Kinnunen testaa MM-kisavuoden kuntoaan maaliskuussa Dudincessa

Kinnunen testaa MM-kisavuoden kuntoaan maaliskuussa Dudincessa

Jarkko Kinnusella tulevan kilpailukauden ensimmäinen pysäkki on maaliskuinen 50 kilometrin kilpailu Dudincessa. Sieltä tavoitellaan jo huippuaikaa.

– Dudincen kilpailu on puolivälissä, kun katsoo Lontoon MM-kisoihin tähtäävää harjoituskautta. Siellä saa osviittaa siitä mitä on tehty oikein harjoittelussa, Kinnunen sanoo.

Edellinen harjoituskausi oli kokeneelle kävelijälle ensimmäinen Valentin Konosen valmennuksessa. Se poiki sydänkesän sairastelun jälkeen 23. sijan 50 kilometrillä uran kolmansissa olympialaisissa Rio de Janeirossa.

– Teimme Vallun kanssa parannuksia tekniikkaan ensimmäisenä yhteisenä vuonna. Kuluvasta syksystä alkaen olemme lisänneet treenimääriä ja aloittaneet pitkät lenkit hieman aiemmin kuin ennen. Teen kerran viikossa 40 kilometrin lenkin. Kaikkiaan viikossa tulee mittariin noin 150 kilometriä, Kinnunen sanoo.

Kävelyn lisäksi harjoitteluun kuuluu juoksumatolla tehtävää mäkitreeniä sekä altaassa liivikävelyä. Tammikuun alussa Kinnunen suuntaa Espanjaan Torreviejaan Valencian lähelle.

– Se on merenpinnan tasolla. Sieltä menen helmikuussa Sierra Nevadan vuoristoon ja maaliskuussa palaan Torreviejaan, josta menen suoraan Slovakiaan Dudinceen, Kinnunen sanoo.

Testeistä hyvät tulokset

Marraskuuta eletään, on pimeää päivisinkin, mutta Kinnunen on hyvillä mielin.

– Teimme testit viime perjantaina ja tulosten mukaan olen selvästi paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten tähän aikaan.

Kinnuselle Suomen Urheiluliiton (SUL) kaupunkivalmennuskeskuksen tulo Tampereelle oli iloinen yllätys. Kokenut kilpakävelijä aikoo käyttää valmennuspäällikkö Tommi Evilän vetämän hankkeen palveluja. 

– Olen urheillut aika monella paikkakunnalla. Jokaisessa on pitänyt luoda oma verkosto. Nyt kun Tampereelle tulee tällainen verkosto valmiina, siitä on iso apu, Kinnunen sanoo.