Kestävyysjuoksijoiden yhteisharjoittelu pääkaupunkiseudulla jatkuu 4. lokakuuta

Suomen Urheiluliiton eteläisen alueen kestävyysjuoksijoille suunnattu yhteisharjoittelu pääkaupunkiseudulla jatkuu lokakuussa. Ensimmäinen yhteistreeni on Pirkkolan Urheilupuistossa tiistaina 4. lokakuuta.

– Kokoontuminen on aina tiistaisin Pirkkolan urheilukentän huoltorakennuksen edessä klo 17.00, kertoo Tommy Ekblom.

Yhteisharjoitusten valmentajina toimivat 13-19-vuotiaiden nuorten ryhmässä Olli Pulkkanen ja Sanna Kullberg. Aikuisten ryhmän vetäjiä ovat Markku Rimpiläinen, Joni Oilinki ja Tommy Ekblom.

Yhteisharjoitus on jaettu neljään osaan. Se koostuu alkuverryttelystä, liikkuvuus- ja koordinaatioharjoituksesta, vauhtikestävyysharjoituksesta ja loppuverryttelystä ja rullauksista. Harjoitus kestää noin 1.30-1.45 tuntia.

– Alkuverryttelyn sekä liikkuvuus- ja koordinaatioharjoitukset kaikki tekevät yhdessä, mutta vauhtikestävyysharjoitus eriytyy iän ja tason mukaan, Ekblom sanoo.

– Tavoitteena on tehdä laadukas juoksuharjoitus, jossa kehitetään juoksijan perusvalmiuksia pitkäjänteisesti ja nousujohteisesti kestävyyden osalta. Vauhtikestävyyden harjoittelu ryhmässä on motivoivaa ja on hyvää sparrausta omaan tekemiseen.

Harjoitukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Riittää, kun ilmestyy ajoissa paikalle.

Tarkemmat tiedustelut yhteistreeneistä:

Tommy Ekblom

ekblomtommy@gmail.com