Korkealaakso juoksi 17-vuotiaiden kaikkien aikojen kolmosajan

Korkealaakso juoksi 17-vuotiaiden kaikkien aikojen kolmosajan

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Moona Korkealaakso voitti Jyväskylässä 10 kilometrin tiejuoksun mainiolla ajalla 35.42. Tulos vie 16-vuotiaan juoksijan alle 17-vuotiaiden kaikkien aikojen kotimaan tilastossa kolmanneksi. 

– Odotukset olivat ajan suhteen vähän korkeammalla, mutta rupesi pistämään vatsaan jo kilpailun alussa. Niitä vaivoja on ollut pitkin kesää, Korkealaakso sanoi.

– Mitään sen kummempia tavoitteita kisaan ei ollut. Omien tuntemuksien mukaan läksin juoksemaan.

Kuluvan kauden mittaan suomalaisista naisista vain neljä on juossut maantiekympin paremmin kuin Korkealaakso. 

Jyväskylässä  Korkealaakso voitti alle 19-vuotiaiden sarjan ja oli kaikki sarjat huomioiden kirkkaasti kilpailun nopein naisjuoksija. Nopein naisten sarjan juoksija oli Kuopion Reippaan Anne-Marika Partanen ennätyksellään 37.27.

Korkealaakson syksy kuluu harjoitellen ja kilpailleen. Jarmo Viskarin valmentaman juoksijan kilpailuohjelmassa ovat muiden muassa Kuortaneen Maastofinaali viikon päästä ja Liikuntakeskus Pajulahdessa järjestettävä Pajulahti Cross Country Carnival lokakuun lopulla.

Ihamäki miesten nopein

Miesten 10 kilometrin nopein Jyväskylässä oli Alajärven Ankkureiden Antti Ihamäki ajalla 32.09. Jyväskylä Kenttäurheilijoiden Miika Takala ehti maaliin ajassa 32.21 ja oli toinen. Ihamäki kiipeää ajallaan kuluvan kauden kotimaan tilastossa yhdeksänneksi.

Yleisurheilutuloksia/Jyväskylä

Jyväskylä:

Tiejuoksu:

Miehet, 10 km: 1) Antti Ihamäki AlajA 32.09, 2) Miika Takala JyväskKU 32.21,

Naiset, 10 km: 1) Anne-Marika Partanen  KuopRei 37.27.

19-v. 10 km: 1) Moona Korkealaakso LappUM 35.42.

Kaikki tulokset