Kiekara sai uudet kilpakengät kreivin aikaan, Saleva luotti kiriinsä ja uusi mestaruuden

Annemari Kiekara sai mieluisaa postia sopivasti ennen Turun Kalevan kisojen 5000 metrin finaalia. Hän sai kisapäivänä tilaamansa kilpakengät, joilla hän juoksi Kalevan kisojen mestariksi yhdentoista vuoden tauon jälkeen ajalla 16.21,69.

– Aivan ensimmäisen kerran kokeilin näitä kenkiä jalkaan tänään täällä, Kiekara sanoi juoksun jälkeen.

Kiekaran toiveissa oli juosta Nike Vaporfly -kengillä, joita hän on käyttänyt tämän vuoden kovissa harjoituksissa, mutta Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) linjasi hiljan, että kenkiä, joissa pohjan paksuus on yli 25 milliä ei saa käyttää ratajuoksukisoissa 800 metrillä tai sitä pidemmillä matkoilla. Se pakotti Kiekaran kenkäkaupoille.

– Näissä pohjat olivat 24-milliset, Kiekara totesi uutukaisista kilpakengistääm.

Naisten 5000 metrin finaali oli Kiekaran ja Rovaniemen Lapin Johanna Peiposen kaksintaistelu, jossa Peiponen ei  jaksanut Kiekaran vauhdissa ja oli toinen. Peiposelle hopea oli uran kuudes mitali Kalevan kisoista ja tuli ajalla 16.33,99.

– Tämä tuntui parhaalta sitten vuoden 1994, Kiekara arvioi mestaruutta ja viittasi uransa ensimmäiseen Kalevan kisojen voittoon, joka tuli Tuusulassa 10 000 metrillä 26 vuotta sitten.

Kiekaralle, 43, mestaruus oli pitkän uran neljästoista mitali Kalevan kisoista ja lisää lienee luvassa, kun hän tavoittelee voittoa lauantain 10 000 metriltä.

Turun Urheiluliiton Janica Rauma vei 5000 metrin SM-pronssin ajalla 16.44,64.

– Jos joku juoksee kisan alkuun 75 sekunnin kierroksen, se on nyt liikaa minulle, totesi Rauma, joka taivalsi kisan pääosin yksi kärkikaksikon takana. Kisaurakkaansa hän jatkaa 1500 metrillä.

Saleva: Juoksu tuntui helpolta ja kiri irtosi

HKV:n Eero Saleva luotti kiriinsä ja sinetöi toisen perättäisen 10 000 metrin Kalevan kisojen mestaruuden napakalla rytminvaihdolla 300 metriä ennen maalia. Sillä hän pudotti Joensuun Katajan Arttu Vattulaisen kyydistä ja voitti juoksun ajalla 29.52,65.

– Juoksu tuntui helpolta ja kiri irtosi. Hyvä, että tästä tuli vauhtijuoksu. Ajattelin siinä pari kilometriä ennen maalia, että lähdenkö kiristämään, mutta päätin luottaa kiriin, Saleva kertaili.

Vattulainen oli toinen ajalla 29.57,90 ja Tuton Frédéric Tranchand kolmas ajalla 30.07,18.

– Hyvä sikäli, että olen harjoitellut vain pari kuukautta ongelmitta, keväällä edellisvuoden tapaisista ylikunto-ongelmista kärsinyt Vattulainen sanoi.

Tältä kesältä Vattulaisella on takana vain Tervolassa juostu vajaan 32 minuutin 10 000 metrin kilpailu.

– Olen treenannut enemmän maantiejuoksupuolelle. Käytännössä tämä oli minulle kauden avaus. Syksyn tavoitteena voisi olla SM-maantiekisa, Vattulainen viittasi Vantaan maratoniin, jossa juostaan lokakuussa SM-puolimaraton ja SM-maraton.

Turku:

Kalevan kisat 1/4 kilpailupäivä:

Loppukilpailut:

Miehet, 10 000 m: 1) Eero Saleva HKV 29.52,65, 2) Arttu Vattulainen JoensKa 29.57,90, 3) Frédéric Tranchand TuTo 30.07,18, 4) Jarkko Järvenpää TampPy 30.24,47, 5) Niklas Wihlman TuUL 30.24,67, 6) Jaakko Nieminen JyväskKU 30.45,62, 7) Mika Kotiranta JoensKa 31.15,21, 8) Aki Nummela HKV 31.30,61, 9) Henrik Goesch TuUL 31.32,81, 10) Ali Abdulrahman TuUL 31.33,49,

11) Matti Rauma TuUL 31.42,52, 12) Mikko Patana SeinäjSU 31.47,79, 13) Jan Kaas GamlakIF 32.10,45, 14) Juho Ylinen JyväskKU 32.19,88, 15) Jukka Kero TuUL 32.24,31, Björn Sandler IKFalken.

20 000 m kävely: 1) Aleksi Ojala UrjU 1.23.49,7 (kkk), 2) Joni Hava EspTa 1.28.57,5, 3) Matias Korpela TuUL 1.31.55,7, 4) Jaakko Määttänen EspTa 1.32.15,5, 5) Lauri Joukas YlänKi 1.33.06,0, 6) Jere Niemi EspTa 1.39.25,2, 7) Sajan Irincheev EspTa 1.40.19,8.

Naiset, 5000 m: 1) Annemari Kiekara PudasjU 16.21,69, 2) Johanna Peiponen RovanLa 16.33,99, 3) Janica Rauma TuUL 16.44,64, 4) Taru Häyrinen MikkKV 16.58,95, 5) Noora Hyyrynen ViipU 17.02,07, 6) Suvi Selvenius HKV 17.02,87, 7) Hennariikka Rahkola IFLänken 17.04,78, 8) Oona Kettunen KarhKa 17.05,62, 9) Katri Niemistö JyväskKU 17.07,40, 10) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 17.26,07,

11) Edith Eikkinen KU-58 17.29,37, 12) Aino Niemi TuUL 17.30,36, 13) Mona Jäppinen HKV 17.35,71, 14) Laura Karkkulainen PyhäsU 17.36,66, 15) Iida Haataja OulPy 18.01,47.

10 000 m kävely: 1) Anniina Kivimäki LapVi 47.11,84 (kkk), 2) Elisa Neuvonen LappUM 47.17,84, 3) Tiia Kuikka LappUM 47.26,17, 4) Enni Nurmi EspTa 49.36,67, 5) Elina Heikkinen OulPy 49.51,01, 6) Venla Laiho LaitJy 50.57,33, 7) Peppi Ahponen PyhäsU 51.39,62, 8) Ellen Seisto EspTa 52.40,60, 9) Cindy Ahponen PyhäsU 53.02,63, 10) Venla-Nora Nirkkonen TurWei 53.03,25,

Alkukilpailut ja karsinnat:

Miehet, 400 m, alkuerät:

1. alkuerä: 1) Christian Vänttinen NaantLöy 48,51, 2) Erik Back HIFK 48,65, 3) Joel Turkka TampPy 48,98, 4) Lassi Kaukonen HKV 50,28, 5) Simo Laine LänsiUU 50,28, Mikael Granqvist IFSibboV hylättiin.

2. alkuerä: 1) Ville Lampinen KU-58 48,68, 2) Filiph Johansson GamlakIF 48,71, 3) Juho Pirskanen KuopRei 49,25, 4) Matias Linkoaho HKV 49,47, 5) Niko Viljola HKV 49,59, 6) Max Tallqvist BorgåAk 51,00, 7) Olli Ahlgren LahdA 51,06.

3. alkuerä: 1) Tommi Mäkinen HKV 48,85, 2) Ilari Ryyppö TampU 48,91, 3) Eemeli Välimäki NoormNo 49,06, 4) Elias Jrad KU-58 49,42, 5) Heikki Äijälä NousSu 49,72, 6) Kalle Kompuinen SäkU 51,07.

Korkeus, karsinta: 1-4) Julius Kuusela LänsiUU & Matias Mustonen LempKiYU & Arttu Mattila ÄänekU & Jesse Huttunen SavitU 198, 5) Daniel Kosonen TampPy 198, 6) Artturi Tiipiö TeuvRi 198, 7-9) Ville Eikkula TampPy & Ville Waher TuUL & Samuli Eriksson SalVil 198, 10) Valtteri Välimäki UudKK 195, 11) Oskari Henttinen KokemKV 195, 12) Heikki Pärnä TuUL 191, 13) Valtteri Mattila ÄänekU 191, 14) Teemu Laurikainen OrivPo 191, 15) Joonatan Veijola HämeenlTa 191, Sebastian Widjeskog IFÅsar ilman tulosta.

Kuula, karsinta: 1) Arttu Kangas KanksLei 17,78, 2) Arttu Korkeasalo LielKi 17,69, 3) Nico Oksanen TuUL 17,59, 4) Eero Ahola PorinYU 17,55, 5) Timo Kööpikkä SeinäjSU 17,50, 6) Tomas Söderlund IFRaseb 16,86, 7) Lauri Lindqvist SiilPo 16,81, 8) Samuli Kyrönviita IkaalU 16,78, 9) Panu Tirkkonen KeitKu 16,24, 10) Mikko Toiviainen LoimJa 16,21, 11) Henri Pakisjärvi KuivAu 16,12, 12) Niklas Loukola SeinäjSU 15,88, 13) Mika Lönnblad TuUL 15,84, 14) Jonas Solvin IKFalken 15,20, 15) Matti Kahilainen PihtipTui 14,99, 16) Jussi Tukeva JalasjJa 14,75.

Kiekko, karsinta: 1) Frantz Kruger VasaIS 55,55, 2) Oskari Perälampi EspTa 55,30, 3) Ville Kivioja NokU 54,04, 4) Pyry Niskala SeinäjSU 53,59, 5) Antti Pränni TFEspoo 51,96, 6) Juha Lahdenranta PorinYU 49,67, 7) Olli-Pekka Korhonen KaavKai 49,55, 8) Olli Takala LahdA 49,49, 9) Teemu Poikolainen JoensKa 49,38, 10) Raine Munukka KuortKu 49,14, 11) Kalle Kivioja NokU 48,81, 12) Mikko Martinmäki RaahVe 47,67, 13) Mika Ruhtinas JyväskKU 47,32, 14) Juuso Sillanpää JyväskKU 47,12, 15) Aaro Leinonen RymSoi 46,21, 16) Panu Tirkkonen KeitKu 46,07, 17) Topi Laitila TeuvRi 46,03, 18) Sami Aartolahti LahdA 45,48.

Naiset, 400 m, alkuerät:

1. alkuerä: 1) Mette Baas VeitsilKV 56,17, 2) Alisa Aalto TampPy 56,38, 3) Inka Pöyry HIFK 56,47, 4) Veera Mattila VammsVoi 56,60, 5) Kira Kruuti HKV 57,36, 6) Silja Kempas JoensKa 58,00, Krista Lindholm IFRaseb keskeytti.

2. alkuerä: 1) Amira Chokairy HKV 55,22, 2) Milja Thureson TuTo 55,29, 3) Jeanine Nygård VasaIS 55,67, 4) Eerika Koivuniemi KauhWi 56,45, 5) Hertta Hankimaa KeskiUYU 56,49, 6) Emma Mäkikallio PohjKoi 58,11.

Seiväs, karsinta: 1-4) Elina Lampela OulPy & Saga Andersson EsboIF 381 & Essi Melender VaasVa & Wilma Murto SalVil 381, 5) Pinja Koivumäki LauttLu 381, 6-7) Miisa Koskiaho KarijTa & Maria Kytölä NurmijYU 375, 8-9) Kiia Jullenmaa PorinYU & Laura Ollikainen VarkKV 375, 10) Minttu Koskiaho KarijTa 375, 11) Emma Rovasalo HyvsU 363, 12-13) Enna Hassinen OulPy & Henriikka Könönen KuivAu 363, 14) Oosa Siukonen JyväskKU 363, 15-16) Fiinu Puustinen JyväskKU & Vilma Mikkola KeskiUYU 339, 17-18) Vilma Hannula KarhKa & Vanessa Lindberg RiihimKi 339, 19) Julia Vuolli KoskKai 339, 20) Rosanna Ojala TampPy 323, 21) Emilia Tuomaala SalSa 323, Gea Zitting JyväskKU ilman tulosta.

Pituus, karsinta: 1) Senni Salminen ImU 608 (-0,4 m/s), 2) Kira Kytölä EsboIF 603, 3) Roosa Määttälä KokkVei 598, 4) Neea Käyhkö SavonlRie 595, 5) Sini Sanaslahti KaipVi 593, 6) Oona Nieminen JyväskKU 590, 7) Katja Kangas PohjKoi 587, 8) Nathalie Westman GamlakIF 579, 9) Henriikka Aaltonen VaasVa 576, 10) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 570, 11) Marika Partinen JoensKa 569, 12) Aino Tapio IFSibboV 567, 13) Gia Reinholm JyväskKU 564, 14) Kristiina Vuorvirta EspTa 562, 15) Jessica Miettinen JoensKa 561, 16) Aliisa Luukkainen SavonlRie 551, Paula Vihtalahti NoormNo ilman tulosta.

Moukari, karsinta: 1) Kati Ojaloo NoormNo 65,00, 2) Silja Kosonen SomE 64,60, 3) Suvi Koskinen KauhajKa 64,38, 4) Sara Killinen LapVi 62,57, 5) Tiina Rinnekari NurmijYU 61,48, 6) Kiira Väänänen VarpVi 61,34, 6) Krista Tervo KarhKa 61,34, 8) Heli Rinnekari NurmijYU 59,51, 9) Tytti Oikarainen PosPy 58,57, 10) Kaisu Eskelinen MaanMa 54,14, 11) Andrea Österman HIFK 54,07, 12) Maija Valli KurikRy 53,62, 13) Tia-Maria Paldanius IisVi 53,49, 14) Hannamari Kinnunen JyväskKU 52,51, 15) Johanna Witka SomE 52,07, 16) Emma Uosukainen EsboIF 50,59, 17) Tahiti Ojansivu TuUL 48,90, 18) Kati Rinnekari NurmijYU 48,66, 19) Marika Virtanen SomE 45,77, Aada Koppeli JyväskKU ilman tulosta.