Kiekara juoksi 5 kilometrin tiejuoksun SE:n – Hirvikallio ja Kosonen HCM:n voittajat

Annemari Kiekaran ja Sara Kuiviston kaksinkamppailu Helsinki City 5 -tiejuoksussa päättyi Kiekaran voittoon. Kiekara voitti kilpailun Suomen ennätyksellä 16,28, mikä alitti kahdella sekunnilla Camilla Richardssonin aiemman SE:n. Miesten kilpailun voitti Hannu Granberg ajalla 14.35.

– Olen ihan tyytyväinen. Lähinnä tunnustelin jalkoja. Se oli minulle sellainen peikko. Tiesin, että pystyn voittoon, kun vaan jalat pitää, Kiekara sanoi.

Pudasjärven Urheilijoita edustava Kiekara viittasi siihen, että viikko sitten Kurikassa maastojuoksun SM-kilpailuissa hänellä oli tuntemuksia toisen jalan takareidessä, kun alusta oli liukas. Nyt pitävällä alustalla ei ollut ongelmia, joka oli 17. lokakuuta juostavaan puolimaratonin MM-kilpailuun valitulle juoksijalle hyvä uutinen.

– Koetin ottaa rennosti ja olla ajattelematta jalkoja, koko matkan kilpailua johtanut Kiekara sanoi.

Porvoon Akillesta edustava Kuivisto oli toinen ennätyksellään 16.48 jääden Kiekarasta 21 sekuntia.

– Läksin Annukan perään vähän liian lujaa niillä kahdella ensimmäisellä kilometrillä. Sitten vähän simahdin. Mutta jaksoin silti hyvin loppuun asti, vaikka teinkin juoksun itselleni vähän raskaaksi. Hauskaa se kuitenkin oli ja se on pääasia, Kuivisto sanoi.

Laura Manninen Vantaan Kenttäurheilijat -58:sta oli kolmas 45-vuotiaiden Suomen ennätyksellä 16.52.

Granberg virittelee kuntoaan SM-puolimaratonille

Hannu Granberg lisäsi Helsinki City 5 -katujuoksun voiton kesän voittojensa sarjaan. Granberg kirkasti viime vuoden kakkossijan ennätyksellään 14.35.

Tällä kaudella 3000 metrin estejuoksun ja 4 kilometrin maastojuoksun mestaruudet voittanut Granberg kilpailee seuraavaksi ensi lauantaina Vantaalla puolimaratonin SM-kilpailussa, jossa hän puolustaa mestaruutta.

– Puolimaratonille tähtäävä harjoittelu on ollut tähtäimessä ratakauden jälkeen. Nyt tuntui, että vauhti ja irtiottopuoli toimivat tosi hyvin, Lahden Ahkeraa edustava Granberg sanoi.

Granberg ratkaisi kilpailun kirimällä karkuun Jarkko Järvenpäältä juoksun lopussa. Tampereen Pyrintöä edustava Järvenpää oli toinen vain sekunnin Granbergille jääneenä.

Joensuun Katajan Arttu Vattulainen ja HKV:n Eero Saleva olivat kolmas ja neljäs ajoin 14.42 ja 15.03.

Kärkinelikko oli koossa 3,5 kilometriin. Sitten ensin Saleva ja sen jälkeen Vattulainen jäivät, kun Järvenpää lisäsi vauhtia.

– Jarkon kanssa tultiin yhtä matkaa tuo viimeinen kilometri. Päätin iskeä vasta 200 metriä ennen maalia, Granberg tuumi.

– Vantaan puolimaratonille lähden jahtaamaan voittoa.

HELSINKI 3.10.2020 Helsinki City Running Day, Helsinki City 5

Miehet,

5 km: 1) Hannu Granberg LA 14.35, 2) Jarkko Järvenpää TP 14.36, 3) Arttu Vattulainen JoKa 14.42, 4) Eero Saleva HKV 15.03, 5) Björn Sandler PedersFa 15.26, 6) Joonas Harjamäki HKV 15.40, 7) Walte Hautala LA 15.45, 8) Niko Putkinen KarhKa 15.47, 9) Tuomas Puputti IFRaseb 15.56, 10) Niklas Heikkilä KuusankUS 16.04, 11) Ahmad Gul Arash (17-v.) LA (Afganistan) 16.04, 12) Rasmus Palmi HKV (Viro) 16.07.

Naiset,

5 km: 1) Annemari Kiekara PudasjU 16.28 (SE), 2) Sara Kuivisto BorgåAk 16.48, 3) Laura Manninen KU-58 16.52 (45-v. SE), 4) Taru Häyrinen MiKV 17.07, 5) Inka Peltola (13-v.) LA 17.35 (13-v. ja 14-v. ikäkausiennätys), 6) Mona Jäppinen HKV 17.44, 7) Minna Syvälä EspTa 18.34, 8) Elisa Sihvola VU 18.53, 9) Anne Rajaniemi LA 18.58, 10) Lotta Sundqvist HSR 19.00, 11) Kaarina Lehtonen HyvinkSU 19.11, 12) Inna Lebedeva Ukraina 19.12.

Hirvikallio ja Kosonen juoksivat ennätyksillään maratonvoittoihin

Miesten Helsinki City Marathonin voitti Tampereen KooVeen suunnistaja Joni Hirvikallio, jonka aika debyyttimaratonillaan oli 2.29.47.

Hirvikallio oli ennen viime vuotta kilpaillut yleisurheilussa vain 13 vuotta sitten maastojuoksijana. Viime vuonna hän voitti Turun Paavo Nurmi Marathonilla puolimaratonin ja juoksi nyt ensi kerran täyden matkan.

– Kamerunin Mbacha lähti omaan vauhtiin heti. Katsoin, ettei tällä maratonkokemuksella kannata lähteä tuohon vauhtiin, mutta muistin, että hän on ennenkin hyytynyt lopussa. Toivoin ja vähän luotinkin, että hän voi katketa ja jatkoin omaa tasaista vauhtia, Hirvikallio sanoi.

– Kuulin väliajoista, että ero kapenee, siitä sai voimaa. Ohitin Mbachan juuri ennen 35 kilometriä aika helposti. Taistelin sitten loppuun asti, että pääsisin aikatavoitteeseen eli alle kahden tunnin ja 30 minuutin. Loppumatka oli aika vaikea, mutta hienoa että pääsin tavoitteeseen.

Naisten maratonin voitti Espoon Tapioiden Soili Kosonen ennätyksellään 2.55.28. Kosonen on kahtena viime vuonna sijoittunut SM-maratonilla viiden parhaan joukkoon, mutta halusi tällä kertaa voittaa Helsingissä.

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Sara Väyrynen (o.s. Sajanti) johti puolimatkaan saakka, mutta keskeytti pian tämän jälkeen. Kosonen ja ultrajuoksija Noora Honkala ratkaisivat tämän jälkeen voiton keskenään. Lopussa Kosonen teki selvän eron myös Honkalaan, joka saapui maaliin toisena ajassa 2.59.50.

Honkala kärsi matkan aikana kivuista reiden takaosassa.

– Juokseminen teki kipeää. Mutta jatkoin eteenpäin ja vähän se parani toisella kierroksella, Honkala kertoi.

Miesten ja naisten Helsinki City Tuplan voittivat Hollola Runnersin Kimmo Kerman ja Hippoksen Maratonklubin Anne Kiljunen.

Kerman juoksi puolimaratonin 1.21.46 ja täysmaratonin 3.01.09 saaden ajakseen 4.22.55. Kiljunen taittoi puolimaratonin 1.34.07 ja täysmaratonin 3.31.26 saaden ajakseen 5.05.33.

HELSINKI 3.10.2020 Helsinki City Marathon & Helsinki City Double

Miehet,

Maraton: 1) Joni Hirvikallio KooVee 2.29.47 (debyytti), 2) Eric Mangeh Mbacha Kamerun 2.33.33, 3) Otto Laitinen PorvU 2.34.50, 4) Jarno Piik TriSu 2.36.12, 5) Kazuaki Kumagai Japani 2.36.41, 6) Manu Kauppila HonkajSU 2.39.09, 7) Vladimir Kozlov Venäjä 2.44.37, 8) Markus Nuopponen Helsinki 2.46.12, 9) Jesse Lindberg Helsinki 2.46.48, 10) Jyrki Ruohomäki KeurKi 2.47.03.

Väliaikoja: 10 km Mbacha 33.18, Nummela 33.35, Kaas 33.35, Utriainen 33.35, Lindholm 33.36, Sällinen 33.59, Hirvikallio 34.51 … Partanen 46.01. – 20 km Nummela 1.06.30, Utriainen 1.06.31, Kaas 1.06.46, Lindholm 1.07.00, Mbacha 1.08.15, Hirvikallio 1.10.07, Sällinen 1.10.48, Maunuksela 1.10.53 … Partanen <1.30.31. – 30 km Mbacha 1.44.28, Hirvikallio 1.45.43, Laitinen 1.50.05, Piik 1.50.06, Kumagai 1.50.07. – 40 km Hirvikallio 2.22.04, Mbacha 2.24.21, Laitinen 2.26.58, Piik 2.27.33, Kumagai 2.27.44.

Helsinki City Double (puolimaraton + maraton): 1) Kimmo Kerman HollRu 4.22.55 (1.21.46 + 3.01.09), 2) Marko Luoma Helsinki 4.33.12 (1.25.47 + 3.07.25), 3) Janne Inkinen VesikansU 4.33.06 (1.29.34 + 3.06.32), 4) Jan Bremer BorgåAk 4.44.27, 5) Mikko Luusalo Endurance 4.46.32, 6) Petteri Naulapää HeTri 4.49.45, 7) Antti T.Anttonen FinMR 4.56.58, 8) Jouko Behm LUM 5.01.50, 9) Mathias Lindqvist Espoo 5.05.16, 10) Kevin Hill Uusi-Seelanti 5.10.01.

Ekiden: 1) SibVa 2.32.44 (Jonas Nordström, Wilhelm Stenbacka, Simon Lindström, Benjamin Tulonen).

Naiset,

Maraton: 1) Soili Kosonen EspTa 2.55.28, 2) Noora Honkala Endurance 2.59.50, 3) Erika Lehtola EsboIF 3.02.39, 4) Jolita Kurtinaitienė Liettua 3.06.48, 5) Maiju Welling Espoo 3.09.17, 6) Paula Havu EspAk 3.10.15, 7) Pauliina Utriainen LA 3.16.34, 8) Kaisa Höijer LeppävaarSi 3.18.57, 9) Anu Tähtinen LappeeRi 3.19.07, 10) Leena Mäkäräinen KU-58 3.19.15 … Sara Väyrynen SeinäjSU keskeytti (johti 20 km).

Väliaikoja: 10 km Söderström 37.11, Miettinen 38.28, Hilkamo 39.12, Väyrynen 40.33, Honkala 40.41, Kosonen 40.43. – 20 km Söderström 1.15.31, Hilkamo 1.19.02, Miettinen 1.21.04, Väyrynen 1.22.23, Kosonen 1.22.44, Honkala 1.22.45, Krohns 1.23.46, Lehtola 1.24.13, Rugemalira 1.24.51. – 30 km Kosonen 2.04.47, Honkala 2.05.32, Lehtola 2.07.58, Kurtinaitienė 2.11.13, Havu 2.13.06, Welling 2.14.00. – 40 km Kosonen 2.46.39, Honkala 2.50.20, Lehtola 2.53.08, Kurtinaitienė 2.56.52, Welling 2.59.32, Havu 3.00.40, Utriainen 3.06.23,

Helsinki City Double (puolimaraton + maraton): 1) Anne Kiljunen HippMK 5.05.33 (1.34.07 + 3.31.26), 2) Karoliina Raiski Helsinki 5.48.52 (1.50.13 + 3.58.39).