Koilahti kuntoutti takareisivamman: Paavo Nurmi Games ja Kalevan kisat kesän päätähtäin

Pituushyppääjä Taika Koilahden talvinen takareisivamma on kuntoutettu ja harjoittelu jatkuu täydellä teholla. Kesän ensimmäinen kilpailu on kuitenkin vielä päättämättä.

– Mennään kunnon mukaan, mutta en kilpaile ainakaan ennen heinäkuuta, Koilahti totesi tiistaina Turussa, jossa hän oli mukana Paavo Nurmi Gamesin ja Kalevan kisojen hyväntekeväisyyshankkeessa kokoamassa hygienia- ja terveyskasseja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniyksiköiden ruoka-apuun.

Koilahti, 21, ponnisti viime kesänä naisten kaikkien aikojen Suomen tilastossa kolmanneksi ennätyksellään 669 ja otti syksyllä Dohassa tuntumaa MM-kisoihin. Talven hallikauden kilpailut päättyivät helmikuussa Varsinais-Suomen piirin kisoissa tulleeseen takareisivammaan, joka parani pitkällä ja huolellisella kuntoutuksella.

– Alkuun oli aika pitkä aika, ettei saanut hölkätä tai juosta, joka tietysti verotti. Nyt olen 3-4 viikkoa pystynyt juoksemaan täysillä sekä loikkimaan ja tekemään punttia tosi hyvin, Koilahti sanoo.

Vamman Koilahti kuntoutti valmentajansa Tanja Nirkkosen ja fysioterapeutin johdolla.

–  Kun sain alkaa tehdä harjoitteita, tavoitteena oli, että pääsisin mahdollisimman nopeasti normaaliin harjoitteluun, Koilahti sanoi.

– Kaikki meni hyvin eteenpäin, kun kerrankin tein kaiken niin kuin fysioterapeutti käski, enkä alkanut vähän aikaisemmin juoksemaan tai loikkimaan tai tekemään jotakin muuta. Tästä on opittu.

Kotikisat kauden päätähtäin

Loukkaantumisen tuomasta pettymyksestä Koilahti selvisi rivakasti.

– Pahimmat fiilikset oli heti loukkaantumisen jälkeen, kun ei vielä saanut tehdä oikein mitään. Sitten vaan ajattelin, että tälle ei enää voi mitään. Nyt pitää vaan tehdä kaikki niin hyvin kuin ikinä osaan, ettei tällaisia tulisi uudestaan, Koilahti sanoo.

Koilahdelle ei ole tällä kaudellä tarjolla arvokisoja, mutta elokuun Turun Paavo Nurmi Games ja Kalevan kisat tarjoavat Turun Weikkojen hyppääjälle haastetta riittämiin.

– Ne ovat kauden päätähtäin, kun molemmat ovat minulle kotikisoja. Toiveena on, että siellä pystyisin hyppäämään hyvin.