Richardsson juoksi kisaennätyksen ja Kotiranta kaksoismestaruuden – Kiihkeät kirikamppailut 800 metrillä: Rinne ja Kuivisto uusivat mestaruutensa

Kalevan kisojen 800 metrin finaaleissa käytiin tiukat kiritaistelut sekä miesten että naisten kilpailuissa. Loppuajoilla ei juhlittu, mutta hidasvauhtisissa juoksuissa jännitystä riitti sitäkin enemmän.

Tutut nimet pitivät pintansa, kun miesten mestariksi juoksi Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne ajalla 1.51,65 ja naisten mestariksi Porvoon Akilleksen Sara Kuivisto ajalla 2.04,12.

– Hyvät on fiilikset, sillä tähän kisaan oli painetta. Tiesin Ville Lampisen olevan vaikea voitettava, kertoi mestari Rinne.

Rinteelle viikonlopun kaksi juoksua oli hyvä kenraaliharjoitus viikon päästä pidettäviä EM-kilpailuja ajatellen.

– Pystyin suoriutumaan paineen alla, mikä nostaa kisavirettä. Minulla oli juoksuihin selkeä ja luottavainen ajatus ja sain puolustettua aikaisempia mestaruuksiani.

Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen oli kilpailussa täysin rinnoin mukana. Hänelle juoksun juoni oli odotettu. Vähän kontaktiakin tuli porukan kesken.

– Pääsin loppusuoralle ykkösenä ja sain mahdollisuuden voittoon. Mutta paras mies voitti tänään, Lampinen tunnusti.

– Pettymyksen puolelle menee, ei mahda mitään. Mutta onneksi on kesää jäljellä – ja vuosiakin, naurahti hopeamies.

Sara Kuivisto piti haastajansa Eveliina Määttäsen (9) ja Viola Westlingin (2) takanaan ja kiri 800 metrin mestariksi.

Kuiviston kisakunto terävöityy

Naisten 800 metrillä ennakkosuosikit Kuivisto, Espoon Tapioiden Eveliina Määttänen ja Turun Urheiluliiton Viola Westling hankkiutuivat hyviin asemiin viimeisellä takasuoralla ratkaisua varten. Loppusuora aukeni Westlingin johdossa, mutta Kuivisto ja Määttänen kirivät vastustamattomasti ohi.

– En halunnut lähteä vetämään, koska Eveliina on juossut niin hyvin tänä vuonna, että minullekin olisi voinut käydä köpelösti, Kuivisto kertoi.

– Olen tyytyväinen tähän viikonloppuun. Nämä kolme kisaa olivat hyvä harjoitus ja tarpeellisia kisastartteja EM-kisaa varten. Varsinkin 1500 metriin olen tyytyväinen, kun sain vedettyä kunnolla.

Määttäsen hyvästä kehityksestä tämän kesän aikana Kuivisto on mielissään. Kilpailutilanne on kaikille eduksi.

– Münchenissä tavoitteeni on finaalipaikka 800 metrillä. Ensi kaudelle siirrän katseeni 1500 metrille. Se oli ajatus jo tälle vuodelle, mutta kevään sairastelu muutti suunnitelmat.

Määttänen kertoi kilpailun kehittyneen ennakkoon odotetulla tavalla. Hänellä itsellään kintereissä varmaan painoi 400 ja 800 metrin yhteensä neljän juoksun urakka.

– Ehkä joskus pääsen haastamaan Saran tosissaan. Ja varmaan saamme harjoitteluunkin potkua toisistamme. Nyt tilanne on ollut niin uusi, että yhteisiä juttuja ei olla vielä keretty tekemään.

Naisten 800 metriä on kehittynyt Suomessa mainiosti tänä kesänä. Kalevan kisojen finaalissa mitalikolmikon takana kolme juoksijaa tekivät uudet ennätyksensä: Lahden Ahkeran Helmi Vuorimaa 2.06,95, saman seuran Veera Perälä 2.08,00 ja HKV:n Moona Latvala 2.09,81.

Mika Kotiranta juoksi kaksoismestariksi ja kotiyleisön suosikiksi

Joensuun Katajan Mika Kotirannasta tuli Kalevan kisojen kotiyleisön suosikki, kun mies otti perjantain 10000 metrin juoksun tapaan komean voiton myös 5000 metrillä tiukan kirikamppailun jälkeen.

Pääosan esittäjätkin olivat vitosella samat kuin perjantaina: Kotiranta, Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse ja HKV:n Eero Saleva.

Mitalikolmikon järjestys oli edellä mainittu, ja Kotirannan mestaruusaika oli 14.03,12.

Kilpailusta tehtiin myös protesti, jonka mukaan Muuse olisi häirinnyt Salevan juoksua. Tuomarineuvosto ei kuitenkaan hyväksynyt protestia.

Kotirannan seurakaveri Samuel Auvinen avasi kilpailun vetämällä kaksi ensimmäistä kilometriä kelvollista vauhtia. Kotiranta myönsi, että pelissä oli suunniteltua taktiikkaa.

– Puhuimme etukäteen, että pidetään vähän vauhtia, ettei tule aivan hölkkäkilpailua. Ja hyvin se näytti purevan. Lupasin Samuelille lounaan palkkioksi, ja sen hän myös saa, mestari letkautteli.

Kotiranta jatkoi vauhdin pitoa itse syödäkseen kiriä pois muilta juoksijoilta.

– Taktiikka toimi, ja tiesin olevani lopussa taas vahvoilla. Kotiyleisön tuki auttoi, enkä olisi voinut huonommin juosta.

Ennen kisoja Kotiranta tiesi kuntonsa ja mahdollisuutensa, jopa mestaruuteen saakka.

– Mutta kahta mestaruutta en osannut arvata.

Vitosen mielenkiintoinen nimi oli radoille loukkaantumisen jälkeen palannut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander, joka juoksi kuudenneksi ajalla 14.19,52. Siitä on hyvä jatkaa takaisin huippukuntoon.

Richardsson juoksi Kalevan kisojen ennätyksen

Esbo IF:n Camilla Richardsson veti hienolla soolojuoksulla 5000 metrin mestariksi ajalla 15.33,35, jolla hän rikkoi silloin 18-vuotiaan Annemari Sandellin Kalevan kisojen ennätyksen vuodelta 1995.

Kaksi muuta mitalia menivät Turun Urheiluliiton Janica Raumalle, 16.35,98, ja Aino Niemelle, jolle tuli myös oma ennätys ajalla 16.40,74.

MM-kisat menivät Richardssonilta pieleen, mutta Kalevan kisoissa meno on ollut pirteää, mikä lupaa hyvää tuleviin EM-kisoihin.

– MM-kisojen jälkeen oli vaikeaa. Menin heti kisojen jälkeen vuoristoon Sveitsiin. Oli rankka leiri, mutta lopussa alkoi kulkea jo hyvin. Täällä perjantaina kulki 1500 metriä jo mukavasti ennätykseen, ja tänään oli hyvät jalat.

– Aikakin oli yllättävän kova. Puhuimme valmentajani Jukka Keskisalon kanssa jostain 15.50:n ajasta, mutta nyt lähti kulkemaan, iloitsi Richardsson.

 

Kalevan kisojen tulospalvelu tästä linkistä