kuitenkin jääneet tulematta selkään iskeneen jumin takia.

– Onko se sitten niin, että se johtuu tekniikkavirheestä vai tekniikkavirhe selän jumista, Korpela aprikoi.

Nyt Korpela on kuitenkin saanut tekniikkaa korjattua, mutta ei ole aivan varma toimiiko se toivotusti kilpailussa.

– Yläselän asentoa on muutettu niin, että on saatu lantioon parempi pito. Saa nähdä kuinka hyvin se toimii kovissa kilpailuheitoissa Korpela sanoo.

Korpela voitti karsinnan kiskaistuaan 64,84. Kahdeksatta Kalevan kisojen mestaruutta hakevan Soinin Sisun kovimmat haastajat ovat sunnuntaina 22-vuotiaiden EM-finalisti Inga Linna, joka oli karsinnassa toinen (63,14), kolmanneksi tuloksella 62,64 kiskaissut Jenni Penttilä ja neljänneksi karsinnassa yltänyt Johanna Salmela. Hän heitti 61,82.

Pekingin MM-kisojen tulosraja on 70 metriä. Sitä Korpela ei sunnuntaina mieti.

– Mestaruudesta lähdetään heittämään, mutta on kiva tietää, että nyt pitää itsekin onnistua, jos meinaa voittaa, kilpailu on sen verran kovaa.