Kilpailutauolta palannut Korte yhdeksäs Roomassa: ”Jaksoin ensimmäiselle aidalle”

Pika-aituri Annimari Korte päätti liki kuukauden kilpailutauon Roomassa Timanttiliigan kilpailussa. Hän oli Nadine Visserin voittamassa 100 metrin aitojen mittelössä yhdeksäs ajalla 13,34. Visser pyyhälsi voiton ajalla 12,72.

– Vähän oli raju paluu kilpailemaan, kun ei ole kuukauteen oikeastaan päässyt juoksemaan aitoja. Oli odotettavissa, ettei voi juosta kunnolla. Nyt jaksoin ensimmäiselle aidalle, sen jälkeen aloin kolhia aitoja ja kahdeksanteen osuin kunnolla, Korte kertaili.

Kuukauden kilpailutauolle Kortteen vei takareisivaiva, joka rajoitti harjoittelua tuntuvasti.

– Oli hankala lähteä kisaan, kun ei ole pystynyt harjoituksissa juoksemaan täysillä, Korte sanoi.

Korte juoksi kesän mittaan pika-aidat 12,76 ja oli läpi kauden erittäin varmassa kunnossa aina syyskesän pitkään kilpailutaukoon. Kortteen suunnitelmissa oli alun perin juosta myös Timanttiliigan Dohan kilpailu 25. kuluvaa kuuta. Nyt kilpailuun osallistuminen on epävarmaa.

– Antaa managerin päättää, haluaako hän, että menen sinne. Itse olisin kyllä valmis lopettamaan kauden tähän, Korte sanoi.

Kilpailun livetulokset