Kirsi Pekkanen juoksi tonnilla kauden kärkiajan

Kirsi Pekkanen juoksi tonnilla kauden kärkiajan

(Kotimaankatsaus 26.-29.1.) Viime talvena Suomen hallimestaruuskilpailuissa 400 metrillä hopeamitalin saavuttanut Kuopion Reippaan Kirsi Pekkanen avasi hallikautensa kotihallissaan juosten 1000 metriä naisten tämän kauden kotimaiseen kärkiaikaan 2.58,56.

Rovaniemellä juoksi Susanna Parkkisenniemen valmentama Pudasjärven Urheilijoiden 19-vuotias Mikko Rahkola 1000 metriä mainiosti 2.33,25. Samanikäisenä on jyrkkäkaarteisella halliradalla nopeammin juossut viimeksi Joonas Lehtinen yhdeksän vuotta sitten.

Ranskassa pitkään opiskellut yli 13 metrin kolmiloikkaaja Katja Karjalainen juoksi Rovaniemellä 60 metriä uuteen ennätykseensä 7,99. Pieksämäen Veikkoja edustavaa Karjalaista on vuodesta 2010 saakka valmentanut Frédéric Mangue.

Helsingin Kisa-Veikkojen Anna-Liisa Salminen hyppäsi Eläintarhan tunnelissa pituutta 440, mikä on 55-vuotiaiden naisten uusi halliennätys. Hänen seuratoverinsa Seija Sario puolestaan paransi 75-vuotiaiden naisten kolmiloikan halliennätystä.

Turun Urheiluliitto oli tänäkin vuonna paras neljän suurseuran välisessä Kupittaan viestikarnevaalissa. Pirkkahallin kansallisten kilpailuiden sarja alkoi Nooralotta Nezirin 100 metrin aitajuoksun halliennätyksellä. (Huom! Turusta ja Tampereelta raportit jo aikaisemmin.)

 

KOTIMAANKATSAUS 26.-29.1.

HELSINKI, Eläintarhan tunneli 27.1.2016 Veteraanien kenttälajikilpailut

Miehet,

Pituus: … 4) Tapio Pitkänen 67 KymUV 490. – Ikätasoitus: 770.

Naiset,

Pituus: … 2) Anna-Liisa Salminen 59 HKV 440 (55-v. halliennätys, ent. 432 Tarja Kailajärvi 2015). – Ikätasoitus: 625.

3-loikka: 1) Elina Kostiainen VihdVi 12,15 … 3) Anna-Liisa Salminen 59 HKV 9,05, 7) Seija Sario 76 HKV 5,96 (75-v. halliennätys, ent. 5,49 Anja Laiho 2001). – Ikätasoitus: Salminen 12,54, Sario 11,98.

HELSINKI, Liikuntamylly 27.1.2016 Veteraanien kenttälajikilpailut

Miehet

Korkeus: … 3) Kyösti Poutiainen 75 HKV 137. – Ikätasoitus: Poutiainen 218.

Kuula: 1) Erno Ranta 44 LohjLo 14,74. – Ikätasoitus: 17,46.

Kuula (4 kg): 1) Esko Kuutti 73 VihdUV 12,94. – Ikätasoitus: 17,49.

Naiset,

Korkeus: 1) Seija Sario 76 HKV 104. – Ikätasoitus: 181.

KUOPIO 28.1.2016 Pohjois-Savon hallitonnit

(Pitkä 337 m rata.)

Miehet,

1000 m: 1) Vili Holopainen 19 KuopRe 2.37,05.

M15 1000 m: 1) Juho Savolainen 15 KuopRe 2.46,79.

M50 1000 m: 1) Jukka Kaukola 52 KuopRe 2.47,49. – Ikätasoitus: 2.24,02.

Naiset

1000 m: 1) Kirsi Pekkanen KuopRe 2.58,56, 2) Heini Ikonen 17 JKU 2.59,36.

Seiväs: 1) Laura Ollikainen 18 VarkKV 340, 2) Susanna Seppänen VarkKV 300.

ROVANIEMI 28.1.2016 Tunturitonnit

Miehet

1000 m: 1) Mikko Rahkola 19 PudasjU 2.33,25.

Naiset

60 m: 1) Katja Karjalainen PieksämVe 7,99.

TURKU 29.1.2016 XXXIII Kupittaan viestikarnevaali

(Lyhyt 170 m rata.)

Pisteet: TuUL 80 – TP 77 – HKV 73 – LA 40.

Miehet,

M13 4×85 m: 1) TP 50,88 (Jaakko Linnus, Eino Perämaa, Jere Haapalainen, Vilppu Ikola). – M11 4×85 m: 1) HKV 56,05 (Jaakko Siltala, Lauri Kylmäpuro, Felix Kallio, Viljami Heinonen).

4×170 m: 1) TuUL 1.21,12 (Eetu P. Viitala, Markus Karlstedt, Juho Launto, Lauri Kirkkola), 2) HKV 1.21,89 (Matias Linkoaho, Ossi Linkoaho, David Dawkins, Hannes Siitonen).

M19 4×170 m: 1) HKV 1.23,99 (Arttu Paananen, Joni Heikkilä, Elmo Rantala, Niklas Bryggare), 2) TuUL 1.24,53 (Harald Spoof, Mikko Orava, Lauri Siltanen, Joona Forsgren).

M17 4×170 m: 1) LA 1.23,78 (Joska Tommola, Aaro Karjalainen, Joni Takala, Lauri Eerola), 2) TuUL 1.25,18 (Lauri Moisio, Eetu Kuusela, Niklas Lainto, Akseli Sautila), 3) HKV 1.25,34 (Daniel Aaltonen, Tommi Mäkinen, Vincent Quednau, Niko Viljola).

M15 4×170 m: 1) HKV 1.28,05 (Topias Laine, Pyry Anttila, Lorenz Quednau, Lassi Kaukonen), 2) TP 1.33,84 (Joel Turkka, Ville Eikkula, Ari Mahmoudian, Otto Rinne).

M11 4×340 m: 1) TP 3.59,90 (Juho Talvitie, Joona Hallivuori, Antti Sainio, Jaakko Moisio), 2) HKV 4.08,72 (Jaakko Siltala, Eero Sormunen, Eino Sormunen, Viljami Heinonen).

M13 4×510 m: 1) TP 6.11,99 (Elias Marjamäki, Jaakko Linnus, Jere Haapalainen, Aaro Koskinen).

M19 3×680 m: 1) HKV 5.24,68 (Felipe Jara, Niklas Bryggare, Samuel Vorselman), 2) TuUL 5.30,99 (Matias Lehtiaho, Valtteri Lehtonen, Elias Vuorinen).

M17 3×680 m: 1) HKV 5.18,63 (Janne Hietamäki, Vincent Quednau, Niko Viljola), 2) LA 5.19,05 (Lassi Kuva, Lauri Eerola, Wilho Hautala), 3) TuUL 5.19,20 (Elmo Kekkonen, Abdoullah Yousfi, Niklas Lainto).

M15 4×680 m: 1) TuUL 7.37,08 (Tuure Haapanen, Mikko Vesma, Matias Vesma, Wiljami Itämeri).

4×850 m: 1) LA 8.38,30 (Ossi Kekki, Hannu Granberg, Riku Marttinen, Martti Siikaluoma), 2) TuUL 8.41,26 (Juuso Hakala, Kennedy Charicha, Saku Lehikoinen, Joonas Lehtinen).

Naiset,

N13 4×85 m: 1) TP 50,41 (Saga Vanninen, Vilma Itälinna, Anni Nurminen, Tuuli Ingman), 2) TuUL 50,47 (Pinja Naula, Lotta Nurminen, Elviira Niemelä, Ilona Ruohola). – N11 4×85 m: 1) TuUL 54,37 (Amilia Seppänen, Tinja Pirttikoski, Elsa Karjalainen, Mariella Laakso).

4×170 m: 1) TP 1.30,15 (Sara Jokinen, Elisa Oksanen, Jenna-Riina Virolainen, Reetta Hurske), 2) HKV 1.30,36 (Sara Vorselman, Anni Siirtola, Kamilla Nurminen, Anniina Laitinen), 3) TuUL 1.30,57 (Nooralotta Neziri, Aino Paunonen, Laura Nakolinna, Emma Niemi).

N19 4×170 m: 1) HKV 1.32,39 (Jandeh Jallow, Heidi Parikka, Charlotta Bützow, Kira Kruuti), 2) TuUL 1.32,87 (Emma Hyvärinen, Eeva Paavilainen, Nora Rantanen, Maiju Niemelä), 3) TP 1.37,57 (Jessi Landström, Maria Huntington, Susanna Karhumäki, Neea Zins).

N17 4×170 m: 1) TP 1.31,39 (Olivia Ben Khalifa, Tiia Tammisalo, Alisa Aalto, Frida Hämäläinen), 2) TuUL 1.34,75 (Maija Lehti, Sofia Kankaanpää, Sunna Penttinen, Viola Järvinen), 3) LA 1.35,03 (Kia Kemppainen, Ilona Kekkonen, Veera Wiberg, Linnea Taipale), 4) HKV 1.36,02 (Marisa Värtinen, Sofie Roos, Annika Virtanen, Veera Miettinen).

N15 4×170 m: 1) TuUL 1.34,96 (Aino Honkanen, Kiia Jalonen, Minja Dahlberg, Milja Heikura), 2) TP 1.36,67 (Pinja Heinonen, Salla Tuominen, Venla Väliharju, Kaisa Pousi).

N11 4×340 m: 1) TuUL 4.16,41 (Tinja Pirttikoski, Mimosa Heikura, Enni Virjonen, Elsa Karjalainen).

N15 4×510 m: 1) LA 6.05,40 (Roosa Kinnunen, Kia Vesala, Silja Rönkä, Pinja Kotinurmi), 2) TP 6.06,70 (Pinja Heinonen, Kaisa Siukonen, Lotta Alasaukko-oja, Pihla Aro), 3) TuUL 6.08,39 (Aino Honkanen, Kiia Jalonen, Daniela Sandås, Amanda Niinikoski).

N13 4×510 m: 1) TP 6.25,10 (Hertta Vihreälehto, Saga Vanninen, Anniina Huura, Tuuli Ingman), 2) TuUL 6.31,80 (Pinja Naula, Liisa Jalava, Siiri Ojanen, Ilona Ruohola).

N19 3×680 m: 1) HKV 6.11,48 (Tuuli Rasilainen, Charlotta Bützow, Kira Kruuti), 2) TuUL 6.11,91 (Maiju Niemelä, Hanna Uski, Anna Hyvärinen), 3) LA 6.39,63 (Aino Kuljukka, Anniina Ruhberg, Siiri Karjalainen), 4) TP 6.41,36 (Maria Huntington, Susanna Karhumäki, Maarit Kuhmonen).

N17 3×680 m: 1) TP 6.07,84 (Aino Sikkinen, Jemina Forss, Kiia Keinonen), 2) TuUL 6.17,36 (Mari Pylkkänen, Viola Järvinen, Sunna Penttinen), 3) LA 6.28,29 (Salla Laukkanen, Emma Pasanen, Veera Wiberg), 4) HKV 6.31,18 (Annika Virtanen, Veera Miettinen, Sofie Roos).

4×680 m: 1) TuUL 7.39,79 (kisaennätys), (Amanda Virtanen, Laura Nakolinna, Aino Paunonen, Venla Paunonen), 2) HKV 7.57,31 (Rauha Buchwald, Moona Latvala, Hilkka Kontro, Anniina Laitinen).

Raportti:

TÄYDENNYKSIÄ:

TAMPERE 26.1.2016 Pirkkahallin kansalliset kilpailut – Täydennetty

(Pitkä 300 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Samuli Samuelsson IkaalU 6,84, 2) Samuli Lehtinen LA 7,05 (ae. 7,04) … 5) Miska Sundberg 18 JKU 7,20 (ae. 7,18). – 1. alkuerä: 1) Samuelsson 6,85 … 3) Sundberg 7,18, 4) Valtteri Välläri JanJa 7,28. – 2. alkuerä: 1) Lehtinen 7,04, 2) Eerikki Pekkola TKT 7,07 (ei juossut finaalissa).

200 m: 1) Jani Koskela TP 21,58 (kkk), 2) Eerikki Pekkola TKT 22,16.

800 m: 1) Jaakko Laakso TP 1.51,13, 2) Saku Lehikoinen TuUL 1.56,77.

60 m aj: 1) Arttu Hirvonen OP 8,03, 2) Lassi Raunio TP 8,74, 3) Henri Kangasniemi IkaalU 8,89, 4) Ville-Veikko Hanninen JanJa 9,05.

60 m aj (99,1 cm): 1) Miska Sundberg 18 JKU 8,24, 2) Urho Kujanpää 19 TP 8,72, 3) Mikko Orava TuUL 9,12, 4) Juuso Petäjäsuo LempKi 9,37. – 60 m aj (91,4 cm): 1) Kaapo Kangas 17 JKU 8,42, 2) Kalle Stylman 16 LiePa 8,50.

110 m aj: 1) Arttu Hirvonen OP 14,23 (kkk).

300 m aj: 1) Joni Vainio-Kaila LaitJy 38,19 (kkk), 2) Tuomas Lehtonen 18 LiePa 38,83 (B-erän voittaja), 3) Ilari Manninen 19 JKU 38,95, 4) Joni Rouhiainen KUYU 39,32, 5) Anton Tallbacka 17 HIFK 39,76 (B-erän 2:nen), 6) Pekka Sinkkonen 18 HIFK 39,83, 7) Taneli Monni JKU 39,90 (B-erän 3:s), 8) Kaapo Kangas 17 JKU 40,55 (C-erän voittaja), 9) Juha Virkkunen TP 41,72, 10) Juuso Kolari 18 VarkKV 41,89, 11) Kalle Stylman 16 LiePa 41,96 (C-erän 2:nen).

Korkeus: 1) Miro Rastas 19 RaisKu 206 (kkk), 2) Samuli Sievi-Korte ViialVa 198, 3) Heikki Pärnä 35 TuUL 198, 4) Valtteri Välimäki UKK 198, 5) Matias Mustonen 19 LempKi 194.

Seiväs: 1) Niko Koskinen JanJa 505, 2) Perttu Korhonen LA 505, 3) Urho Kujanpää TP 490, Jere Bergius TP & Jouni Marjaniemi VehmKi ilman tulosta (505), Joonas Jokivartio JKU & Jussi Kaavi HKV ilman tulosta (475).

Pituus: … 2) Perttu Noponen MiKV 647 (10-ottelun maajoukkuemies).

Kuula: 1) Timo Kööpikkä LaihLu 18,14 (kkk) … Mikko Toiviainen LoimJa ilman tulosta.

Naiset,

60 m: 1) Milja Thureson TuTo 7,60, 2) Ida Aidanpää JKU 7,84 (ae. 7,77), 3) Elisa Kirvesniemi JKU 7,94, 4) Sara Jokinen TP 7,95, 5) Jeanine Nygård JakobstDr 8,01 (ae. 7,94), 6) Jenna Pihkola LA 8,03 (ae. 7,94), 7) Jonna Julin IFNykarl 8,06 (ae. 8,02), 8) Maria Huntington 19 TP 8,15 (ae. 8,05). –

1. alkuerä: 1) Pihkola 7,94. – 2. alkuerä: 1) Thureson 7,62, 2) Kirvesniemi 7,94. – 3. alkuerä: 1) Aidanpää 7,77, 2) Nygård 7,94, 3) Huntington 8,05 … 5) Elisa Oksanen TP 8,29 (7-ottelun maajoukkuenainen). – 4. alkuerä: 1) Jokinen 7,92, 2) Julin 8,02.

200 m: 1) Milja Thureson TuTo 24,62, 2) Jeanine Nygård JakobstDr 25,43, 3) Sara Jokinen TP 25,44, 4) Heli Halonen LA 25,69, 5) Jenna Pihkola LA 25,72 (B-erän voittaja), 6) Jonna Julin IFNykarl 25,88, 7) Frida Hämäläinen 16 TP 25,89 (B-erän 2:nen), 8) Anna Mäkelä MaarMa 26,08, 9) Alisa Aalto 17 TP 26,16 (B-erän 3:s).

400 m: 1) Oona Nieminen 16 JKU 59,69.

800 m: 1) Jemina Forss 16 TP 2.17,09, 2) Ilona Välimäki UKK 2.18,06, 3) Marika Aarnio 18 TuWe 2.18,91, 4) Amanda Virtanen TuUL 2.20,74, 5) Aino Sikkinen 16 TP 2.21,45, 6) Kiia Keinonen 16 TP 2.22,98.

60 m aj: 1) Nooralotta Neziri TuUL 8,23 (kkk), 2) Reetta Hurske TP 8,34, 3) Emma Koistinen JKU 8,47, 4) Viivi Avikainen LA 8,49, 5) Ida Aidanpää JKU 8,63, 6) Lotta Harala TP 8,63. – B-erä: 1) Jessi Landström 19 TP 8,65, 2) Anni Siirtola 18 HKV 8,71, 3) Maria Huntington 19 TP 9,00, 4) Julia Enarvi 18 TP 9,08.

60 m aj (76,2 cm): 1) Olivia Ben Khalifa 16 TP 8,68, 2) Nea Karppinen 16 LempKi 8,75, 3) Siiri Rainio 16 JKU 8,86, 4) Ada Koistinen JKU 8,99.

100 m aj: 1) Nooralotta Neziri TuUL 13,26 (kkk & Suomen paras hallitulos, ent. 14,33 Heini Sistonen 1997), 2) Reetta Hurske TP 13,57 (ka-2 & 22-v. paras hallitulos), 3) Viivi Avikainen LA 14,19 (ka-3).

300 m aj: 1) Emma Koistinen JKU 42,44 (kkk), 2) Siiri Rainio 16 JKU 44,73, 3) Anni Halko JKU 45,21, 4) Linda Aho HIFK 45,75, 5) Anni Siirtola 18 HKV 46,41 (B-erän voittaja).

Seiväs: … Saga Andersson 16 EsboIF ilman tulosta (360).

Pituus: 1) Emmi Mäkinen JKU 608 (kkk), 2) Heta Haapala TP 569, 3) Sini Toivola JKU 563, 4) Maria Huntington 19 TP 561 … Merika Sumanen TP ilman tulosta.

Kuula: 1) Oona Vilermo NokU 13,39, 2) Elisa Kirvesniemi JKU 12,52, 3) Elisa Oksanen TP 11,43.

Kuula (3 kg): 1) Helena Leveelahti 17 VirtainU 14,95, 2) Frida Hämäläinen 16 TP 11,05.

Raportti:

Edellinen kotimaankatsaus 24.1.