Kinnusen väkevä paluu: ”Olen kuin uudesti syntynyt” – Kivimäki ja Irintšejev kävelivät nuorten SE:t

Jalasjärven Jalaksen 37-vuotias konkari Jarkko Kinnunen voitti 5000 metrin kävelyssä uransa kuudennen hallimestaruuden ajalla 20.15,00. Aiemmat mestaruutensa Kinnunen on voittanut vuosina 2008 – 2014.

Kinnunen oli maalissa yhtä hymyä. Hän kilpaili edellisen kerran vuosi sitten, jonka jälkeen hän kävi lonkkaleikkauksessa, minkä seurauksena harjoittelua kiusanneet mystiset krampit ja muut kivut katosivat.

– Nyt olen ollut kuin uudesti syntynyt. Olen ollut ihan fiiliksissä yksittäisistä harjoituksista, kun on voinut harjoitella ilman kipuja, Kinnunen totesi.

Kinnusen suunnitelmissa on kävellä 50 kilometriä vielä kuluvan kevättalven aikana Dudincessa. Kauden päätavoite ovat Tokion olympiakisat.

– Jos koronasta voi sanoa olleen jotakin hyvää, minun kohdallani siitä on ollut apua, Kinnunen viittasi siihen, että leikkauksen ansiosta olympiauran jatkaminen Tokiossa on mahdollista.

– Kyllä vuosi sitten oli aika erilaiset fiilikset tässä samaisessa kilpailussa.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen avasi kovinta vauhtia ja karkasi jo muilta, kunnes Kinnunen tavoitti hänet neljännellä kilometrillä.

Espoon Tapioiden Joni Hava ohitti hänkin Partasen ja saapui maaliin toisena ajassa 20.27,47.

– En tiedä miksi nyt ei lähtenyt kulkemaan. Harjoitukset ovat menneet hyvin, Partanen sanoi.

Irintšejev rikkoi 17-vuotiaiden Suomen ennätyksen

Seuraaviksi sijoittunut Espoon Tapioiden kolmikko Jaakko Määttänen, Sajan Irintšejev ja Jere Niemi paransivat kaikki ennätyksiään.

Porukan nuorin Irintšejev oli maalissa viides 17-vuotiaiden Suomen ennätyksellä 21.21,89. Aiempi ennätys oli Partasen vuonna 2008 kävelemä 21.50,21.

– Tavoite oli kävellä puoli minuuttia alle entisen ennätyksen. Kävelin kaksi viikkoa sitten Espoossa testikisana viitosen ja siinä aika oli 21.36. Nyt tavoitteena oli 21.20, Irintšejev kertoi.

Irintšejev aloitti kilpailun rivakasti.

– 3000 metriä kävelin 12.52:een eli alle viime vuonna kävelemäni 3000 metrin halliennätyksen.

Tämän vuoden päätavoite Irintšejevillä on onnistua kesällä 19-vuotiaiden EM-areenalla Rietissä.

Anniina Kivimäki käveli 22-vuotiaiden SE:n ja rikkoi toisena haamurajan

Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki voitti Jyväskylässä naisten 3000 metrin kävelyn hallimestaruuden 22-vuotiaiden uudella Suomen ennätyksellä 12.57,35.

Kivimäki on toinen suomalaisnainen maailmanmestari Sari Essayahin jälkeen, joka on hallissa kävellyt alle 13 minuutin.

Jyväskylässä asuva Kivimäki käytti tutussa harjoitushallissaan ensimmäiseen kilometriin aikaa 4.21,9, mutta käveli kaksi seuraavaa kilometriä nelisen sekuntia ensimmäistä nopeammin.

– Ajatuksena oli, että lähden vähän rauhallisemmin ja pikku hiljaa kiristän. Alussa olin jäljessä valojäniksestä, mutta maalissa 6-7 metriä edellä, Kivimäki kertoi.

– Vuoden päätähtäin ovat kesällä 22-vuotiaiden EM-kilpailut Norjassa. Seuraavaksi kilpailen huhtikuussa Espoossa 20 kilometrillä, hän jatkoi.

– Harjoittelu on sujunut aika lailla samoin kuin viime vuonna. Tänään ihan hyvä kilpailu, ei nyt ollut ehkä ihan parasta, kun yksin kävelin, mutta hyvää suorittamista, Kivimäki arvioi.

Muista mitaleista kävivät kirikamppailun Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikka ja Kivimäen 17-vuotias seuratoveri Heta Veikkola. Kuikka oli maalissa yhden askelen Veikkolaa edellä, mutta hävisi Kivimäelle yli 40 sekuntia ajalla 13.37,75.

– Oikeastaan aika heikko esitys. Harjoittelu on näissä keleissä ollut juoksumattopainotteista. Olin hiljattain flunssassa, mutta kerkisin sentään parantua tähän kilpailuun, Kuikka kertoi.

18-vuotias Ellen Seisto Espoon Tapioista käveli neljänneksi ajalla 14.23,48. Seiston oma ennätys parani puolisen minuuttia.