Kipchoge käy ME:n kimppuun Berliinin maratonilla

Kipchoge jäi kahdeksan sekuntia ME:stä Lontoossa

Keväällä huipputasokkaan Lontoon maratonin voittanut Kenian Eliud Kipchoge käy matkan maailmanennätyksen kimppuun Berliinissä sunnuntaina.

Lontoon maratonilla Kipchoge juoksi kauden kärkiajan 2.04.42 ja niputti entisen ME-juoksijan Wilson Kipsangin sekä ME:n nykyisen haltijan Dennis Kimetton.

Berliinissä Kipchoge kärkivastuksia ovat muun muassa kokeneet kenialaisjuoksijat Emmanuel ja Geoffrey Mutai. Ensin mainittu on matkan kaikkien aikojen tilastonelonen ja jälkimmäinen on samassa tilastossa toisena.

– Haluan juosta maailmanennätyksen. Siitähän kaikki puhuvat, mutta keskeistä on voittaa ensin kilpailun ja antaa ennätyksen tulla siinä samalla, Länsi-Kenian Eldoretissä mediaa tavannut Kipchoge sanoi Xinhualle.

Kipchoge, 30, juoksi ennätyksensä 2.04.05 toissa vuoden Berliinin maratonilla. Hän oli tuolloin toinen silloisen ME:n 2.03.23 juosseen Kipsangin perässä.

Sittemmin Kipchoge ei ole maratonilla hävinnyt. Hän voitti viime vuotta Rotterdamin ja Chicagon maratonit ja keväällä Lontoon perinteikkään kilpailun.

Sang valmentaa, Kiprotich kirittää

Kipchoge harjoittelee estejuoksun entisen olympiamitalistin Patrick Sangin valmennuksessa. Samassa treeniryhmässä uurastavat myös maratonin ugandalainen MM- ja olympiavoittaja Stephen Kiprotich sekä Emmanuel Mutai, joka on mukana Berliinin maratonilla.

Kipchogen mukaan ME:n rikkominen Berliinissä voi onnistua, jos sää pysyy suosiollisena, puolimatkaan päästyään noin ajassa 61.30 ja 30 kilometrin jälkeen mukana on muitakin kuin hän. Matkan ME on Kimetton viime vuonna Berliinissä juoksema 2.02.57.

–  En ole koskaan juossut alle kahden tunnin ja neljän minuutin. Se innostaa, Kipchoge sanoo.

Kipchogelle, 30, Berliinin maraton on vasta uran kuudes maraton. Pääosan urasta nielaisivat ratajuoksut, jotka Kipchoge jätti komean meriittilistan kera. Hän ehti voittaa 5000 metrillä maailmanmestaruuden, MM-hopeaa ja kaksi olympiamitalia.

Cherono suosikkina naisten kilpailuun

Berliinin maratonin naisten kilpailussa kärkisuosikki on kokenut, kenialainen Gladys Cherono. Hän voitti viime vuonna puolimaratonin MM-tittelin ja oli toissa vuoden MM-kisoissa 10 000 metrillä toinen.

Cheronon, 32, ennätys on tammikuussa Dubain maratonilla toisen sijan tuonut 2.20.03. Hän hävisi kilpailun etiopialaiselle Aselefech Mergialle (2.20.02).

Kenialaisjuoksijan kanssa kärkisuosikin paikasta taistelee etiopialainen Aberu Kebede, joka on voittanut Berliinin naisten kilpailun vuosina 2010 ja 2012. Kisan kärkinimiin lukeutuu myös etiopialainen Meseret Hailu.

Berliinin maraton