Kinkka, loikka ja ponnistus!

Kinkka

Syksyinen aurinko helli Helsingin Pihlajamäen alakoululaisten Elovena Voimapäivää. 350 pientä koululaista tutustui yleisurheilun saloihin Viipurin Urheilijoiden taitavien valmentajien ohjauksessa.

– Onhan tässä tekemistä! Lapsia on valtavasti, mutta opettajat ovat hienosti mukana apuohjaajina. Oppilaat on jaettu pienryhmiin, jotka kiertävät kolmea toimintapistettä. Odottamista tai seisoskelua ei tule juuri lainkaan, Elovena Voimapäivän vetovastuussa ollut Viipurin Urheilijoiden valmennuspäällikkö Sanna Saarman kertoi.

Ja touhua riittikin yllin kyllin. Yhdellä pisteellä opeteltiin hyppäämisen perusteita, toisella heittämistä ja kolmannella juoksemista. Neljännellä eli ravintopisteellä jutusteltiin porukalla terveellisistä välipaloista, erilaisten ruoka-aineiden sisältämästä sokerimäärästä ja säännöllisestä ateriarytmistä. Lapset vastailivat innokkaasti ohjaajien kysymyksiin ja olivat silmin nähden hyvillään saamastaan Elovena-välipalakeksistä.

– Porukassa on aina niitä, jotka tulevat Voimapäivän päätteeksi kysymään, missä yleisurheilua voisi alkaa harrastamaan. Heitä ohjaamme seuratoiminnan pariin, Saarman jatkaa.

Toimivaa yhteistyötä

Suomen Urheiluliitossa ollaan erittäin tyytyväisiä jo vuosia jatkuneeseen yhteistyöhön Elovenan kanssa.

– Yhteistyömme on ollut erittäin antoisaa ja toimivaa. Elovena on brändi, joka tukee erinomaisen hyvin arvomaailmaamme, SUL:n taholta Elovena-projektista vastaava itäisen alueen aluepäällikkö Ilpo Koponen toteaa.

Kuluvan kevään ja syksyn aikana yhteensä viidessäkymmenessä koulussa eri puolella Suomea vieraillut Elovena Voimapäivä on Koposen mukaan ammattimaisesti toteutettu paikallisten seuratoimijoiden avulla ja aidosti hyödyllinen konsepti koulumaailmaan.

– Elovena Voimapäivästä hyötyvät sekä lapset että heidän opettajansa. Lapset pääsevät nauttimaan liikunnan ammattilaisten vetämästä päivästä, oppivat yleisurheilun perusteita ja saavat hyödyllistä ravintotietoutta. Opettajat saavat puolestaan vinkkejä yleisurheilun opetukseen vaihtelevissa olosuhteissa. Elovena Voimapäivät on toteutettu kullakin paikkakunnalla koulun omilla pihoilla ja hiekkakentillä. Se on osoitus siitä, että hyppäämisen, juoksemisen, heittämisen ja yleisurheilussa tarvittavien liikemallien perusopetus onnistuu mainiosti koulun pihan läheisyydessä ja sisäsaleissa edullisilla välineillä. Liikettä saadaan aikaiseksi paljon myös mm. liikuntaratojen avulla.

Koponen sanoo, että Voimapäivistä saatu palaute on paras kiitos, jonka järjestävä taho voi saada.

– Toivottavasti yhteistyömme Elovenan kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa.