Kinnunen ja Ojala ennätysvauhdissa Taaborin kävelyssä

Kinnunen ja Ojala ennätysvauhdissa Taaborin kävelyssä

Rion olympialaisiin valittu Jarkko Kinnunen vastasi tänään Tuusulassa kilpailtujen Taaborin olympiakävelyjen parhaasta tuloksesta. Kinnunen käveli tasavauhtisen 20 kilometrin kilpailun ja saapui maaliin ajassa 1.22.27. Aiempi ennätys parani 26 sekunnilla.

– Kyselin lähtöviivalla, millaista vauhtia Aleksi (Ojala) on lähdössä omaan kympin kisaansa. Hän kertoi tavoittelevansa nousujohteista kilpailua ja päätin lähteä roikkumaan hänen matkaansa. Ensimmäinen kymppi meni 41.16 ja toinen 41.11., Kinnunen kertoi.

Hän on tehnyt valmentajansa Valentin Konosen kanssa tekniikkaan hienosäätöä, jonka tavoitteena saada askelta napakammaksi, rullaavammaksi ja taloudellisemmaksi.

– Olen tyytyväinen tämän päivän vauhdinjakoon, tuntumaan ja siihen, että kävely pysyi teknisesti hyvänä loppuun saakka. Paketti on helppo pitää kasassa harjoituksissa, mutta muutosten siirtäminen kilpailutilanteeseen on aina haastavampaa. Tänään se onnistui. Seuraavan kerran pääsen mittaamaan kuntoani ja tekniikkaa kahden viikon päästä Roomassa käveltävässä maailman cupissa.

Kinnusen voittoaika oli kotimaan kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi paras. Toiseksi 20 kilometrillä käveli Esbo IF:n Eemeli Kiiski ennätyksellään 1.26.14.

Ojalakin ennätysvauhdissa

Maaliskuun puoli välissä Dudincessa huikean 50 kilometrin kilpailun tehnyt ja niin ikään Rion olympialaisiin valittu Aleksi Ojala kilpaili Taaborissa 10 kilometrillä. Hän voitti kilpailun ennätyksellään 41.15. Aiemmin ennätys olli 42.35.

– Hyvin meni siihen nähden, että minkäänlaisia vauhtiharjoituksia ei ole vielä tehty. Tulin viime lauantaina harjoitusleiriltä Espanjasta ja tämä kilpailu oli pienimuotoinen testi, jossa katsottiin, millä tolalla vauhtikestävyys oikein on. Hyvältä vaikutti, Ojala totesi.

Naisten 10 kilometrin kävelyssä parhaasta tuloksesta vastasi Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen, jonka voittoaika oli 47.51. Tulos oli Neuvosen ennätys ja uran ensimmäinen 50 minuutin alitus. Aiempi ennätys oli 50.46. 

Neuvosen lisäksi naisten 10 kilometrillä ennätyksensä kävelivät Espoo Tapioiden Hele Haapaniemi, joka oli toinen ajalla 49.30 ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikka, joka oli kolmas ajalla 50.54.

Tulokset

 


taaborin_kavelyn_lahto_1_of_1.jpg

Tästä lähti liikkeelle Taaborin kävely 2016.


korpela_matias_kiiski_veli-matti_1_of_1.jpg

Matias Korpela ja Eemeli Kiiski vauhdissa Taaborin kävelyssä.