Kirvesniemen paluu värittää SM-halliotteluita

Hassi otteli 7557 pistettä

Elisa Kirvesniemen paluu värittää Kuortaneella lauantaina ja sunnuntaina käytäviä moniotteluiden SM-halleja. Miesten sarjassa Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi lähtee seitsenotteluun suosikkina. Viikonlopun parhaat pisteet saattavat kuitenkin syntyä 22-vuotiaissa kisaavan Lappajärven Veikkojen Elmo Savolan tekemänä.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustavalle Kirvesniemelle, 30, ottelukisa on ensimmäinen sitten vuoden 2009. Hän on Viipurin Urheilijoiden Miia Kurpan kanssa naisten viisiottelun suosikki.

– Elisa on kilpaillut yksittäisissä lajeissa lupaavasti. Kiva nähdä miten hänen comeback –kilpailunsa ottelussa onnistuu, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) seitsenottelun lajivalmentaja Tiia Hautala.

Kirvesniemi on juossut talven aikana 60 metriä ennätyksensä tuntumaan 7,94 ja työntänyt kuulassa ennätyksensä 12,52.  

Ennen kuluvaa talvea Kirvesniemi kilpaili edellisen kerran 2012 ja lähinnä 800 metrillä. Moniottelut jäivät aiemmin polvivamman takia. Kilpailukipinä iski uudelleen JKU:n valmennustöissä.

– Hipposhallin ilmapiiri ja JKU:n yhteishenki sai vanhan kipinän syttymään uudelleen ja joskus kesällä iski ajatus kilpailemisesta, Kirvesniemi kertoi seuransa haastattelussa.

Heikkiset sekä Hakanen ja Mäkelä taistelupareina

Joensuun Katajan Hertta ja Jutta Heikkinen kisaavat Kuortaneella 22-vuotiaiden mestaruudesta. Kaksikosta Jutta on talven aikana tehnyt halliennätyksensä 60 metrin aidoissa (8,65), pituushypyssä (600) ja kuulassa (12,70). Hertta on kohentanut ennätyksiään 60 metrin aidoissa (8,55), korkeudessa (165), pituushypyssä (566) ja kuulantyönnössä (12,37).

– Ehkä Jutta on vähän niskan päällä, mutta katsotaan kuinka käy, sanoo Hautala, joka povaa tasaista ja hyvätasoista voittotaistoa.

Espoolaisseurojen, Esbo IF:n ja Tapioiden Jessica Rautelin ja Saga Kivekäs ovat etukäteen kärkinimiä 19-vuotiaiden sarjassa. 17-vuotiaisiin Hautalaa odottaa tasokasta kamppailua Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakasen ja Iina-Kaisa Mäkelän johdolla.

Tyttöjen 15-vuotiaiden sarjassa on hulppeasti yli 50 osanottajaa, kun vastaavassa poikien sarjassa osanottajia on seitsemän.

Lakka suolana miesten taistossa

SUL:n kymmenottelun lajivalmentaja Mika Vakkuri toivoo, että Juuso Hassin hallikautta vaivannut pieni nihkeys väistyy Kuortaneen ottelussa.

– Hän on treenannut hyvin, mutta hallikaudella nopeus ei vielä ole ollut ihan mitä odotettiin, Vakkuri sanoo.

Miesten kisan suola voi hyvinkin JKU:n hyvävireinen pika-aituri Elmo Lakka. Hän ottelee nyt ensimmäistä kertaa sitten toissa vuoden 22-vuotiaiden SM-kisojen. Silloin hän kokosi kymmenottelussa 6463 pistettä. 

Talven pienestä etureisivasta toipunut Elmo Savola voitti hiljattain Helsingissä 22-vuotiaiden 60 metrin aitojen Suomen mestaruuden (8,20) ja oli korkeushypyssä viides halliennätyksellään 196. Kuortaneella edessä on talven ensimmäinen ottelu.

– Savolan harjoittelu on edennyt suunnitelmien mukaan. Hän on hyvässä kunnossa, Vakkuri sanoo.

Miesten 19-vuotiaiden seitsenottelussa Kuortaneen Kunnon Artur Hämäläinen pääsee näyttämään talven iskuaan kotiradalla.

Osanottajat