Lotta Harala ja Saara Keskitalo eivät saaneet toivomiaan onnistumisia EM-kisojen 100 metrin aitojen välierissä. Keskitalo oli erässään neljäs ajalla 13,09, Harala omassa erässään kahdeksas ajalla 13,18. Ne eivät tuoneet suomalaisille loppukilpailupaikkoja.
– Harmittaa tietysti, kun tuloksellisesti jäi noin vaisuksi. Kaikki tehtiin, että kunto saataisiin nousuun tänne. Uskon, että saatiinkin, mutta ei se tänään realisoitunut tulostaululle, Keskitalo sanoi.
Hänellä oli onnistunut alkukausi, joka toi muun muassa Suomen ennätyksen 12,64. Heinäkuussa oli haastavampaa.
– Kontrasti harjoitus- ja kisatilanteen välillä saattaa olla isompi silloin, kun suorituskyky ja kunto on nousussa. Kisatilanteessa irtiottoa löytyykin vähän enemmän ja sitten sitä ei kisasuorituksessa hallitse. Ne ovat asioita, joista pitää ottaa opiksi ja yrittää harjoitella jatkossa vielä vähän fiksummin.
”Olin tosi reilusti perässä rintamasta”
Haralalle EM-kisojen alkuerä oli ensimmäinen kilpailu kuukauteen. Hänelle normaalisti vahva juoksun alku ei tällä kertaa onnistunut.
– En saanut oikein mitään painetta telineestä. Tuntuu, että ensimmäiset askeleet olivat tosi löysät ja alkusileä oli äärimmäisen huonoa. En saanut semmoista hyvää potkua sieltä alusta. Olin tosi reilusti perässä rintamasta. Kun oma vahvuus jää täysin käyttämättä, ei siinä oikein asiaa ole enää sitä korjata. En ollut vielä valmis, Harala sanoi.
Haralalla oli alkusileän kanssa haasteita jo verryttelyssä.
– Kun itseluottamus on kunnossa, alussa ei tarvitse ajatella mitään, olen vaan aggressiivinen ja rohkea. Nyt kun itseluottamus ei ole kunnossa, olin ehkä liian tietoinen alussa. Se on heti hidasta, Harala harmitteli.
Hän lopettaa uransa tähän kauteen. Keskittyminen on ollut kilpailemisessa, mutta tunteet nousivat pintaan bussimatkalla stadionille.
– Siinä oli semmoinen vajaa tunti, kun kuuntelin musiikkia yksikseni ja fiilistelin kisaa. Siinä kyllä vähän tunteet nousivat pintaan, kun mietin, että tämä on nyt vika kerta. Kun tulin stadionille, fokus oli siinä tekemisessä.
Harala arveli, että tunteellisuus tulee vasta kauden jälkeen. Ruotsi-ottelun lisäksi Harala haluaa nyt kilpailukuntoon päästyään kilpailla muissakin kisoissa.
– Toivon että saisin vielä oikeasti kovia tuloksia ulos, kun nyt saan treeniä alle ja kisoja.
Yleisurheilun EM-kilpailut, Birmingham
Naiset ,100m aj välierät:
1. erä (-0,3 m/s): 1) Pia Skrzyszowska Puola 12,60, 2) Marcia Sey Britannia 12,77, 3) Laeticia Bapté Ranska 12,77,…8) Lotta Harala Suomi 13,18.
2. erä (-1,2): 1) Luca Kozák Unkari 12,83, 2) Yanla Ndjip‑Nyemeck Belgia 12,83, 3) Sacha Alessandrini Ranska 12,89.
3. erä (-1,3): 1) Nadine Visser Alankomaat 12,69, 2) Ditaji Kambundji Sveitsi 12,94, 3) Rosina Schneider Saksa 12,96, 4) Saara Keskitalo Suomi 13,09.



