Kipchoge jäi kahdeksan sekuntia ME:stä Lontoossa

Kipchoge jäi kahdeksan sekuntia ME:stä Lontoossa

Kenian Eliud Kipchoge jäi kahdeksan sekuntia maailmanennätyksestä voitettuaan Lontoon maratonin reittiennätyksellä 2.03.05.

Kipchogelle voitto Lontoossa oli toinen perättäinen. Voittoaika vei 31-vuotiaan juoksijan kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Edellä on vain Kenian Dennis Kimetto ME-ajalla 2.02.57.

Myös Kenian Geoffrey Mutai on juossut kovempaa (2.03.02), mutta tulosta ei alamäkireitin takia ole hyväksytty ennätyskelpoiseksi.

Toiseksi Lontoon maratonin miesten kilpailussa juoksi Kenian Stanley Biwott. Viime vuoden New Yorkin maratonin voittajalla ei riittänyt voimia vastata, kun Kipchoge karkasi häneltä kolme kilometriä ennen maalia.

Biwottin aika oli juoksijan oma ennätys 2.03.51.

Kolmanneksi Lontoossa pinkoi etiopialainen ratajuoksun moninkertainen arvokisavoittaja ja ME-mies Kenenisa Bekele ajalla 2.06.36.

Kipchogen maratonennätys ennen Lontoon kilpailua oli viime vuonna Beriinissä syntynyt 2.04.00. Ratajuoksijana hän on voittanut muun muassa 5000 metrin maailmanmestaruuden ja olympiahopeaa.

Kaatuminen ei kiusannut

Naisten kilpailuun voittoon juoksi viime vuoden MM-kisojen nelonen Kenian Jemima Sumgong Jelagat. Hän kaatui matkalla kolaroituaan vesipisteellä kolmen naisjuoksijan törmäyksessä, mutta kiri ensimmäisenä maaliin ajalla 2.22.58.

Toiseksi juoksi viime vuoden voittaja Etiopian Tigist Tufa, joka hävisi voittajalle viisi sekuntia. Jalagat voitti edellisen kerran kansainvälisen maratonin vuonna 2013 Rotterdamissa silloisella ennätyksellään 2.23.27.

Tuloksia