Lällä kahdella ennätyshypyllä kovatasoisen korkeuskilpailun voittoon – Salminen avasi yli 14-metrisellä – Heikkinen ja Toivonen moniottelumestarit

Korkeushyppääjä Sini Lällä ei säästellyt äänijänteitään Kuopion SM-hallissa lauantaina, kun oma ennätys koheni ensin lukemiin 188, minkä jälkeen ylittyi vielä mestaruuden varmistanut 190. Ennätyksellään Lällä nousi Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa kolmanneksi.

– Minulla oli maha kipeä koko viikon. Oli sellainen hassu olo, mutta kuitenkin kevyt. Ja tiesin, että tämä on minulle hyvä hyppypaikka, koska kävin täällä kilpailemassa tammikuun lopussa, Lällä sanoi.

Kilpailussa Lällä teki onnistuneen taktisen siirron pudotettuaan ensimmäisellä yrityksellään korkeudesta 186.

– Se oli ehkä ratkaisevaa, että jätin ne kaksi yritystä 188:aan. Tiesin, että koska se olisi ennätys, saisin siihen enemmän tsemppiä, Lällä sanoi.

Ennätys vahvisti hyvää tunnetta ja 190 meni ensimmäisellä.

– 190 senttiä oli tavoite ja tiesin 188:n jälkeen, että se tulee samalla taistolla, Lällä hehkutti.

Valmentaja Seppo Haavisto oli tyytyväinen, muttei yllättynyt.

– Sini tuli nyt rohkeasti omalla hypyllä. Se lähti sinne oikeaan suuntaan – eli pystyyn – eikä hän ajanut rimalle liian paljon, Haavisto sanoi.

Tuuri: ”Olen tosi onnellinen Sinin puolesta”

Kovatasoisessa kilpailussa Lahden Ahkeran Heta Tuuri oli toinen ja Tampereen Pyrinnön Ella Junnila kolmas. Molemmat ylittivät 188.

– Herran jestas meitä oli kolme hyppäämässä 192:sta. Ihan hullua, Tuuri hehkutti SM-kilpailun korkeaa tasoa.

– Itse olin tosi onnellinen Sini puolesta. Me olemme olleet niin monissa samoissa kisoissa ja olemme samaa ikäluokkaa. Tuli itsellekin kylmät väreet, kun Sini meni 190.

Tuuri pudotti kerran 190:sta ja kahdesti 192:sta, mutta oli tyytyväinen aiempiin hyppyihinsä.

– Niissä oli ihan hyvää nousua ja tarpeeksi tilaa, Tuuri sanoi.

Junnila meni 188 kolmannellaan, jätti 190 väliin ja pudotti kolmesta korkeudesta 192.

Salminen kimmahteli yli 14 metrin: ”Vähän oli totuttelemista”

Imatran Urheilijoiden Senni Salminen voitti kolmannen perättäisen kolmiloikan hallimestaruuden talven kotimaisella kärkituloksella 14,16. Tulos on uusi SM-kisaennätys ja sijoittuu tämän talven maailmantilastossa yhdeksänneksi.

Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelä oli toinen ponnistettuaan 13,75.

Kummallakin kilpailun pisimmät hypyt painuivat yliastutuiksi.

– Vähän oli totuttelemista, mutta pitää olla tyytyväinen, kun ensimmäisessä kilpailussa meni yli 14 metriä. Juoksu kulki tosi hyvin ja rata oli nopea, joten askelmerkkiä sai siirtää aika lailla jo verryttelyssä, Salminen sanoi.

– Loikat olivat nyt pikkaisen korkeita ja tulivat pikkaisen vastaan, mutta osassa hyppyjä vauhti säilyi hyvin. Vielä paremmin sen kun saisi säilymään, Salminen sanoi.

Salminen ja Mäkelä ovat jo varmistaneet paikan Belgradissa maaliskuun puolivälissä käytäviin MM-kilpailuihin. Sitä ennen Salmisella on toiveissa hypätä yksi kansainvälinen kilpailu.

Mäkelän mukaan se, ettei harjoituksissa ole vielä tehty pidemmän vauhdin hyppyjä, näkyi Kuopio-hallissa.

– Muuten oli ihan kauheaa, mutta viimeinen hyppy oli hyvä. Sen huomasi, ettei ole pitkän vauhdin hyppyjä alla. Ollaan hypätty yksi 10 askelen vauhdin treeni, Mäkelä sanoi.

– Ei ole hypätty, kun ei ole oikein kannattanut hypätä. MM-hallit ovat kuukauden päästä ja tässä välissä ei ole oikein kisoja. Siksi ei ole kannattanut hypätä, Mäkelä sanoi.

Kolmanneksi SM-kilpailussa loikki Kaipolan Vireen Sini Sanaslahti tuloksella 12,80.

Kujanpää kamppaili kuudennen kerran peräkkäin mestariksi

Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää voitti miesten seiväshypyn hallimestaruuden jo kuudennen kerran peräkkäin, vaikkei tänä vuonna kuulutkaan ennakkosuosikkeihin. Syksyllä ylikuntoon ajautunut Kujanpää taisteli viimeisellä yrityksellään yli korkeuksista 536 ja 550.

Tänä talvena ennätyksiään parantaneet Alajärven Ankkureiden Mikko Latvala ja Laihian Lujan Juho Alasaari olivat toinen ja kolmas tasatuloksella 529. Vasa Iddrottssällskapin Albin Lundberg oli neljäs halliennätyksellään 522.

Miesten pituushypyn yllättäjä oli Sibbo-Vargarnan Joona Luotonen, joka ponnisti neljä elämänsä pisintä hyppyä. Mestaruuden voitti kuitenkin sentin häntä enemmän 736 hypännyt Imatran Urheilijoiden Otto Pulkkinen. Luotosen hypyt olivat koko kilpailun neljä seuraavaksi parasta.

Miesten kuulantyöntöä hallitsi Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo siitä huolimatta, että syksyllä alkanut pitkä flunssakierre ja opiskelu ovat häirinneet hänen harjoitteluaan. Korkeasalon avaustyöntö 17,88 oli kilpailun selvästi pisin. Toinen oli pyörähdystekniikkaan siirtynyt Turun Urheiluliiton Nico Oksanen tuloksella 16,98.

Hertta Heikkinen ratkaisi viisiottelun päätöslajissa – Huntingtonille kolme ruksia

Joensuun Katajan Hertta Heikkinen uusi viimevuotisen mestaruutensa naisten viisiottelussa pistein 4096. Hän ratkaisi kilpailun edukseen voittamalla päätöslajin 800 metrin juoksun hyvällä ajalla 2.16,86.

– Kilpailu oli aika tasainen. Minulla ei ollut mitään ihan huippuonnistumisia. Joskus se tasainen sarja voi olla ihan paras. Pituus, aidat ja 800 metriä olivat ihan ok, Heikkinen sanoi.

Savonlinnan Riennon Neea Käyhkö oli toinen pistein 3961. Käyhkö voitti korkeus- ja pituushypyt tuloksin 181 ja 583. Viisiottelun ennätystään hän kohensi yli 200 pisteellä.

Esbo IF:n Jessica Rautelin oli kolmas vain 26 pistettä Käyhkölle hävinneenä. Rautelin voitti kuulantyönnön tuloksella 12,89.

Maria Huntington voitti viisiottelun avauslajin 60 metrin aitajuoksun huippuajalla 8,22, millä hän olisi ollut ylivoimainen myös tämän lajin erikoiskilpailussa, jonka voitti hänen harjoitustoverinsa Saga Vanninen ennätyksellään 8,38.

Huntington jäi kuitenkin pituushypyssä ilman tulosta ja putosi yhteispisteissä kahdeksanneksi.

– Vauhtijuoksu vaan kulki niin hyvin, Huntington harmitteli erittäin pitkiä yliastuttuja hyppyjään.

Juuso Toivonen mestariksi ensimmäisessä miesten seitsenottelussaan

21-vuotias Ähtärin Urheilijoiden Juuso Toivonen otteli tasaisen varmasti uransa ensimmäisen seitsenottelun miesten välinein ja voitti Suomen mestaruuden pistein 5462. Toivonen saavutti lajivoitot kaikissa kolmessa hyppylajissa. Korkeutta hän hyppäsi 194, seivästä 472 ja pituutta 713.

– Yllätyin, että kunto olikin aika hyvä. 60 metrilläkin tuli ennätys, vaikka harjoituksissa nopeus oli aivan kateissa. Se oli iso yllätys, että nopeus löytyi. Ehkä valmistava viikko onnistu, Toivonen tuumi.

– Pituus oli perustekemistä. Kuulassa en kerrankin lähtenyt sähläämään kisatilanteessa. Korkeutta ei ole tullut treenattu ja verryttelyhypyt olivat kisan epätoivon hetki. Onneksi pystyin rakentamaan silti ehjän kisan. Aidoissa pari eka aitaa meni hyvin, sitten tuli kolhuja. Seiväshypyssä on ollut isoja ongelmia jo pidempään ja 1000 metrillä roikuin vain Hassin perässä, Toivonen kertaili.

Mestaruutta puolustanut Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi otteli nyt viime vuotta paremmat pisteet, mutta hävisi tällä kertaa Toivoselle 69 pistettä.

Kolmas oli Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Petri Ihander pistein 5274. Hän sijoittui kolmanneksi myös kahden edellisen talven SM-kilpailuissa.

Oulun Pyrinnön Joni Heikkinen jäi seiväshypyssä ilman tulosta, mutta 1000 metrin lajivoittonsa ansiosta nousi vielä yhteispisteiden kuudenneksi. Seiväshypyn avauskorkeuden 402 ylittäminen olisi taannut Heikkiselle vähintään hopeamitalin.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.time4results.com/yu/2022/smhallit/